TSIPS
Tsips on luonteeltaan hyvin utelias, tarkkaavainen, pirteä ja touhukas. Ei voi sanoa, että se olisi arka,
mutta kuitenkin omalla tapaansa säikky. Se säpsähtelee ja pelästyy
milloin mitäkin, mutta on säikähtäessäänkin hyvin kiltti, eikä missään
tapauksessa pelkopurija. Tsips lähtee uteliaana tyttönä häntä heiluen
luoksesi, mutta viime senteillä rohkeus saattaa yllättäen pettää ja se
tuntee halua luikkia piiloon.
Tsips ei vedä hihnassa, mutta ei ole selvästikään tottunut remmin vaan saattaa välillä poukkoilla puolelta
toiselle fleksissä. Tsipsin ei ole ainakaan vielä kuultu haukkuvan yksin
ollessaan, mutta välillä voi kuulla pientä vikinää kun tyttönen tuntee
olonsa yksinäiseksi. Tsipsillä on karkeahko turkki ja se on
säkäkorkeudeltaan noin 40cm."
Tänään on tasan viisi viikkoa siitä kun haimme Tsipsin Varjupaikalta kotiin.
Koko tämä aika on mennyt hämmästyttävän hyvin: jo ensi hetkistä alkaen Tsips
on ollut luonamme kuin kotonaan. Meidän huolemme siitä miten Tsips
sopeutuisi kerrostaloasumiseen osoittautui täysin turhaksi. Ensi yöstä
alkaen Tsips omaksui petipaikkansa, ulkoilusysteemit, meidän hieman hitaat
aamurutiinit ja oman ruokakuppinsa sisältöineen. Myös autoilu ja mökkeily
sujui kuin vanhalta tekijältä! Jo ensimmäisenä viikonloppuna Tsips kulki
vapaana mukanamme mökillä ja silminnähden nautti siitä.
Aluksi oli vaikea uskoa voiko asiat mennä näin hyvin. Minkäänlaisesta
eroahdistuksesta tms. ei kuitenkaan ollut merkkiäkään. Ensimmäisenä viikkona
Tsips kylläkin selkeästi reagoi hämmästellen pienimpäänkin liikehdintään,
ymmärrettävästi, eikä vessassa käyntikään jäänyt rekisteröimättä. Uuden
kodin rutiinit opittuaan ja ymmärrettyään, että tämä on pysyvä olotila,
Tsips selkeästi kotiutui ja rentoutui.
Tsips rakastaa palloja ja puruluita, ja tietysti rapsutusten ja huomion
kohteena olemista. Nyt Tsipsin kotiuduttua on luonnetta ja omaa tahtoa
tullut enemmän esiin. Harjoittelemista on vielä Tsipsin lenkkietiketissä ja
vieraisiin koiriin tutustumisessa.
Näin viiden viikon yhteiselon jälkeen emme voisi enää kuvitellakaan elämää
ilman Tsipsiä. Kun bongasimme Tsipsin Pelastetaan koirat ry:n
www-galleriasta, samalla hetkellä loksahti - tässä on meidän koira! Nyt
jälkeenpäin olemme todella onnellisia siitä, että uskoimme intuitioon ja
saimme tämän ihanan koiran perheeseemme.
Kiitos Pelastetaan koirat ry:lle tekemästänne upeasta työstä, kaikesta
avusta ja Tsipsistä!
Anna, Antti ja Tsips
"Tsips on 2-vuotias perheestään varjupaikkaan tuotu pienehkö tyttönen,
joka on elänyt yhdessä toisen nartun ja uroksen kanssa. Perheessä oli
myös kissoja, joita Tsips ei hyväksynyt omistajan kertoman mukaan ja se
tuotiinkin siitä syystä tarhalle.
Kuulumisia 12.09.2005:
Helsinki
Takaisin