Saku on n. 4 vuotias uros, joka on
Virossa tottunut olemaan paljon ulkona.
Se tuotiin tarhalle toisen uroksen
kanssa, mutta ei tuntunut tarhalla sietävän toisia uroksia ollenkaan,
nartuille Saku oli kiltti. Saku
on todella ihmisystävällinen ja kiltti poika, korkeudeltaan alle
60 cm.
Ihmisen lähestyessä Sakun
koko vartalo kiemurtelee, se täpistää jalkojaan maata vasten
ilosta,
eikä herkutkaan meinaa kelvata
ennen kunnon silityksiä ja haleja. Vaikka Saku on elänytkin ulkona,
nykyään se ei tahtoisi
olla ulkona ollenkaan, vaan ihmisten kanssa sisällä.
Ehkä se pelkää ulkona
ollessaan uutta hylkäämistä.
Saku tuli omaan kotiinsa Suomeen
18.05.03.
Aluksi näytti siltä, ettei
Saku tule narttujenkaan kanssa toimeen, mutta poika taisi olla vain
erittäin stressaantunut, nykyään
koirat tulevat toimeen keskenään.
Saku ajaa takaa perheen kissaa,
joten kissan ystäväksi Sakusta ei ole.
Sakulla on vahva lasten paimentamisvietti,
se vahtii ja seuraa pieniä leikkiviä lapsia ja saattaa näykätäkkin.
Isompia lapsia tai aikuisia kohtaan
Sakulla ei ole paimentamisviettiä ja onkin oikea mussukka ja kulta.
Perhe tahtoo antaa Sakulle aikaa
ja ovat yhteydessä koiraterapeuttiin ongelmien ratkaisemiseksi,
mutta etsimme varmuuden vuoksi kotiehdokkaita.
Saku on erittäin seurallinen,
se tahtoo olla perheen toiminnassa aina mukana.
Sakun sisällä olossa ei
ole mitään ongelmia, se osaa olla yksin, on täysin sisäsiisti,
eikä riko paikkoja.