RAFAELA ent. TYYNE


Tyyne on 8 vuotias ystävällinen, suloinen ja herttainen koirarouva. Tyynen kotona eivät olleet kaikki asiat ihan kunnossa ja se otettiin koiratarhalle yhdessä kahden pienen pentunsa kanssa. Pentuja Tyyne-rouvalla on elämänsä aikana ollut luultavasti useammatkin, koska sen nisät ovat niin suuret. Sen viimeisimmät pienokaiset saivat hyvin nopeasti kodit Eestistä ja nyt Tyynekin toivoisi kovasti pääsevänsä omaan uuteen kotiin. Vaikka sillä on ikää jo kiitettävästi, sen huomaa vain rouvan hampaista sekä harmaantuneesta kuonosta. Muuten Tyyne on kuin nuori tyttönen, vetreä, virkeä ja pirteä ja kaiken lisäksi leikkisäkin. Tähän saattaa olla syynä sen suonissa virtaava bokseriveri. Tyyne ei metelöi häkissään, joten sen voisi kuvitella sopivan melkeimpä mihin asumismuotoon hyvänsä. Lenkkeily on hyvin miellyttävää rouvan kanssa, koska se kulkee reippaasti, mutta kiskomatta, eteenpäin. Se tulee toimeen myös toisten koirien kanssa, tosin se ei ole hirveän kiinnostunut näiden seurasta, vaan puuhailee mieluiten omia juttujaan tai seurustelee ihmisten kanssa. Koira-aitaukseen Tyyne pääsi irroittelemaan nuoren ja innokkaan koirapojan kanssa, mutta kaikista liehittely yrityksistä huolimatta Tyyne keskittyi leluun jonka löysi aitauksesta. Lelusta tuli niin rakas rouvalle ettemme raaskineet ottaa sitä pois vaan Tyyne sai ottaa sen mukaansa. Se kulkikin koko lenkin lelu suussaan ja selvästi ylpeänä vei sen aarteekseen omaan häkkiinsä. Tyyne on säkäkorkeudeltaan n. 50-55 senttiä

Kuulumisia kodista 10.11.2007

On kulunut jo reilu vuosi siitä, kun Rafaela (Tyyne) lähti Suomeen tarhalta. Rafaela tunsi nimensä joten kutsumme sitä sitten sillä nimellä. Mammarainen voi hyvin, mitä nyt pieni ylipaino vaivaa. Alussa oli muutama lääkärikäynti, hampaanpoistoista johtuen.
Vanharouva on ottanut sydämmissämme oman paikkansa ja hemmottelemme sitä kilpaa. Tuntuu, että senkin pieni koiransydän on tulvillaan rakkautta meitä kohtaan. Huvittavaa on, kuinka pian se otti prinsessan roolin, varsinkin ruokansa suhteen. Lauantaina se istuu saunanlauteilla ja odottelee makkaraansa. Koskaan sitä ei jätetä yksin, menomme järjestämme sen mukaan. Päivittäiset 5km lenkit taittuvat mummelilta vaivatta.

Kiitollisina toivotamme uhrautuvalle työllenne voimia ja jaksamista

Terveisin; Ulla ja Kari Hakala


Takaisin