TAFFY
Ensivaikutelma Taffysta on melko luotaantyöntävä. Häkissään äreän oloisena räyhäävä staffisekoitus ei houkuta luokseen. Uskon kuitenkin tarhan työntekijää, joka jo useaan otteeseen on kehunut Taffya kovasti sanoen sen olevan tosi kiva ja hyvä koira. Niinpä sitten päätän tutustua koiraan ja kappas, kun avaan häkin oven, räyhä matami muuttuu hetken minua arvioituaan iloiseksi ja reippaaksi hännänheiluttajaksi. Taffy on energinen emäntä, jolla riittää vauhtia ja joka on kiinnostunut kaikesta ympärillään tapahtuvasta. Taffy on myöskin fiksu ja terävä ja se analysoi nopeasti ihmiset ja eläimet ympärillään. Taffy tulee toimeen lähes kaikkien koirien kanssa, sen uudessa kodissa voisi olla etenkin uros kaverina. Taffy osaa joitain käskyjä, ainakin istuminen ja tassun anto sujuu mallikkaasti. Tutummat ihmiset saavat Taffylta aivan erityiskohtelua, he saavat tytön leikkimään ja hymyilemään selkeästi onnellisena sekä heihin Taffy hakee upeasti kontaktia aivan kuin odottaen seuraavaa käskyä tai pyyntöä. Selkeää miellyttämishalua ja palvelualttiuttakin siis löytyy. Vieraampia ihmisiä Taffy sulattelee hetken ja he vaarattomiksi todettuaan käyttäytyy kauniisti, mutta Taffyn todellista kuorta ei sulateta ensi tapaamisella. Taffyssa virtaa mitä ilmeisimmin staffiverta, mikä uuden kodin tulee ottaa huomioon. Taffyssa on selkeästi vahtiviettiä ja sille etsitäänkin kokenutta kotia joko rivi- tai omakotitalosta. Taffy on rakenteeltaan rotevahko ja sillä on korkeutta alle 60 cm. Taffy on steriloitu ja se odottaa kotia Tallinnan tarhalla. |