SORIA
Soria on n. 3kk vanha arahko tyttöpentu.
Rokotukset astuvat voimaan marraskuussa.
Sorian äiti on myos kotia etsivä Malla ja sisaruksia Lazio ja Valencia
Pennut olleet kotihoidossa reilun viikon jona aikana ovat tulleet rohkeimmiksi ja jopa innostuvat välillä leikkimään ihmisten kanssa.
Soria sai kodin marraskuussa 2003 ja uudeksi nimeksi tuli Mustikka:
Sanoja on vaikea löytää kuvaamaan, miten pieni koiramme on muuttanut elämäämme. Miten vaivattomasti tuo pieni olento sujahti paikallensa elämäämme ja sydämiimme. Hännän heilutus ja pieni, arka katse ja perheessämme oli uusi jäsen.
Ei kaikki toki helppoa ole ollut alusta asti. Mustikka oli hyvin arka tulleessaan meille, ja muistankin miettineeni silloin, että mitä tästä mahtaa tulla. Uskoin kuitenkin ajan tekevän tehtävänsä, kuten se tekikin. Pikkuhiljaa Mustikka uskaltautui nuuhkimaan maata lenkillä, sitten toisia koiria ja lopulta ihmisiäkin. Ainoa, mitä siihen tarvittiin oli hieman aikaa ja rakkautta. Nyt toiset koirat ovat tuskin yhtään pelottavia ja ihmisiäkin alkaa olla helpompi lähestyä. Pienen ja aran ulkokuoren alta on paljastunut utelias ja rakastettavan ihana nuuskuttelija, joka on kiinnittänyt useammin kuin muutaman kerran myös vieraan vastaantulijan huomion ja saanut heidät hymyilemään.
Neljä kuukautta on nyt kulunut jännittävästä Viron-matkasta, jolloin uusi perheenjäsenemme saapui luoksemme tuoden mukanaan iloa ja aurinko elämäämme. Kiitos kaikille, jotka työllään tekivät tämän mahdolliseksi!
~~Minna, San & Mustikka
Takaisin