TALVIKKO


Nuori, arviolta vielä alle 1 vuotias Talvikko poika on kastroitu. Sitä luulisi että kyseessä on valkoinen kissa mutta eipäs olekkaan. Päässä, korvien välissä on muutaman karvan verran harmaata. Yksi harmaa piste löytyy myös selästä. Valkoisen turkin seassa on myös jokunen beessi karva, ikään kuin luontoäiti olisi miettinyt että pitäisikö tähän kissaan lisätä muutakin väriä, vain sitten todetakseen että ei, näin poika on täydellinen. Talvikko on tarhalta Kassiabille hoitoon viety kisuli. Miksi juuri Talvikko kaikkien kissojen joukosta? Koska se on äärettömän sosiaalinen sekä ihmisille että toisille kissoille. Talvikko on tavannut lyhyesti myös koiran, haukkuvan, urisevan, hihnassaan kiskovan nuoren innokkaan koiran. Tyyneydellä johon vain kissa pystyy, Talvikko katseli kissaboxinsa ristikon takaa koiraa, hiljaisena ja ryhdikkäänä. Joten kissoihin tottuneen koiran kanssa samaan perheeseen muuttaminen ei varmasti ole Talvikolle mikään ongelma.

Talvikko sai kodin maaliskuussa 2007.


Takaisin