DINA ent. TELLE

Telle-tyttö on jo aikuisen ikään ehtinyt narttukoira. Se löydettiin harhailemasta kaupan edestä ja vietiin Rakveren koiratarhalle. Luonteeltaan Telle on aluksi hiukan arka, mutta hetken päästä tyttö tulee jo pusuttelemaan. Haluaa olla ihmisen lähellä ja pitää rapsutuksista. Hihnassa oli kova kiire ehtiä haistelemaan kaikki mahdolliset hajut. Vetäminen varmasti rauhoittuu, kunhan tyttö saa säännöllisesti liikuntaa. Tellen turkki on todella lyhyt eikä suojaa tyttöä kylmässä talvi-ilmassa. Telle siis tahtoisi hyvin pian omaan lämpimään kotiin pusuttelemaan sitä omaa ihmistään! Korkeutta tytöllä on noin 55cm.

Telle pääsi takaisin omaan kotiinsa tammikuussa 2007. Nyt kevään tullen Telle on tuotu tuntemattomasta syystä omistajan toimesta Rakveren tarhalle.

10.04.07 Kopillaan Telle tyttö on surullinen ja odottalee hiljaa että joku ihminen tulisi luo...Hämmentyyhän sitä nyt kuka vaan tällaisesta edestakaisin tarhalle joutumisesta. Muuten Telle on tosi ihmisrakas, reipas, ystävällinen ja lenkillä touhukas. Se tuli hyvin toimeen yli-innokkaan bokseri uroksen kanssa. Parivaljakkoa pystyi lenkittämään yhtä aikaa ilman mitään ärinöitä. Kun lähdetään lenkille Telle on oma elämäniloinen itsensä. Hihnassa Telle edelleen hippasen vetää mutta se johtuu siitä että ihminen on niin hidas ja Telle on innokas taittamaan matkaa reippaasti. Tellen ulkonäöstä on sanottava että persoonallinen tiikeriraitainen turkki ja pitkä pusutteluun valmis kieli tekee Tellestä varsin hurmaavan koiruuden.

19.04.07 Tellen koko olemus muuttui kun tarhan sisäpihalla alkoi juoksentelemaan pentuja, joten päätimme päästää Tellenkin vapaaksi. Telle toimi 2-4kk ikäisille pennuille varaäitinä; pentujen perään katsottiin, niitä hoidettiin, liian rajuja leikkejä rajoitettiin. Iki-ihanista pennuista huolimatta Telle kävi säännöllisesti hakemassa itsekin rapsutuksia ja antamassa pusuja kaksijalkaisillekin.

Telle sai kodin toukokuussa 2007.

Kuulumisia kodista 02.07.07

Hain tytön aika lyhyellä varoitusajalla, ja meinas jäädä jo hakureissu tekemättä kun huomasin (onneksi päivää ennen kotona), että passi oli mennyt vanhaksi. Kamala sählinki pikapassin ja muiden järjestelyjen kanssa, mutta sain kuin sainkin kaikki ajossa hommattua. Telle tuotiin satamaan ja tytöllä oli vauhti päällä heti alusta asti. Kamala menijä ja touhottaja, venematkan loppu oli yhtä tuskaa, arvelin että tytöllä oli jo kova vessahätäkin mutta selvittiin kuitenkin ulkona odottavaan taksiin, jonka olin tilannut etukäteen. Kotipihalla oli ystävätär vastassa ja piteli Dinaa (Telleä) sen aikaa kun hain sisältä Iinan ja Rudin, jotka on molemmat kanssa virolaisia löytökoiria.

Epäilin jo heti kun näin Dinan yhdistyksen sivuilla, että se olisi Rudin emä, ja siksi sen osaksi sieltä pois hainkin. Eihän Rudin mammaa voinut jättää sinne katuja kulkemaan. Tämä sukulaisuus varmistui muun muassa sillä, että Dina oli luvattu steriloida Rudin pesueen jälkeen Koirapakolaisten varoilla, sillä se oli synnyttänyt todella lyhyellä aikavälillä jo toiset pentueet. Eläinlääkäri varmisti, että Dina on leikattu ja muutoinkin on niin samannäköinen, kokoinen, oloinen ja luonteinen kun Rudi, ettei oikeastaan ole enää epäilyäkään, etteikö Dina ole Rudin emä.

