Mitä kertoisin tuosta ihanasta koiraystävästämme? Tai oikeastaan pitäisi kysyä: "Mistä aloittaisin, kun kerrottavaa on niin paljon?" Kaikki sai alkunsa, kun me mieheni Esan kanssa aloimme suunnitella viime syksynä koiranpennun hankkimista… tarvitsihan tuolloin 6 vuotta täyttävä koiramme Jalmari kaveria ja minullakin, jolla loppui määräaik. työsopimus silloin, olisi aikaa pennun totutteluun, opettamiseen ja yhdessäoloon. Luimme monet Keltaiset Pörssit läpi - tuloksetta! Joistakin pennuista soitimme, mutta ne oli joko mennyt tai paikkakunta oli sen verran kaukana, että ei viititty sinne asti mennä.

Jokaisen Keltaisen Pörssin lehdestä olin huomannu Koirapakolaiset ry:n ilmoituksen, jossa haettiin kotia Tallinnan koirakodin koirille. Sanoin leikilläni miehelleni hankkivani koiran sieltä - ei kieltävää vastausta. Kun näin Ympäristöuutisissa ohjelman ko. paikasta, tein päätöksen, jota en ole kertaakaan katunut. Vaikka yllätys (suuri sellainen) joka siitä koettiin oli aikamoinen. Kävin edellä mainitun yhdistyksen nettisivuilla katsomassa "sillä silmällä" pentuja ja narttukoiria. Koirien kuvia oli paljon ja tiesin, että siinä oli vain osa. Sitten soittelin yhdistyksen numeroon. Sieltä kysyttiin, että koska voisin lähteä heidän kanssaan paikan päälle katsomaan koiria. Sanoin, että siihen minusta ei ole, en voi kuitenkaan kaikkia pelastaa. Seuraavaksi sain puh.numeron ja sanottiin, että siitä numerosta voi kysellä koirista, jos ei itse mene paikan päälle. Vuorokauden sisällä soitin tuohon numeroon, eli Kurjen Miralle. Hän kertoi Pelastetaan Koirat yhdistyksestä ja itse yritin muistaa kysellä "tärkeistä" asioista. Puhe tuli mm. Tipsusta. Tuon puhelun seurauksena varasin Tipsun ja heti tuntui siltä kuin tuo koiraystävä olisi muuttanut jo heti silloin meille. Tulostin Tipsun kuvan nettisivuilta, laitoin sen kehyksiin ja olohuoneen pöydälle. Lähetin tuolle olennolle mielessäni viestin: "Jaksa vielä vähän aikaa, kohta pääset kotiin."

22. - 23.12.01 välisenä yönä vihdoin Tipsun saimme. Haimme sen Treen rautatieasemalta. Tiesin asioiden olevan kunnossa, vaikka Vallinin Katarinan kanssa ei juurikaan ehditty jutteleen. Tipsu oli hämillään ja peloissaan. Kyykistyin sen eteen, silittelin sitä ja juttelin rauhallisella äänellä. Mieheni nosti sen auton takapenkille, menin sen viereen. Koko matkan juttelin ja rapsuttelin, Tipsu tuli pikkuhiljaa kainalooni, välillä katseli tarkkaan ympärilleen. Menimme Nokialle vanhempieni tykö, jossa oli tarkoitus viettää joulu. Perillä oli vastassa toinen koiramme Jalmari. Ja siitäkös rieha alkoi. Tipsu tärisi, sitä pelotti. Mutta Jamppa oli kuin seitsemännessä taivaassa. Luulin, että Tipsulla oli juoksu meneillä, koska toinen oli ihan sekaisin. Vein sitä pihalle, että Tipsu saisi syödä rauhassa. Ja kyllä ruoka maistuikin. Yön Tipsu tyttö nukkui mieheni vieressä sängyllä ja minä menin hurmurin kanssa siskolleni yöksi, että jokainen saisi nukkua edes muutaman hyvin ansaitun tunnin rauhassa.

Onneksi ennen jouluaattoa eräs el.lääk. ehti kastroimaan Jalmarin. Muuten joulusta olisi tullut ratkiriehakas. Asia oli ok, sillä Jamppa olisi kuitenkin leikattu vuoden alusta hännässä olevan hormonaalisen kasvaimen vuoksi. Tämä vain joudutti asiaa.

Joulu sujui hyvin, Tipsu sai maistella jouluherkkuja. Oma ruokakin maistui, söi sen aina hotkimalla. Lahjojaan ei osannut avata, mutta herkuttelussa oli kuin vanha tekijä. Ensimmäisenä asiana oppi nakkipaketin rapinan äänen.

