Tarhalla kirjoitettu teksti:
"Sumu on n. 2 - 3 vuotias ystävällinen ja kiltti narttu.
Aluksi hieman varautunut, mutta todella nopeasti vapautuu ja rupeaa leikkimään hieman.
Ollut hiljattain pennut, joiden takia ilmeisesti surullinen.
Kun pääsi ihmisen lähelle, ei olisi millään laskenut luotaan pois
vaan hyppi vasten ja yritti kietoa tassujaan ihmisen ympärille pitääkseen kiinni.
Säkä n. 70 cm."
 

Sumu-tytön tarina

Olin jo kauan haaveillut koirasta  ja eräänä talvi-iltana surffasin taas Pelastetaan Koirat ry:n sivulle.
Katselin kodittomia koiria jotka tarvitsisivat kodin, ja tiesin jo siinä vaiheessa, että tuleva koirani olisi Virosta.

Eräänä iltana päätin vihdoin alkaa sanoista tekoihin ja hankkia koiran. Olin jo katsonut valmiiksi muutamia koiria,
joten päätöksen tekeminen koirien välillä oli loppupeleissä kuitenkin aika helppoa.
Sumu oli isoin sillä hetkellä tarhalla olevista koirista. Se oli ollut jo aika kauan tarhalla, sillä olin katsellut sen
surullista ilmettä jo ainakin kuukauden päivät. Se oli kai liian arka virolaisille, mutta ehkä liian
iso suomalaisille, sillä kukaan ei ollut edes kysellyt sitä reilun kuukauden aikana...
Sumun kuvan yhteydessä oleva teksti sai minun tunteeni heräämään: ? Päästyään ihmisen lähelle ei olisi millään laskenut
luotaan vaan yritti kietoa tassujaan ihmisen ympärille pitääkseen kiinni?.
Seuraavana päivänä otin yhteyttä Miiaan, ja jo seuraavana viikonloppuna 14.12.2002 Sumu matkasi Suomeen.
Sumu oli joululahjani.

Suomeen tultuaan ja kotiin päästyään tyttö vain nukkui ja söi ensimmäiset päivät. Sen ensimmäinen ateria oli sellainen, että
ajattelin onko koira saanut ruokaa koskaan. Kuppi tyhjeni sellaista vauhtia etten ehtinyt kissaa sanoa,
kun Sumu jo katsoi silmiini kuin kysyen: ?Joko se loppui??. Se oli eläinlääkärin mukaan n. 7 kg alipainoinen, joten oli
ihanaa nähdä Sumu kiitollisena ahmimassa ruokaansa. Sen turkki hapsotti ja oli huopaantunutkin hiukan, ja sen kiilto oli tiessään.
Se oli oikeastaan aika surkean näköinen! Ajattelin, että tuosta isosta ja laihasta resupekasta teen vielä kunnon koiran, maksoi mitä maksoi!

Sain heti alussa huomata, että vaikeuksia tulee olemaan. Hihnassa tyttö ei varmaan ollut kulkenut Viron päässä laisinkaan, sillä
lenkeillä Sumu veti koko painollaan ja syöksyili kadun kahta puolta. Yksin jääminen oli myös aivan kauheata: se takertui etujaloillaan
jalkoihin ja yritti näin estää lähtemästä. Ovi sai alussa myös kyytiä kun tyttö yritti kaivautua perään.

Sitä oli selvästi myös hakattu todella rajusti sillä kun otti käteen jotain, tyttö alkoi kyyristelemään ja pakoilemaan.
Pään päälle ei saanut aluksi viedä mitään, ja takapuolen päälle koskiessa se värähtää vieläkin.
Sen takajalkojen nivelet ovat hiukan vääristyneet ja sillä on sen takia länkisääret.
Eläinlääkärin mukaan se kaikki on ihmisen pahuuden syytä...

Alussa Sumu oli myös todella pelokas: se pelkäsi autoon menoa, lapsia, vettä jne lukuisia asioita.
Pesuhuone oli paha mörkö jonne ei tassuakaan laskettu vaikka nakkeja saisikin. Tassuja ei edes kurakeleillä saanut
pestä, vaan tyttö otti pesuvadin nähdessään pitkät. Se ei myöskään luottanut kehenkään muuhun kuin meihin,
joten muut ihmiset ja koirat saivat vastaansa raivokkaan murina ?ja haukkukonsertin, johon lisättiin
vielä hampaiden louskuntaa ja rähinää! Sain lenkeillä roikkua hihnassa koko painollani saadakseni sen
pysähtymäään kun toinen kauhean pelottava koira tai ihminen lähestyi.

