TOBBY

Tarhakuvaus:

"Tobby on kodista tuotu 8-vuotias dalmatialais-
colliesekoitus uros. Tobby on kaikille ystävällinen,
erittäin suloinen ja iloinen poika, joka osaa myös hieman käskyjä.
Tobby on tottunut asumaan kerrostalossa.
Tulee toimeen toisten urosten kanssa."

Tobby, nykyisin Tikson, uudessa kodissaan pikkusisko Camin kanssa joulukuussa 2003:

Mistä rakkaus alkoi.

Olin jo päiviä katsellut PK:n sivuilta sellaista surullisen näköistä söpöä koiraa,. Kunhan vaan katselin. Suunnittelin mistä voisin ottaa toisen koiran parin vuoden päästä, sitten kun rotikkatyttömme olisi vanhempi. Meillä oli siis varattuna rottweiler tyllerö, jota olimme odottaneet yli puoli vuotta. Ei meille siis toista koiraa ollut tulossa, vielä. Niinpä kuitenkin jäin koukkuun noihin surullisiin silmiin. Päivä toisensa jälkeen koiraa ei oltu varattu. Toisaalta olin siitä surullinen, miksi kukaan ei ota noin ihanaa koiraa. Kylmä talvikin oli tulossa, varmana vanhoja luita jo kolottaa. Toisaalta taas huokaisin helpotuksesta salaa mielessäni. Kerran taas kaiholla katselin Tobbyn kuvaa ja kerroin avomiehelleni, että tuon koiran haluaisin, jos vaan voisin. Hänpä yllätti sanomalla että meille vaan, jos noin paljon sitä haluat. Mitäh? En uskonut korviani. Siitä lähti sitten ankara pohdiskelu liikkeelle. Voisimmeko oikeasti ottaa Tobbyn. Pentukin oli vasta tulossa. Kaksi koiraa suht samaan aikaan. Aikani pohdiskeltuani otin yhteyttä Mira Kurkeen, joka kertoi koirasta lisää. Olin ihan myyty! Lupasin vielä kuitenkin harkita asiaa. Mira kokeilisi seuraavalla kerralla tarhalle mennessään mitä Tobby tykkää pennuista.

En muuten tiedä mistä tuo Tobby nimi on lähtöisin. Sivuilla koira oli sillä nimellä, mutta papereissa (ent. omistajilta saatu rokotustodistus) lukee Dixon. Ja Mirakin tiesi siitä kertoa. Meillä sitä kutsutaan ihan Tiksoniksi. Tobby-nimeä se ei ole tunnustanut omakseen.

No tulihan se toimeen pentujenkin kanssa. Tiksonin oli tarhalle tuonut vanhempi pariskunta, jotka eivät enää jaksaneet huolehtia isosta koirasta. Se totteli joitain käskyjä venäjäksi ja viroksi. Sen oli määrä saapua Suomeen samana päivänä kun oli hyvän ystävämme häät toisella puolella Suomea. Emme halunneet lykätä sen tuloa kuukaudella, koska sen oli parempi tulla ennen pentua ja marraskuussa olisi ollut jo niin kylmä sen istua ulkona yksikseen. Onneksi yöksi löytyi hoitopaikka Mariannen luota. Hääjuhlan aikana vilkuilin puhelintani koko ajan. Milloin Mariannelta tulisi viestiä missä kunnossa koira on, miltä vaikuttaa jne. En nukkunut kovin hyvin. Odotin vaan aamua, että päästään ajamaan kohti Helsinkiä.

Edeltävät pari viikkoa olikin ollut yhtä hösellystä. Mitä kaikkea pitää muistaa ostaa uudelle tulokkaalle.

My boy.

19.10.03

Olimme sopineet Mariannen kanssa treffit puistoon. Ja siellähän se. Iso, laiha goljat. Rauhallisena nuuski maata. Meidän mukaan se lähti mukisematta.

Ensimmäisen päivän Tikson nukkui sikeästi omalla paikallaan, makuuhuoneessa omassa pedissä. Se oli kovin ihmeissään ja me myös ihmeissään. Onko tuo koira todellakin noin rauhallinen. Se ei tuntunut välittävän mistään, katseli ympärilleen tyynenä. Ei haukkunut lainkaan. Rapsutuksia ei kaivannut. Ruoka tietenkin maistui. Ensimmäistä ruokaa sille laittaessani meinasi kyynel tulla silmään. Jauhelihapaketti oli pöydän reunalla ja Tikson tuijotti sitä parin sentin päästä (sen kuono kun yltää pöydille), mutta ei ottanut! Vaikka nälkä varmana raastoi.

