Eräs vanha mummo pelasti yhteensä viisi kissaa kadulta luokseen. Näistä kolme oli narttuja ja kaksi urosta. No niinkuin arvata saattaa tulivat kaikki kolme tyttökissaa tiineiksi ja synnyttivät yhteensä 15 poikasta. Mummo asuu koko tämän katraansa kanssa yksiössä. Nyt mummo on luvannut steriloida tyttökissat kunhan vauvat saavat kodit. Kassiabi on onnistunut löytämään kodit jo osalle pennuista mutta nämä pienokaiset ovat vielä ilman sitä omaa rakastavaa kotia. Kaikki pennut ovat iältään n.2,5kk ja pääsevät rokotuksien puolesta lähtemään omiin koteihin heinäkuun puolen välin paikkeilla.
Trullaa ei ihan heti uskoisi tyttökissaksi koska se on hyvin ponteva ja jäntevä kropaltaan. Trulla on luonteeltaan hyvin rauhallinen mutta kuitenkin utelias, se on hieman tottumaton ihmisen läsnäoloon. Trullan turkki on tällä hetkellä tuuheahko.
Trulla sai kodin Virosta.