TOMAS

Tomas erittäin sosiaalinen, n. 8kk, kastroitu nuori uros, joka sopeutuu hyvin isompaankin laumaan koirien ja kissojen kanssa. Tomas tulee myös lasten kanssa toimeen ja rakastaa ihmistä. Tomas on sisäsiisti ja muutenkin hyvätapainen nuori mies, arviolta 8kk. Tomasista saa joku mukavan kotikissan, joka ei turhia stressaa ja ottaa hyvällä vastaan niin ihmiset kuin eläimetkin. FIV ja FelV testit olivat negatiivisia.

Hoitopaikasta:

04.02.05 Tomas tulee hyvin kahden isohkon koiramme kanssa toimeen. Joskus jopa puskee koiriakin. Ei kuitenkaan siedä ihan kaikkea, sillä koiramme ovat näet kovin tungettelevia. Toisten kissojenkin kanssa tulee toimeen mainiosti. Nauttii silittelystä ja rapsuttelusta suunnattomasti, mutta syliin otettaessa pyrkii samantien pois. Tomas pitää ihmisistä, mutta ainakin vielä on melko varautunut. Rauhallisesti lähestyessä saattaa uskaltaa jäädä paijattavaksi, mutta useimmiten Tomaksen on itse saatava tulla puskemaan. Leikkii ja on myös kova juttelemaan erikoisilla naukumisillaan.

17.02.05 Tomas muuttuu parempaan suuntaan koko ajan ja tulee nykyään hoitopaikan ihmisiä vastaan ovelle. Tomas on kuitenkin edelleen itsenäisempi herra, josta tuskin koskaan tulee solmuun väännettävää tapausta. Tomas on todella kova leikkimään toisten kissojen kanssa ja tarvitsisikin kissaseuraa uudessakin kodissa. Tomas on alkanut aika ajoin jo riehumaankin sisällä, kuitenkaan rikkomatta paikkoja ja aina hämmästyy itsekin, että mitä nyt tulikaan tehtyä. Tomas tykkää nukkua toisen hoitokissan kanssa kylkikyljessä ja jaksaa hyvin pikkuriiviön rajut leikkiin kutsutkin, jolloin itsekin intoutuu leikin ihanaan maailmaan. Tomas tarvitsee rauhallisen kodin, jossa sen oikea luonne pääsisi valloilleen.

Tomas sai oman kodin 12.04.05.


Takaisin