Toisaalta Sumu on ollut alusta asti sisällä talossa aivan yli-kiltti koira. Se ei ole syönyt mitään tavaroita ja on ollut alusta
asti täysin sisäsiisti. Se ei melua tai hauku turhaan tai hae huomiota haukkumalla.
Oikeastaan se on aika hiljainen. Meille tullessaan se ei päästänyt ääntäkään kolmeen viikkoon, tapahtui sitten mitä vaan,
mutta kyllä tytöstä nykyään ääntä lähtee kun ovikello soi. ;). Se ei myöskään ota ruokaansa ennen kuin on saanut luvan
eikä muutenkaan riehu sisällä. Leluillankin se leikkii usein maaten paikallaan, ei remua eikä riehu.
Mutta ulos mennessä sen käytös muuttui täysin. Kiltistä ja rauhallisesta koirasta tuli irvistelevä koirapirulainen.
Olin jo ihan epätoivoinen mitä teen tytön kanssa. Ihanahan se tietenkin oli, mutta jatkuva agressiivisuus alkoi muuttua
ongelmaksi lähiössämme. Toiset koiranomistajat alkoivat kiertää meitä kun näkivät meidän lähestyvän, ja juttu levisi kylällä.
Päätin kuitenkin kokeilla vielä; niin tiukasti Sumu oli kiertänyt minut tassunsa ympärille.

Neljä viikkoa murinaa kestettyäni ja monia rähinätilanteita kadulla aiheutettuamme otin yhteyttä koirapsykologiin,
joka tuli Sumua katsomaan ja arvioimaan tilannetta. Hän sanoi että agressiivisuus on osittain
stressiä, osittain Sumun valtavaa paimentamisviettiä, ja ennen kaikkea pelkoa omien rakkaiden ihmistensä puolesta.
Se ei halunnut päästää ketään perheensä lähelle, sillä pelkäsi että muut saattaisivat viedä
meidät siltä pois. Olimme sille ensimmäiset ystävälliset ihmiset, joiden menettämistä se pelkäsi.
Sumussa on eläinlääkäreiden mielestä tiibetinmastiffia, kaukasialaista ja saksanpaimenkoiraa.
Sumu on ensimmäinen koirani, joten kuullessani rotuarviot olin lievästi sanottuna epäuskoinen omista kyvyistäni auttaa koiraani.

Suomeen tullessaan Sumu valui veristä eritettä, jota eläinlääkärit aluksi epäilivät juoksuiksi.
Kuuden viikon sisällä olimme kuitenkin käyttäneet sitä jo monesti lääkärissä, ja aina sama arvio! Lopulta
vaihdoimme lääkäriä joka otti tytöstä verikokeet. Tulokset olivat kauhistuttavat: tulehdusarvot olivat aivan maksimissaan!
Sumulla todettiin todella paha kohtutulehdus ja kysta toisen munasarjan vieressä. Pikainen leikkaus oli tarpeen:
lääkärin mukaan Sumu ei olisi kestänyt hengissä enää viikkoakaan ilman leikkausta, ja tarhalla se
olisi ollut jo viikkoja kuolleena! Saimme leikkausajan perjantaiksi, mutta lääkäri soitti perääni että tilanne on jo niin paha,
että leikkaus onkin tehtävä jo torstaina. Niinpä jo seuraavana päivänä kiikutimme tytön leikkaukseen.
Tyttö parani onneksi todella mallikkaasti leikkauksesta. Se on nyt todella pirteä ja iloinen, mitä se ei ikinä ennen ollut
Suomessa ollessaan, johtuen valtavista kivuista. Ihmettelen joskus vieläkin kuinka säyseä se kuitenkin meillekin oli,
vaikka valtava kipu oli koko ajan läsnä...