Lääkärin tarkastuksessa Tikson todettiin elimellisesti terveeksi. Ylipitkät kynnet leikattiin. Huulessa ja hännän päässä oli rotan puremat, johon se sai antibiootit. Häntä oli pahasti tulehtunut, eläinlääkäri uhkaili amputaatiollakin, jos ei lähde parantumaan. Tassuissa oli myös tulehtuneet paukamat, johtuen makaamisesta kovalla alustalla. Tarhalla Tiksonin niskaan oli tullut pannasta haava, joka oli täysin parantunut sen meille tullessa. Se hieman aristeli kuitenkin kun pantaa laitettiin.. Lääkäristä saatiin vielä ripulilääkkeet ja loishäätö mukaan, vaikkei örkkejä ollutkaan. Ekoina päivinä uudessa kodissa se käveli ovenkulmia päin. Ell tarkisti silmät, ne olivat normaalit vanhemman koiran silmät. Väsymys kai teki vaan tepposiaan.

2005:

Tikson sopeutui meillä elämiseen nopeasti. Se on alusta asti osannut olla kotona yksin, tai siis Cami seuranaan. Minun perään se on ollut alusta asti. Se kulkee perässäni kuin varjo. Camiin, rottweilerpentuun, Tikson suhtautui aluksi viileästi. Sitä ei pentu haitannut, kunhan se ei tullut liian lähelle. Ja Cami tyhmänrohkeana teki mm. banzai-hyppyjä nukkuvan Tiksonin päälle. Pari kertaa Cami sai hampaat niskaansa. Päivisin poissaollessamme pidimme ne eri tiloissa varmuuden vuoksi n. parin kk ajan, kunnes Cami oli viisastunut ja kasvanut. Tikson on edelleen koirista se kingi vaikka Cami koetteleekin johtajuutta silloin tällöin.

Vieraille ihmisille Tikson on ystävällinen, mitä nyt pitää haukkukonsertin ovikellon soidessa. Se siitä hiljaisesta koirasta. Muutenkin Tikson on erikoisen äänekäs koira. Se tyytyväisenä urisee. Rapsutettaessa ja nukkumaan käydessä se pitää sellaista jännää hurinaa. Vieraiden läsnäolon se yrittää käyttää heti hyväkseen. Se kantaa heille lelujaan, josko joku heittäisi. Tikson vaan on siitä hömelö, että se tuo lelun, mutta ei päästä siitä irti. Ja kun se päästää irti, se jää usein vahtimaan niin lähelle, että vieraiden on hyvä olla heittämättä. Se nimittäin salamana saattaa ottaakin lelunsa takaisin ja kun sen sihti on aikas huono. Saattaa jäädä kokemattomalta sormet väliin. Meille tullessaan Tikson ei ymmärtänyt mitä leluilla tehdään. Camin varjolla se oppi leikkimään. Kepit ja pallot on sen mielestä ihania. Niiden perässä se jaksaisi juosta vaikka koko päivän.

Miehiä kohtaan se on hieman varovaisempi. Luottamus isäntään on kasvanut pikkuhiljaa. Alkuun Tikson nousi ylös ja väisti, jos ihminen oli kävelemässä sen ohi sen maatessa. Nykyään sen yli saa useimmiten loikkia. Edelleen on kuitenkin hyvä olla käden liikkeissään hidas silloin kun se on väsynyt. Koiran käytöksestä olen päätellyt, että edellisessä kodissa sen on täytynyt väistää ihmistä ja sitä on kuritettu kovalla kädellä. Miehiin kohdistuvasta varauksellisuudesta olen päätellyt, että sillä on huonoja kokemuksia miehistä. Meillä isännän korottaessa ääntään (useimmiten Camille), Tikson häviää paikalta häntä koipien välissä.

Lääkärireissuihin meillä on huvennut jokunen euro. Sen verran, ettei niitä kannata edes laskea. Parempi kun ei tiedä. Reilu vuosi sitten Tikson sai paniikkikohtauksia ukkosesta. Käytimme sitä ell:ssä, poissuljetaksemme elimelliset syyt. Siellä selvisi, että sen maksa-arvot ovat vähän koholla. AFOS nousi maksavaivaisen ruokavaliosta huolimatta. Keväällä koira tutkittiin perinpohjaisesti ja mitään vakavaa ei kuitenkaan löydetty. Syksyllä rokotusten yhteydessä tutkitaan uudelleen. Tiksulla on alusta asti ollut herkkä vatsa. Kaikki uusi ruoka, pienikin määrä, saa sen vatsan useiksi päiviksi kuralle. Ell totesi sillä olevan suoliston imeytymishäiriön. Nykyään se syö kotiruokaa. Sillä vatsa on pysynyt paremmin kunnossa.

