TURO

Turo on arviolta 6 v. herrasmies. Turo joutui tarhalle, kun ihmiset ilmoittivat kaupungilla yksinään raitiovaunussa matkustaneesta koirasta. Turon menneisyydestä ei siis pahemmin tiedetä, yleisestä kunnosta ja luottavaisuudesta päätellen se on ilmeisesti ollut ainakin kohtuullisesti hoidettuna perheenjäsenenä. Emme tiedä, mistä tämän herran alamäki elämässä alkoi, mutta Turon tavattuamme toivomme sille sen ansaitsemaa hyvää ja turvallista loppuelämää.

Turoa voisi leikkimielisesti kuvailla minikokoiseksi tiibetinmastiffiksi (korkeus noin 35 cm), joskaan mastiffin kohtuu vaateliasta luonnetta ei tähän minipakettiin voi yhdistää.  Turo on luonteeltaan hyvin yhteistyöhaluinen ja tämä nallenaamainen hurmuri on tarhalla vapaaehtoisten lenkittäjien yksi ehdoton suosikki. Turo kulkee hihnassa todella nätisti, herra ei pahemmin hötkyile mistään. Lenkillä ei se ei ollut  kiinnostunut tekemään tuttavuutta muiden koirien kanssa, mutta kun sitä tuli isokokoinen nuori narttu haistelemaan, ei Turo esittänyt vastalauseita, tyytyi hiukan väistämään ja sitten nuuhkimaan ystävällisesti. Turosta ulkoilussa tuntui olevan parasta ympäristön nuuskuttelu ja ihmisen kanssa vietetty yhteinen aika. Mikään varsinainen kiehnääjä Turo ei tunnu olevan, silti hyvin ystävällinen ja lempeä ihmisiä kohtaan. Turoa voisi kuvailla jopa ripauksen kissamaiseksi, se on itsenäisellä tavalla sosiaalinen pakkaus.

Turo itseasiassa tapasi kissan tarhalla ja hämmästys taisi olla molemminpuolinen.Turon reaktio asiaan oli rauhallinen perääntyminen ja pään poispäin kääntäminen, eli hyvin sovinnainen tapaaminen hänen osaltaan. Kopassa ollutta pientä kissanpentua katseli ihmetellen.

Turo ei haukkunut tarhalla ollessaan. Se odotti häkissään nätisti, että joku tulisi sen kanssa viettämään aikaa. Turo-herra meni lenkin jälkeen hieman vastahakoisesti häkkiin takaisin. Turoa lenkittänyt ihminen kuvaili hyvästejä hurmurista itselleen sydäntä särkeviksi. Turo voittaa ennätysajassa puolelleen tapaamansa ihmiset sympaattisella, arvokkaalla ja koreilemattomalla käytöksellään.

Minne lie tämä herra-parka ollut mielestään ratikalla matkalla, toivottavasti sen päätepysäkki on pian omassa unelmiensa kodissa.

Turo sai kodin elokuussa 2008.

Takaisin