Sumu on osoittautunut hyvin viisaaksi koiraksi jolla tuntuu olevan jotain yliluonnollisia kykyjä. Se aistii pienimmätkin mielialan
muutokset, ja käyttäytyy sen mukaisesti. Se on myös niin suojeleva, että ottaa vanhukset ja lapset laumaansa suojeltavaksi.
Tyttö aistii heti myös sen, kuka siitä tykkää ja kuka ei. Myös todella rauhaa rakastavaksi olennoksi Sumu on osoittautunut: se
tulee heti väliin jos ollaan liian lähekkäin sen mielestä, ja jopa vapaana ollessaankin ?ojensi? serkkupoikaani joka kiusasi siskoaan joka kirkui.
Eipä sen jälkeen kiusannut kun Sumu tomerasti paineli väliin ja tuijotti paheksuen häntä silmiin kun sai erotettua heidät. =)
Minua Sumu vartioi silmä tarkkana, ja joskus jopa murisi kaverilleni joka erehtyi halaamaan minua sen ollessa vieressäni.
Höppänä luuli että mamman päälle käydään.Sumu on myös hurmannut muut koiraihmiset viisaudellaan: se osaa varoa
vanhuksia ja lapsia, ei höslää sisällä jne. Alun eroahdistus loppui myös parissa viikossa kun tyttö huomasi että kyllähän me takaisin tullaan.

Hihanssa se osaa kävellä nykyään tosi nätisti. Ainoa tilanne missä se vetää lenkillä, on kun toinen koira tulee vastaan. Muuten se ei välitä
muista tiellä liikkujista ollenkaan. Se on myös oikea oppimisvirtuaali! Se oppii käskyn päivässä alle kymmenellä toistolla. Tästä kaikesta
johtuen uskoin vahvasti, että siitä tulee vielä hyvä koira kunhan saan ?urputuksen? pois. Niinpä aloin hakea koirakoulua joka ottaisi miedät
koulutukseen ja auttaisi murinassa. Sain kuitenkin huomata tien nousevan pystyyn: mikään koirakoulu ei huolinut murisevaa koiraa koulutukseen!
Niinpä jouduin jatkamaan omillani koirani kanssa, täysin aloittelijan taidoilla. Aloitin kaksi kuukautta Sumun tulon jälkeen murinan ja rähinän jatkuessa
todellisen aktivointi-ja koulutusrupeaman! Aktivoin sitä ja pihallamme harjoittelimme erilaisia käskyjä. Ostelin kong:eja ja muita ktivointileluja ja kaiken
kukkuraksi annoin vielä Bachin kukkatippoja agressiivisuuteen.Sinä päivänä kun kaikki muuttui olimme koirapuistossa, ja sinne tuli nainen
tervuereninsa kanssa. Sumu alkoi tietenkin uhkaavasti rähistä koiralle aidan sisäpuolelta, joten pyysimme naista odottamaan että saisimme ?petomme? pois.
Otin tiukan otteen hihnasta ja avasin portin, ja Sumu kiskaisi minut toisen koiran luo muristen. Olin hetken aivan paniikissa että mitähän tästä tulee,
kunnes näin järkytykseltäni Sumun makaavan maassa leikkiinkutsuasennossa toisen haistellessa sitä! Ja sitten ne alkoivat telmiä onnellisena!
Sumu antoi toisen koiran tulla jopa minun rapsuteltavaksi jota se ei ole ikinä sallinut toisilta koirilta! Olin niin iloinen: alkaako kaikki vaiva tuottaa
sittenkin tulosta hitaasti mutta varmasti?

Tämän leikin jälkeen Sumu ei enää rähinöinyt muille koirille niin pahasti. Jatkoin koulutusta, ja pikku hiljaa sen käytös muuttui täysin
toisia koiria kohtaan! Se sai lisää itseluottamusta huomatessaan että toisille pärjää vaikka ei hampaita näyttäisikään. Häntä viuhuukin
nykyään vimmatusti kun ennen se olisi jäykistynyt selän päälle. Se tulee toimeen kaikkien kanssa, ikään ja sukupuoleen katsomatta.
Nykyään se haastaa itse toisia leikkiin vaikka oltaisiinkin keskellä tietä!Sillä on myös jo monia koirakavereita joiden kanssa kävellään lenkkejä
ja riehutaan läheisessä koirapuistossa. Nyt voimme mennä koirapuistoon vaikka sielä olisikin muita, ja muut voivat tulla sinne vaikka me olisimmekin siellä.