Jännitin kovin miten suhtautuu kissoihin, minulla kun on niitä viisi kappaletta eikä tuntumaa kissoihin oltu saatu ennen tuloa. Lenkin jälkeen menimme sisälle ja ensikosketus tapahtui jo eteisessä kun kissoista kaksi tuli katsomaan uutta tulokasta. No toinen niistä teki jonkun virheliikkeen ja Dina lähti vapaaksi päästyään perään Rudi kannoillaan. Se ensimmäinen viikonloppu oli yhtä sekasortoa, Dina ajo kissoja usein vielä Rudi kannoillaan. Pari kertaa puutuin kun tosiaan lietsoi sitä ajamista Rudiin, joka ei ole ajanut niitä sitten pentuajan. Mutta kyllä ne kissatkin osasivat, löysin Dinan leuasta syvän kynnen raapaisujäljen ja yhtenä aamuna näin kun ajoi yhden kissan nurkkaan - väärä veto - kissa läpsi pitkin kuonoa ja korvia sähinällä säestäen kunnes koira perääntyi. Viikon aikana Dina lopetti aina kissa per kissa sen peräänajamisen kun sai jokaiselta vuorollaan selkäänsä. Viikon päästä olivat jo niin kaveria, että kissat sai syödä ruokakiposta ensin ja yksi kissoista kiehnäsi jaloissa ja suukotteli sulassa sovussa. Tosi upea tyttö kaiken puolin. Nyt kissat saa tehdä lähes mitä vaan eikä Dina aja enää niitä takaa laisinkaan. Poikkeuksena on "järjestyspoliisina" toimiminen - yksi kissoistani kiusaa toisia ja koirat puuttuvat siihen välittömästi kurittamalla tätä kiusaajaa enkä ole tällaseen toimintaan puuttunut (ei koirat satuta kissaa, painavat niskasta pään lattialle ja pitävät vähän aikaa siinä). On kiusaajakissakin vähän rauhottunut eikä se enää kiusaa toisia kun satunnaisesti, vaikka siitä en tiedä mitä tekee siellä silloin kun olemme koirien kanssa ulkona. Kaapolle etsitään kuitenkin koko ajan uutta kotia maalta ainoana kissaeläimenä, jossa ei voisi kiusata toisia ja jossa sillä olisi tarpeeksi virikkeitä.

Rudin piti tietty kokeilla kepillä tätä tiikerityttöä ja meni pari kertaa syyttä suotta patsastelemaan siihen kuonon eteen kun toinen makasi rauhassa lattialla, no jätkä sai kunnon kyytiä kun katukoiranarttu (oma emä vielä) antoi opetuksen. Se arvojärjestys selvisi aika pian sitten Rudillekin ja niistä tuli ylimmät ystävät. Ne on kuin paita ja peppu, ihan erottamattomat. Iina on koirista kuitenkin se pomo, Dina väistää Iinaa kaikissa tilanteissa. En tiedä ottivatko tytöt yhteen, en itse nähnyt tällaista yhteydenottoa mutta ovat voineet kyllä selvittää välinsä viikolla kun olin töissä. Tai sitten se oli Dinalle itsestään selvää, Iina on todella pippurinen pikkunen katukoira itsekin, ja vaikka on rampa (tai ehkä juuri siksi) on varsin uskottava karvakasa. Iinalle ei kannata ruveta ryppyilemään, sieltä pesee niin että kuonokarvat tutisee. Iina oikoo kuriin vallattoman tanskandoginkin (Iina on just ehkä tanskandogin pään kokoinen jos sitäkään). Iinasta on kuvia yhdistyksen sivulla 22/Suomesta kodin saaneet jos rupesi pikkuprinsessa enemmän kiinnostamaan.

Tilasin ajan Dinalle heti eläinlääkärille, se ravisteli päätään ja raapi toista korvaa ja sitten sillä oli iso patti kyljessä jota halusin näyttää eläinlääkärille. Dinan pahin ongelma oli kuitenkin täysin mätä kulmahammas, joka oli varmasti todella kipeäkin. Se kulmahammas ja hammaskivet poistettiin, korva lääkittiin (oli tulehtunut) ja pattia jäin miettimään, eläinlääkäri epäili sen olevan arpikudos joka olisi jäänyt puremavammasta. Se patti kuitenkin vaivasi Dinaa, kirputti sitä tosi usein ja oli niin iso (nyrkin kokoinen) että päätin poistattaa. Eikun taas eläinlääkärille. Kyse oli rasvapatista mutta ei se siitä pienentynyt olisi, päinvastoin keräsi nestettä koko ajan ja olisi vaan suurentunut. Dina oli aivan upea toipilas. Ei paljon välittänyt haavasta enkä kauluriakaan pitänyt kun ensimmäisinä öinä. Rudi sen sijaan nuoli sitä haavaa tuon tuostakin ja harkitsin jo kauluria sille. Rudi on sellanen hoivaajapoika, nuolee aina kaikki munki naarmut ja hyttysenpuremat sekä Iinan silmärähmät. Joku terveydellinen ongelma Dinalla vielä on, se juo ihan hirveesti eikä pysty sitten pidättämään sitä vesimäärää, vaan päästää nukkuessaankin isoja lätäköitä (jotka lätäköt herättyään juo....). Eläinlääkärin mukaan syitä voi olla useita ja aion tilata sille vielä ajan lähiaikoina eläinlääkärilleni, jotta tämäkin vaiva lähtisi aukeamaan. Eiköhän tyttö saada täysin kuntoon, ja ellei saada niin sopeudutaan elämään vaivoineen kaikkineen.

