TRUFALDINO


Trufaldino on 4 vuotta vanha kastroitu poika. Edellinen omistaja halusi luopua pojasta ja toi kissansa etsimään uutta kotia. Luopumisen syy ei ole selvillä, lieneekö kyllästynyt vaativaan turkin hoitoon vai mitä... Trufaldinon turkki oli nimittäin niin huonossa kunnossa ja kamalilla takuilla, että ainoa tapa selvitä tilanteesta oli ajella turkki kokonaan pois. Poitsu siis näyttää surkeammalta kuin oikeastaan nyt onkaan. Myös hiukan tulehtuneisiin silmiin poika saa nyt tavitsemansa avun. Luonteeltaan Trufaldino on ystävällinen ja hellä. Tykkää lepäillä sylissä, vaikkapa televisiota katsellessa. Yöt poika nukkuu mieluiten sängyssä. Trufaldino rakastaa ihmisiä ja heidän seuraansa, mutta pelkää kovasti äkkinäisiä liikkeitä ja kovia ääniä. Siksi pojalle etsitäänkin rauhallista perhettä, jolla on aikaa ja kärsivällisyyttä totuttaa Trufaldino siihen että äänet ja liikkeet eivät ole vaarallisia. Trufaldino on tällä hetkellä vielä melko laihassa kunnossa, eikä se ole kovin ahnas syöjä. Mieluiten maistuu kuivaruoka ja silloin tällöin pieni palanen kinkkua. Trufaldino on elänyt elämänsä sisäkissana ja osaa käyttää hiekkalaatikkoa asiaankuuluvalla tavalla. Todennäköisesti poika on onnellisin tulevan perheensä ainoana lemmikkinä. Trufaldino sai kodin syksyllä 06.

21.12.06 Tuffe kotonaan:

Moikka!
Meillä menee edelleen ihan hienosti, Tuffe on jo ihan vakiinnuttanu paikkansa tässä perheessä. Ja tuon nuoremman kissan kanssa Tuffe on ystävystyny ihan kunnolla, pojat nukkuu yöt kasassa meidän vieressä sängyssä! Ruokaa Tuffelle menee ihan järjettömät määrät, ainakin kaksi kertaa niin paljon kuin nuoremmalle kissalle. Eilen annettiin kissoille ekaa kertaa uunilohta, ja kyllä maistui :)
Tuffesta on kuoriutunut esiin oikea hurmuri, meillä kun on vieraita kylässä, astelee Tuffe huoneeseen ja morjestaa! Nostaa oikean etutassun ilmaan ja maukaisee.
Rauhallista joulua ja onnellista uuttavuotta!!
Terv. Tiia


Takaisin