Spartacus on vahtikoiratyyppinen uros, joka oleilee paljon koppinsa katolla.
Luonteeltaan se on rauhallinen ja kiltti, mutta varautunut uusia
ihmisiä kohtaan.
Jos sille antaa hieman aikaa tutustumiseen ja se saa
huomata ihmisen olevan ystävä,
ei pelottava hakkaaja, siitä saa hyvän
kaverin.
" Kun Spartta tajusi minun olevan luotettava ja kiltti sitä kohtaan,
se kietoi etutassut ympärilleni ja tiukensi vain otettaan kun yritin nousta.
Isosta koostaan huolimatta, se yritti tunkea syliini kuin pieni sylikoira. "
- Mira -
Sparttalle 06.09.2004
Näin sinut koppisi edustalla, kävelin luoksesi kuin voimakkaan magneetin vetämänä.
Sinä kiersit kehää koppisi edustalla hitain ja varmoin askelin pitäen pientä murinaa
ja tuijotit kellertävillä silmilläsi minua syvälle, katseesi osui sydämeeni, rakastuin sinuun.
Istuuduin maahan, painoin silmäni kiinni, en tiennyt miten reagoit minuun.
Hetken päästä tunsin kuonon nilkassani, sitten reidelläni, sitten kaulallani,
en uskaltanut avata silmiäni ja olin varma että vaistosit epävarmuuteni.
Tunsin kylmän kuonosi kasvoillani ja kuulin valtavan tuhinan.
Avasin silmäni ja koskin sinuun, sinä värähdit kuin hento haavanlehti, mutta
et perääntynyt. Silitin sinua ja itkin, kerroin kuinka komea olet.
Meinasin nousta luotasi, mutta sinä tartuit minuun kiinni, et tahtonut päästää pois.
Riisuin sukkani ja käärin ne palloksi, jätin ne luoksesi, että sinulla olisi edes pieni
osa minusta. Luulen kyllä, että ne sukat olisivat enemmän lämmittäneet minun
varpaitani kuin sinun mieltäsi. Mutta näin minun oli helpompi lähteä luotasi.
Sinä muistit minut joka kerta tarhalla ja minä juoksin ensimmäisenä luoksesi.
Et tehnyt mitään pahaa koskaan, et edes silloin kun en huomannut haljennutta korvaasi
ja pörrötin päätäsi kunnes näin toisen koiran tekemät vahingot.
Hyppäsit koppisi katolle ja tarkkailit missä kuljen, pidit huolen siitä, että huomioin sinut
joka kerta ohi kulkiessani, enkä minä olisi voinut ohi kulkeakaan, silittämättä tai sanomatta
jotain kaunista sinulle.
Sinä olit jotain valtavaa, unohtumatonta. Luulin kuolevani, kun ojensin remmisi
omistajalle, päästin sinusta irti. Lysähdin maahan ja itkin ihmisten katsellessa minua
ihmetellen, sinä olit ainoa joka ymmärsi suruni. Havahduin itkuuni sinä iltana
monta kertaa, tuntui, että seinät kaatuisivat päälleni vaikka pääsitkin omaan kotiisi,
sait mahdollisuuden, mutta minä olisin tahtonut sinut itselleni. Me kuuluimme yhteen.
En saanut sinua omaksesi, mutta nyt vasta kahden vuoden päästä siitä kun nukuit pois,
sain kirjoitettua jotain ja vieläkin tekee niin kipeää. Olet aina sydämessäni!
Kiitos Spartacus että sain tutustua sinuun, sinun ansiostasi minulla on nyt Karu, johon
rakastui sinun muistojesi myötä. Nuku hyvin rakas, jonain päivänä tulen vielä luoksesi.
Mira
