Niinhän siinä sitten kävi...
Olin katsellut galleriasta Titin kuvaa useaan otteeseen ja ihmettelin aina,
kuinka niin kaunis koira ei ollut saanut vielä kotia. Soitin Katarinalle
marraskuussa Titistä ja ehdotin, että ottaisin sen luokseni kotihoitoon,
pois pakkasista ja yrittäisin täältä käsin etsiä sille uutta kotia.
Kyllähän sitä tuli mietittyä jälkikäteen mitä oli tullut luvattua...
15.12. illalla lähdimme siskoni kanssa ajamaan Tampereelle. Olimme sopineet
Katarinan kanssa treffit Tampereen rautatieasemalle noin klo. 02.00. Kun he
saapuivat, odottelimme jännittyneenä autolastin purkua. Titi piti
houkutella ulos autosta eikä namutkaan kelvannut. Näyttikin ihan
rakkikoiralta- lumppuinen turkki ja ärisi Toffolle. Kauhulla mietin mitä
vielä olisi tulossa!
Automatkan Jyväskylään Titi oli oikein nätisti mutta kotona Titi pieksi
molemmat koirani ja oloni oli erittäin epätoivoinen! Sisäsiisti se
kuitenkin osasi olla. Aamulla lähdin kauhulla töihin ja sitten kiireellä
töistä kotiin katsomaan kuka koira oli piesty poissaollessani. Otto-raukka
sai kärsiä melkoisesti mutta Topi piti urhoollisesti puoliaan.
Ensimmäinen kuukausi oli yhtä tuskaa ja etsin Titille uutta kotia mutta
kukaan ei sitä huolinut eikä kysellyt. Nyt on kulunut jo melkein kaksi
kuukautta Titin tulosta ja niinhän siinä sitten kävi että Titi jäi
minulle... Enhän minä siitä enää hennonut luopua.
Nyt tilanne on alkanut rauhoittumaan ja Titikin on löytänyt paikkansa
meidän "kennelissä". Meillä kun saattaa olla joskus seitsemänkin koiraa
saman katon alla! Titin pelko toisia koiria kohtaan on hiljalleen kadonnut
mutta Neroa ja Dafnea se vielä vieroksuu. Ehkä aiheestakin- Nero esittää
kovista ja Dafne harrastaa liikaa poikamaisia leikkejä...
On se ilo katsoa miten Titi on muuttunut tässä ajassa. Hyvä koira siitä
tulee! Nyt odotellaan innokkaasti kesää ja mökkeilyä! Saa nähdä tuleeko
Titistä samanlainen vesipeto kuin Otosta vai ahkera myyrien metsästäjä
kuten Topi?! Tai sitten ei mitään näistä...
Jälleen kerran onnellinen loppu yhdelle Varjulaiselle!
-Hanna-
Takaisin