Ne on yhdessä niin lutusia, niin lutusia. Kävelee ulkona remmissä rinta rinnan tönien välillä toisiaan ystävällisesti. Koirapuistossa ne juoksee, riehuu ja remuaa kun mitkäkin kakarat, ja flexissäkin tietyissä paikoissa joissa olen antanut niiden remuta. Hyvin ovat oppineet eri tyylit mesota, vapaana menevät koirapuistoissa tuhatta ja sataa Iina kannoillaan, fleksissä ja sisätiloissa painivat ja hammastaistelevat. Olen seurannut niitä tunninkin kun painivat ja mesoavat sisällä 2x2 metrin alueella, ettei ne kyllä paljon tilaa tarvitse siihen mesoamiseen. Nukkuvat kylki kyljessä ja joskus on joku kissakin mukana siinä kasassa. Öisin on sängyssä ahdasta kun pitäisi munki mahtua mukaan ja kaikki havittelevat sitä ihokosketusta kuitenkin. En ihan heti unohda sitä näkyä kun aamulla avaan silmät ja koirat oivaltaa tämän, ja nousevat ja tulevat kaikki kolme samaanaikaan suoraan kohti nuolemaan kasvojani - Hei mamma, kiva sä heräsit, niin mekin. Huomenia - mennäänkö jo!

Dina on kaikin puolin huippu, tosi sopeutuvainen, hirmu kiltti ja nopea oivaltamaan, esim. "reuna" sanan oppi alta aikayksikön vaikka on pääasiassa kulkenut kadulla kaiketi vapaana, eikä taida olla hirveesti aiempaa kokemusta remmissä kulkemisestakaan. Uusia kokemuksia Dinalle on ollut ainakin sänkyyn ja autoon nouseminen. Ei tullut ensin sänkyyn vaikka kuinka houkuttelin. No lopulta kun tuli kannustusten saattalemana makasi ikäänkuin tokokoulutuksessa paskanjäykkänä silmät päässä seisten keskellä sänkyä - "mitä nyt, mitä mä nyt teen, aapuuua". Rudi autto sitten mammaansa rentoutumaan ja nuoli suupieliä, töni kuonolla ja löi tassulla kunnes Dina rentoutui ja rupesi mesoamaan. Autoon nousemisessa oli alkuaan kanssa ihan hukassa, piti nostaa takapäästä ja sitten kampesi mitä kummallisissa asennoissa minuuttikaupalla kunnes äskettäin oivalsi pääsevänsä parhaiten hyppäämällä. Mulla oli naurussa pitelemistä. Muutoinkin niiden touhujen seuraaminen tuottaa todella paljon iloa enkä mä ole koskaan elämässäni nauranut niin paljon kun noita kahta (kolmea) katsellessa.

Dina oli täydellinen lahja meille. En voi muuta kun toivoa että tyttö elää vielä todella pitkän elämän meidän seurana.

Dina, Rudi, Iina + kissat Mondi, Kaapo, Pipsa, Ronja ja Unka

Dina armahdettiin ikiuneen 16.7.2007.

Dina ei sitten ilostuttanut meitä kuin aika tasan kaksi kuukautta saapumisestaan. Dina oli vakavasti sairas, ensiarvio oli munuaisten vajaatoiminta. Katselin sitä sen viikonlopun tulosten saamisen jälkeen ja tein raskaan päätöksen. Dinalta meni kaksi kertaa takajalat alta ja kerran se horjahti suoralla tieosuudella niin pahasti sivulle, että ajattelin että tyttö tippuu siihen. En halunnut tytön kärsivän lainkaan. Halusin muistaa sen iloisena ja hyvinvoivana. Lopetuspäätöksen yhteydessä katsottiin ultralla ja tytöllä todettiinkin olevan munuaissyöpä, syöpäkasvaimia virtsateissä ja alkava luusyöpäkin. Eläinlääkäri sano että se olisi voinut romahtaa ihan mikä päivä tahansa, maksimissaan olisi kestänyt enää kuukauden. Täysin käsittämätöntä että ihminen kykenee hylkäämään uskollisen ystävän sen sairastuttua. En toivu tästä koskaan.

Dina sai sen kaksi kuukautta viettää kuitenkin kunnon koiran elämää, leikki poikansa kanssa, juoksi ja uiskenteli. Viimeisenä päivänä kävimme vielä Luukin nurmikenttäpuistossa juoksemassa ja riehumassa. Matkalla vein vielä Dinan uimaan, se niin piti siitä. Kyyneleet valu koko päivän silmistäni. Niin tyhjä ja surullinen olo.

Hyvää matkaa loistotyttö ja kiitos siitä lyhyestä ajasta jonka vietit kanssamme.

Kaivaten Tua, Rudi, Iina ja kissat

Takaisin