

TUIKKU
"Tuli-pentue" asuttaa häkkiä Tallinnan Loomade Hoiupaikissa, josta uudet omistajat myös ne hakevat yhdistyksen opastuksella. Pennut ovat noin 5-6 kuukautta vanhoja ja kasvavat luultavasti alle 60 cm korkeuteen. Kaikki pennut ovat hyvin reippaita, rohkeita, terveitä, sosiaalisia, meluisia ja terävähampaisia ;) Pennuissa on mitä luultavimmin saksanpaimenkoiraa tai muuta vastaavaa palveluskoiratyyppistä rotua ja ne annetaankin vain harrastaviin ja aktiivisiin koteihin rivi- tai omakotitaloihin. Tiesimme heti kuka on pentueen Tuikku. Tuikku katseli meitä suloisilla nappisilmillään vakavana muiden pentujen takaa aikansa, ennen kuin tuli söpösti sipsutellen haistelemaan ja rauhassa tekemään tuttavuutta kanssamme. Tuikku on pentueen pienin, hieman Kipinä siskoaan pienempi ja huomattavasti suurinta Roihu urosta pienempi. Tuikkukin kuitenkin varmasti kasvaa lähemmäs 60 cm korkeaksi. Tuikku on juuri niin suloinen ja herkkä kuin vain voi olla! Tuikku leikkii kyllä muidenkin kanssa, mutta se myös tyytyy enemmän seurailemaan sivusta ja rauhoittui myös ensimmäisenä syliin lepäilemään. Tuikkua pelotti jonkin verran pannan laitto kaulaan ensi kertaa, mutta siitä huolimatta se antoi pannan laittaneelle ihmiselle pienen pienen suukon nenänpäähän jättäen lopulliset jäljet sydämeen. 3.12.2008 Tuikku ja sen sisko Kipinä ovat matkanneet Suomeen kotihoitoon. Uskon kuitenkin täysin, että saatuaan omassa kodissaan lisää itsevarmuutta ja opittuaan luottamaan ihmisiinsä ja ympäristöönsä, jää epävarmuus taakse ja Tuikku on yhtä säkenöintiä :) Tällä hetkellä Tuikku yltää polven alapuolelle ja se toki kasvaa vielä. Tuikku on selkeän älykäs ja terävä koiranalku, josta löytyy myös syliin painautuva pikkuinen ja se täytyy myös todeta että Tuikun suloista naamaa kauniimpaa ei löydy varmastikaan kovin helpolla. Tuikku tulee olemaan mainio harrastuskoira ja se tarvitseekin rinnalleen ihmisen joka on kiinnostunut harrastamaan sen kanssa säännöllisesti. Tuikku ei sovellu pelkkään sohvailuun eikä ensimmäiseksi koiraksi, vaan ihmiselle jolla on kokemusta palveluskoiratyyppisistä koirista ja joka tietää millaisen helmen tuollaisesta pennusta saakaan oikeissa käsissä.
|