TaikaPoika ja meidän ajatukset siitä on muuttuneet todella paljon pienessä ajassa. Alkukesästä päätimme Katarinan kanssa että "tuolle emme ainakaan edes etsi kotia". Vastassa oli keltasilmäinen muriseva uros, joka perääntyi aina ja paria ihmistä kohden hyökkäsikin. Tosin näillä ihmisillä oli käsissään sanko tms. ja he menivät pojan alueelle uhkaavasti sanko heiluen.

Yksi kerta sitten menin masentuneena tarhalle. Näin takanurkkaan siirretyn pojan perääntyvän tuttuun tapaansa. Minä päätin hakea kontaktin, kävi kuinka kävi. Masentuneena ajattelin että jos tappaa niin sitten tappaa :) Nyt jälkeen päin ihan naurattaa moinen marttyyrihomma. Niinpä minä menin kyykkyyn, ojensin käteni, vastaukseksi sain murinan ja kunnon mulkaisun. En antanut periksi... heittelin nakkeja ja poika tuli lähemmäs. Puolen tunnin päästä se uskaltautui ottamaan herkun kädestäni, mutta todella varovaisesti ja silmiin koko ajan katsoen.

Jalat puutuivat ja päätin mennä kopin vieressä olevalle betonikorokkeelle istumaan. Nousin ja poika perääntyi muristen. Mutta hyvät ja harvinaiset herkut olivat tehneet vaikutuksen ja ei mennyt kauaakaan kun poika nappasi nakit ja jauhelihat ihan jalkojeni juurelta. Minua vähän pelotti, että jos se hyökkää päälle, mutta olen mikä olen enkä antanut periksi. Uskon aina että ei minulle kuinkaan käy, eikä ole vieläkään käynyt, niin hevosten kuin koirienkaan kanssa.

Otin ison jauhelihaklöntin käteeni ja en ojentanut sitä pojalle. Viiden minuutin päästä poika otti sen kädestäni ja jäi nuuhkimaan kättäni. Olin todella onnellinen ja alkoi ihan itkettämään. Poika huomasi että itken ja tuli lähemmäs!! Se kurotti kohti kasvojani. Minä suljin silmäni ja poika nuuhki kasvoni läpikotaisin kyynelten valuessa pitkin poskia. Olin rakastunut! Ensin annoin pojalle nimen Pusu, mutta se ei jotenkin sopinut sille. TaikaPoika tuli siitä, että se oli taikonut minut pikkusormensa ympärille ja tiukasti. En voinut olla ajattelematta sitä hetkeäkään.

Seuraavalla kerralla TaikaPoika oli jo siirretty meidän alueelle pyynnöstä. Menin tietenkin syöttämään sitä ja sain kontaktin hieman nopeammin. Taas piti haistella naama ja kädet todella tarkkaan. Minulla vaan ei ollut kauheasti aikaa olla Taiksun kanssa kun piti sännätä taas joka puolelle. Ramppasin Taiksun luona monta kertaa ja viimeisellä kerralla se jo heilutti minulle häntäänsä iloisesti.

Seuraavalla reissulla en ollut mukana, mutta Katarina suostui jatkamaan projektiani. Ennen Taiksun tapaamista vastahakoisesti, mutta sen jälkeen enemmän kuin mielellään. Katarina sai Taiksuun todella hyvän kontaktin!!! He leikkivät, olivat sylikkäin ja Taiksu oli välitön. Näin oli Katarinakin kiedottu pikkusormen ympärille ja minun harteiltani tippui iso kivi! Tiesin että yhdessä voimme auttaa Taiksua.

Päätimme jo Suomessa, että veisimme Afroditen ja Taiksun lenkille nyt viime lauantaina. Menin Taiksun luo ja se taisi tunnistaa minut, sillä tuli heti luokseni, istui syliin rapsuteltavaksi, nuoli naamaa ja heilutti häntää. Katarinaa Taiksu tervehti todella iloisesti. Ensin sitä vähän jännitti kun oli kaksi ihmistä sen alueella, mutta kohta se jo leikki vetolelulla ja pörräsi meidän ympärillä iloinen ilme kasvoillaan. Ei enää siis merkkiäkään arasta ja pelokkaasta hirvityksestä.

Koska Afrodite ei ollut syönyt Katarinan kädestä teimme jaon, että minä otan sen ja Katarina Taiksun. Taiksu lähti paikaltaan kuin ammuttu, oli niin makeaa olla narun päässä ja tutkia uusia hajuja. Se loikki ja veuhotti menemään, veti hihnasta ja haisteli ruohotupot ym. Treffasimme Taiksun ja Afroditen kanssa yhdellä kumpareella koska Afroditeä ei saanutkaan niin vaan kulkemaan hihnassa. Istuimme koirien kanssa siinä varmaan tunnin. Silittelimme Taiksua ja nauroimme sen menolle. Taiksu piehtaroi heinikossa, kaivautui pitkän heinän alle ja aivasteli. Minä pyysin siltä pusua ja sain kasvoilleni pahan hajuisen röyhtäisyn. Menin hieman kauemmas ja Taiksu pomppi tasajalkaa nähdäkseen minut kumpareen takaa. Katarina ei voinut edes kuvitella menevänsä mihinkään koska Taiksu kiskoi niin kovasti perään.

Taiksu olisi tykännyt kovasti Afroditestä, mutta neiti näytti hammasta ja Taiksu antoi heti tilaa, fiksu mies! Yksi tyttö otti meistä pari kuvaa ja Taiksu hieman vartioi meitä tytön tullessa ottamaan kameran. Se ärähti että menes nyt kauemmaksi minun aarteiltani. Veimme koirat takaisin omille paikoilleen ja kävimme sen jälkeen vielä molempien luona. Taiksu riuhtoi remmiään ja huusi peräämme, se ei tahtonut meidän jättävän sitä taas yksin, mutta jouduimme sen tekemään, toivottavasti viimeisen kerran!

Mira

Takaisin