Tipsun mielipaikka oli keittön pöydän alla patterin vieressä. Sieltä se katseli toisten touhuja, välillä kävi katselemassa ympärilleen. Yksin ei huoneessa viihtynyt, vaan seurasi minua huoneesta toiseen. Tipsun annettiin olla rauhassa, silloin kun se itse niin halusi. Pikkuhiljaa sai kultatyttömme rohkeutta enemmän ja enemmän. Jamppakin sai usein osakseen hännänheilutuksia murinan sijaan. Vieraita ihmisiä Tipsu vieläkin hiukan aristelee, etenkin miehiä. El.lääkäri oli poikkeus. Siellä Tipsu oli itse rauhallisuus, ei pelännyt yhtään. Otti lähinnä löysin rantein. Makasi lattialla pitkin pituuttaan ja urahteli tyytyväisesti. Välillä katsahti erääseen pikkukoiraan joka tärisi emäntänsä sylissä.

Ulos saimme Tipsua alkupäivinä houkutella. Mutta kun se huomasi pääsevänsä ihan joka kerta varmasti sisälle toisten kanssa, pelko loppui. Ulkoiltaessa katseli todella tarkkaan Jalmarin tekemisiä, mitä Jamppa edellä sitä Tipsu perässä. Olivat ihan sen näköisiä, kuin siinä peräkanaa menisi isoveli ja pikkusisko. Tipsu kulkee nätisti hihnassa ja ilman sitä. Ainoastaan kun näkee kissan, oravan tai jäniksen, saa typy turbovauhdin päälle. Otti kerran sellaiset spurtit jäniksen kanssa, että oli jonkun aikaa hengähdyksissä. Voi sitä mielistelyä, kun tuli ajan jälkeen luokseni. Metsälenkkejä Tipsu rakastaa, jaksaa tehdä pitkiäkin lenkkejä. Metsässä päästän koirat aina vapaaksi ja en voi muuta kuin naureskella sitä menoa. Joskus ei puun juurelta näy muutakuin kaksi koiran takamusta ja heiluvat hännät. Ja se mitä kuuluu on: autuas nuuskutus - ja aivastus. Lenkkien jälkeen on usein niin, että koirat ei oile moksiskaan, mutta minä olen aivan puhki. Kerran tekivät kepposen, kun vein niitä myöhään illalla pissalenkilleilman hihnoja. Ensin hävisi Tipsu, sitten Jamppa. Kun huutelin karkulaisia, ei kuulunut ensin yhtään mitään, sitten äänekäs tömähdys. Alta aikayksikön oli kaksi pelästynyttä koiruutta jaloissani. Tipsun suusta sain pelastettua linnunherkun, mutta Jamppa oli nopea: nielaus ja röyhtäys! Olivat käyneet naapurin linnunruokintapaikalla varkaissa. Sain taas kerran osakseni mielistelyä.

Ruoka-ajat on Tipsulle tärkeitä. Ensimmäisinä päivinä saattoi tyttö hiukan murista Jampalle, jos toinen oli tulossa keittiöön minun laittaessa ruokakippoja. Mutta se jäi pian, siihen ei kiinnitetty huomiota. Traditiona kavereilla oli, että ruokailun päätteeksi nuollaan toisten kipot puhtaiksi. Tipsun maha sieti aika hyvin ruokavalion muutosta, apuna käytin maitohappobakteerijauhetta silloin tällöin. Pari kertaa on oksentanut hotkiessaan ruuan liian nopeasti. Luut ovat herkkua ja tietysti possunkorvat. Isosta luusta joka Jampalla on ollut jo kauan, on tullut hiukan riitaa. Jamppa on koirien arvoasteikossa Tipsun yläpuolella. Välillä saattaa tyttö ärähtää kiukkuisesti kun toinen tulee ajamaan pois ison luun kimpusta. Joskun Jampan ollessa sillä tuulella, saa Tipsukin luuta pureskella. Ruuan takia on myös tullut pari kertaa ärähtelyä ja kerran otettu hiukan yhteen. Tipsu perääntyy ja sopu palautuu. Välillä sitä ollaan nenut vastakkain niin että…

Yöt on Tipsu nukkunut aina siellä missä ihmisetkin. Jampalla ei ole yöllä mielipaikkaa, mutta Tipsulla on oma makuualusta meidän sängyn päädyssä lattialla. Siellä sitä on kiva nukkua kyljellään takatassut seinällä. Joskus käy nuuskaisemassa minua peiton alta. Oikein sikeästi nukkuessa kuorsaa mieheni kanssa kilpaa.