Kesäkuulumisia:

Kesä meni iloisesti mökillä. Tikson rakastaa mökkeilyä ja sammalella/nurmikolla piehtarointia yli kaiken. Savustettuja muikkuja ei tällä kertaa keretty tehdä. Tikson sai tyytyä isännän onkimiin ahveniin. Tiksonhan ei varasta kädestä ruokaa ilman lupaa, mutta kerran Kimmon pestessä kalaa rannassa ja Tiksonin vahtiessa vieressä; se hotkaisi kalan. Kyllä se taitaa aika suurta herkkua olla. Muita herkkuja on viinirypäleet, vesimeloni, mansikat, kirsikat ja siankorvat (tietysti). Kaikinpuolin se on kaikkiruokainen. Koirat oppivat tänä kesänä kumpikin uimaan. Cami menee rohkeasti vaikka kuinka syvälle, mutta Tikson ui lyhyempiä matkoja ja vaan kepin tai pallon perässä.

Autossa matkustamisesta Tiksu ei pahemmin tykkää. Se yleensä valittaa koko matkan. Mutta kummasti se hyppää täällä Espoossa iloisesti autoon kun ollaan lähdössä, se kuvittelee aina pääsevänsä mökille, useimmiten niin tietysti onkin. Varsin jos Cami on mukana niin silloin suunnataan mökille. Muutoin tyhmään lääkäriin. Mutta mökiltä vaikka kyläkaupalle lähtiessä, se ei sitten millään halua nousta autoon. Kerrankin kontti oli auki ja Camikin odotteli autossa, niin Tikson lyssähti pusikkoon makaamaan kun komennettiin autoon. Se reppana niin tykkää mökkeilystä. Kerran taas meillä oli auto täyteen lastattu, mökille menossa, ja pysähdyttiin Kimmon kotopuolessa matkan varrella. Tikson hoiti tarpeensa ym. Kävin sisällä ja kun tulin ulos, ihmettelin missä koira on. Yleensä se odottaa oven ulkopuolella, sellainen perässä tallustelija kun on. Koiraa ei näkynyt missään. - Se istui auton takakontissa eikä suostunut tulemaan pois, kun olisin puistellut aluspeittoa. Se päätti, että hän on menossa mökille, hän ei tänne jää. Toinen samantapainen reissu oli kun olimme grillaamassa kavereiden kanssa. Koirat oli mukana pihalla vapaina juoksemassa. Illalla aloin pikkuhiljaa laittamaan tavaroita kasaan, ihan hyvissä ajoin. Meillä oli taas mökkitavarat mukana. Kun avasin takakontin, Tikson hyppäsi sinne heti eikä tullut pois vaikka emme olleet heti lähdössä. Siellä se sitten nakotti ja odotti. Se pitää kyllä huolen, ettei jää mökkireissut väliin. Juhannuksen alla olimme pakanneet tavarat eteiseen, että töiden jälkeen sitten lähdetään heti. Juu oli ihan virhe tekniikka. Tikson oli saanut päivällä paniikkikohtauksen. Se oli työnnellyt mm. tietokonepöytää ja pissinyt makkarin nurkkaan. Ajatteli varmaan, että nyt ne on lähdössä mökille ja hänet on unohdettu tänne.

Tikson on hyvin herkkä kaikelle tuollaiselle. Keväällähän Tiksonilla oli useita paniikkihepuleita siihen aikaan kun sillä epäiltiin kasvainta. Käyttäytyminen olisi voinut olla sitä, että sillä oli kipuja tms. Niin kuin luultiin. Minä olin surkeana, odottelin aina seuraavaa lääkärireissua; joko tämä on se viimeinen, mitä sieltä nyt löytyy. Niinhän siinä kävi, Tiksonilta ei löydetty röntgenissä mitään vakavaa, minun huoli loppui ja loppui samalla panikoinnitkin. Eli se oli panikoinut sen takia, kun oli vaistonnut minun huolen vaikka yritin olla näyttämättä sitä sille.

Paniikkia aiheuttaa nykyään enää vaan rajut tuuliset päivät. Kerrostalossa tuuli humisee nurkissa ja rappukäytävässä. Sitä se pelkää. Silloin kotona yksin ollessaan se yrittää raivata itselleen tietä ulos talosta, siirtelee huonekaluja, raapii ikkunanpieliä ja hädissään saattaa pissiä lirauttaa.

Tikson on mitä ihanin koira. Innokas lenkkeilijä, kylmien ilmojen varpaiden lämmittäjä, luotettava vahti, pimeiden iltojen turva. Se on meille kaikki kaikessa ja me sille. Ystävällisempää katsetta en vielä nähnyt. Kiitos Miralle, Mariannelle ja Sanna-Marialle, että saatiin paatsa meille J

Olen jäämässä äitiyslomalle syyskuussa 2005. Tuolloin myös olemme muuttamassa Espoosta Kouvolaan. Tikson nauttii kun jään kotiin ja asumme lähempänä mökkiä.

Takaisin