Smail on harmaa-mustaraidallinen pitkäkarvainen steriloitu noin 5 kk tyttö. Luonteeltaan
rauhallinen, ystävällinen ja mietteikäs kissa, joka näyttää hymyilevän - siitä se myös nimensä saanut.
Smaili arvostaa rauhallista ympäristöä. Siten se ei ole sopiva kissavalinta perheeseen
jossa on vilkkaita lapsia.
Tytöstä taitaa kasvaa melko iso kissa, sillä hän on jo nyt muita ikäisiään huomattavasti kookkaampi.
Smaili muistuttaa norjalaista metsäkissaa. Taustasta sen verran, että Smail on syntynyt Mustamäella,
kellarikissan pennuksi. Kerrostalot remontoidaan, kellarit suljetaan jopa niin, että kissat
jätetään kellariin sisälle kuolemaan. Eläinsuojelujärjestöjen ansiosta kissa pelastui nälkäkuolemalta.
Smaili oli hiukan huonossa kunnossa tullessaan hoitoon, mutta on nyt toipunut hyvin.
Smaili tullaan steriloimaan ennen lähtöä omaan kotiin.
Smaili on saanut Virosta kodin.