Autoon menoa ei enää pelkää. Joulun jälkeen "oikeeseen kotiin" tultaessa oli hiukan totuttelemista. Täytyi ensinnäkin nousta autoon. Perillä taasen Tipsu otti ja häipyi. Kun ovi avattiin paineli tyttö tiehensä. Huutelimme perään… pari tuntia tyttöä etsittiin, mutta turhaan. Naapuri kertoi nähneensä siinä lähellä juoksentelevan vaalean koiran ja siitä ilahtuneena jatkettiin etsintää. Voi sitä riemua mikä syntyi, kun yhtäkkiä erään talon pihasta juoksi luokseni iloisena hyppivä ja uikuttava koira. Äkkiä kotiin ja ruuan kimppuun. Kotiutuminen oikeaan kotiin sujui ongelmitta.

Leikkiä ei Tipsu oikein osaa, tennispallo on ruvennut kiinnosstamaan. Leluja on aina saatavilla ja niitä on välillä tutkittu tarkkaan. Jampan esittäessä leikkiinkutsun, ei Tipsu oikein tiedä mitä tehdä. Malttia on opeteltu aktivointijutuilla ja pienten käskyjen opettelulla. Hiukan se on hankalaa kun täytyy samaan aikaan näyttää osaamistaan, nauttia kehuista ja makupaloista ja suukotella minua. Kynsienleikkuu, korvien puhdistus, harjaaminen jne sujuu todella hyvin.

Juttua on jo tullut hirveästi ja paljon olisi vielä kerrottavaa. Yksinolosta (tai siis kaksinolosta) sen verran, että hyvin menee, mutta typy on oppinut ovien aukaisun. Ulko-ovi on aina tarkistettava kahteen kertaan, että se on lukossa kotoa lähtiessä. Kotiin tulija saa aina lämpimän vastaanoton. Jampan kanssa ovat todella hyvät kaverit. Toisille haukuille ulkona saattaa haukkua, mutta johtuisikohan se tuosta ylläristä. Niinkuin sekin, ettei oikein sietänyt kaverini narttupentua, vaikka toinen teki alistavan eleen toisen edessä. 

Molemmat koirat ovat meille tärkeitä ja rakkaita. En voi olla lähettämättä toivettani "sinne jonnekin", että yhdenkään koiran maailmassa ei tarvitsisi joutua kokemaan ihmisen henkistä eikä fyysistä julmuutta ja välinpitämättömyyttä. 

Haluankin lähettää paljon terveisiä yhdistyksen tosi mukaville työntekijöille, jotka tekevät todella arvokasta työtä. Terveiset myös muille ihmisille, joille Tallinnan koirakodin asiast on sydäntä lähellä. Tipsulta extrasuukot Miralle ja Katarinalle. 

- Susanne Patjas + Tipsu -

PS. 6.2.02 Kävimme el.lääkärissä. Tipsun masua kokeiltiin ultralla ja diagnoosi oli: eläviä ja isoja sikiöitä. Olin ihmetellyt sitä, ettei Tipsu ollut Suomessa oloaikana lihonut juurikaan muualta kuin vatsasta. Maha turposi ja turposi. Joku vitsaili, että siellä on pentuja. Luin kotona huvin vuoksi koirakirjaa, kokeilin Tipsun mahaa josta tuntui jo liikettä. APUA!!!

El.lääkäri teki varmistuksen. Sanoi pentujen syntyvän 1 - 2 viikon aikana, alku oli Tallinnasta. Minä rupesin opettelemaan koiran synnytykseen liittyviä asioita. Valmisteluja tehtiin… Lähdimme viikonlopuksi vanhemmilleni, koska kyläilyt sinne jäisivät vähäksi aikaa olosuhteiden pakosta. Minä oli välillä paniikissa, jännitin hirveästi. Olin myös innoissani!

10.2.02 03.15 - 11.00 välisenä aikana Tipsusta tuli 11 pennun onnellinen äiti. Synnytystouhut alkoi edellisenä iltana n. klo 19.00 aikaan. Yöunet jäi todella vähiin, mutta pääasia on, että kaikki meni loistavasti. Tipsu oli vanha tekijä, väsynyt ja touhukas.

Synnytystouhun alettua hakeutui seuraani entistä tiiviimmin. Valvoin Tipsun kanssa koko yön. Oli hellyydenkipeä ja nuoleskeli kättäni kuin pentua. 05.00 aikaan menin vähäksi aikaa nukkumaan. Äiti oli Tipsun tukena, kun minä yritin vedellä sikeitä. Hyvin meni! Tipsulta vielä pentumaiset terkut kaikille!