Sumu alkoi rauhoittua, oli tasapainoisempi ja iloisempi ja ennen kaikkea se oli ONNELLINEN!
Minusta ei kai tarvitse puhuakaan!Prosessi oli pitkä mutta tuotti lopulta tulosta. Kaiken tämän jälkeen voin sanoa, että niin monta epätoivon
kyyneltä kun vuodatinkin Sumun pahoimpina päivinä, ne ovat nyt muuttuneet ilon kyyneliksi katsellessani sen kahjoa laukkaa
metsässä toisten koirien kanssa, sen kaivellessa myyränkoloja pylly pystyssä ja loikoillessa takan edessä onnellisena.
Koirani oli ehdottomasti kaiken vaivan arvoinen!

Olemme nykyään kehittyneet Sumun kanssa todella hyvin. Rähinä on kokonaan poissa ja olemme jo päässeet koirakouluunkin.
Koirakoulussa Sumu makailee selällään ja kerjää masurapsutuksia vaikka muut riehuisivat ympärillä. Mutta kun pitää ruveta käskyjä harjoittelemaan,
Sumu seuraa silmä tarkkana mitä hauskaa seuraavaksi pitää tehdä. Siitä oikein näkee kuinka se nauttii tehtävien suorittamisesta ja se rakastaa
käyttää aivojaan. Siinä on potentiaalia nykyään vaikka mihin, ja nyt olenkin jo miettinyt jäljen ja raunion aloittamista Sumun
kanssa, sillä se rakastaa aktivoinnissa eniten etsimistä.Vapaana tyttö ei lähde näköetäisyyttä kauemmaksi minusta, ja tulee huudettaessa kiltisti luokse.
Joskus se tosin lähtee jonkun jänön tai oravan perään, mutta onneksi niitä ei usein matkalle osu. Usein tyttö kuitenkin tassuttelee ihan lähelläni,
eikä lähde kauas vaikka saisikin.Erilaisista peloista on tyttö päässyt myös pikkuhiljaa eroon. Autoilukin onnistuu nykyään helposti
kun tyttö hyppää iloisesti mukaan. Nykyään saa pestä tassut, ja vettä se pelkää enää jos se on ihmisen välittömässa
läheisyydessä. Sitä on varmaankin rankaistu vedellä..? Kuumilla ilmoilla sitä on vaikea saada lammikosta pois,
ja kesällä se painelee heti järveen kun tilaisuus tulee. Pesuhuone kummittelee edelleen hiukan,
mutta ruokakupin avulla sekin alkaa olla jo ihan kiva paikka. Monesti yllätänkin sen kurkkimasta pesuhuoneen ovella
jos lattialla olisi taas ruokaa... =)

Nykyään Sumusta putkahtelee esiin se pieni pentu mikä se sisimässään varmaan vielä onkin. Se on todella leikkisä toisten koirien kanssa, ja
sen leikkihaluilla ei näytä olevan loppua. Monet ihmiset ovatkin ihmetelleet voiko Sumu tosiaan olla jo aikuinen (eläinlääkärin arvion
mukaan se noin 4 vuotias) kun on mieleltään vielä niin pentumainen. Olen usein naureskellut sen pentukohtauksille, jolloin se näyttää kaikki
temppunsa ja riehuu. On se vaan niin ihanaa nähdä sen nauttivan elämästään!

Olen niin onnellinen että jaksoin jatkaa yrittämistä Sumun huonoinakin päivinä, ja että en koskaan luovuttanut ja antanut sitä pois. Sekin
kyllä kävi mielessä kun se oikein rähinöi kaiken liikkuvan kanssa. Mutta nyt tuo huono aika tuntuu niin kaukaiselta.
Sumu on näyttänyt minulle mitä todellinen pyyteetön rakkaus ja luottamus on.
Olen saavuttanut sen luottamuksen ja saanut sen täyden koiransydämen rakkauden.
Sumu on myös vahvistanut päätöstäni siitä, että tästä lähtien minun koirani tulevat aina olemaan rescuekoiria.

Kiitos kaikille siellä yhdistyksessä, varsinkin Miialle, tämän uskomattoman koiran tuomisesta minulle.
Se on todella muuttanut maailmani iloisella hännän heilutuksellaan ja kiitollisillasurumielisillä silmillään!
En ikinä voinut kuvitella ennen Sumun tuloa kuinka pienikin rapsutus ja pelkkä hellä sana voisi merkitä koirallenäin paljon!
Sen sopeutumista ja muuttumista on ollut upeaa ja uskomatonta seurata. Olen sille kaikki kaikessa, aivan niin kuin sekinon minulle.
En enää selviäisi ilman Sumua!
 

Takaisin