UKKO, LÖYTÖKOIRA

Taustaa

Törmäsin Pelastetaan koirat ry:n nettisivuihin aikanaan kaverini opastamana. Tuolloin minulla oli vielä 12 vuotias saksanpaimenkoira narttu Fax
ja olin vakaasti päättänyt, että sen elinaikana perheeseen ei tule enää sen ja hollanninpaimenkoira Rambon lisäksi kolmatta koiraa,
mutta kun seuraava koira tulee, se otetaan Varjupaikista. Vain kuukausi tämän jälkeen vanha rakas Fax sairastui vakavasti,
sille tuli vatsalaukunkiertymä, jonka todettiin johtuvan pernasyövästä. Koira leikattiin välittömästi.
Toipuminen näytti alkavan hyvin, mutta muutamaa päivää myöhemmin Faxin maksa ilmeisesti petti ja se kuoli matkalla lääkäriin.
Aloin katselemaan, millaisia koiria yhdistyksen sivuilta löytyy. Koska minulla on aiemmin ollut paimenkoiria, oli haussa ensisijaisesti nuori,
isohko paimenkoiramainen uros. Tein listaa mielenkiintoisista koirista, soittelin Pelastetaan koirat ry:lle ja kyselin koirista lisätietoja.
Listaa tehdessäni törmäsin Remukseen, joka oli lähes kaikkea sitä, mitä en olisi uskonut tulevan koirani olevan,
pieni, vanha ja kaihia sairastava uros, mieleen tuli, mitä kaikkea tuokin ressukka on elämänsä aikana joutunut kokemaan?
Umpiluussa alkoi herätä ajatus, että meillä on ennenkin ollut 3 koiraa, joten miksi ei? Viimeisen niitin asialle antoi Remuksen kohdalle tullut karu teksti ”lopetusuhan alla”.
Soitin Katariinalle ja sanoin varaavani Remuksen ja ottavani myöhemmin vielä toisenkin Varjulaisen.

Varjupaik

Lauantaina 18.5.02 lähdin sitten yhdistyksen porukan mukana Viroon, noutamaan Remusta kotiin.
Remus löytyi kopista, pienessä häkissä, jossa oli sen lisäksi 5 muuta koiraa. Se ei tullut pois kopista edes makupalojen voimin
vaan makasi kopin perällä melko välinpitämättömän oloisena, ottaen kyllä suuhun työnnetyt makupalat vastaan.
Jätin Remuksen hetkeksi odottamaan ja lähdin kiertämään tarhaa, joka kokonaisuudessaan oli melkoinen järkytys.
Tarha sijaitsee vanhalla puna-armeijan kasarmialueella. Paikka on hiekkapohjainen avonainen ja tuulinen. Kesällä aurinko porottaa armottomasti
ja talvisin hyiset tuulet pureutuvat luihin ja ytimiin. Ainoa käytössä oleva rakennus on pieni ja huonokuntoinen,
sisältäen keittiön, henkilökunnan ”toimistotilan” ja muutaman pienen häkin muodostaman sairasosaston. Useimmat koirat ovat alle 2m:n ketjulla kiinni
huonokuntoisessa kopissa ja joitakin oli sijoitettu pieniin häkkeihin. Kaikkialla maassa lojui lasinsirpaleita.
Koirien ruoka oli enimmäkseen leivästä sotkettua puuroa. Tein tuttavuutta useiden koirien kanssa,
joista suurin osa oli uskomattoman ihmisrakkaita ja luottavaisia kaiken kokemansa jälkeenkin. Lopulta törmäsin isoon, 2-3 vuotiaaseen sakemanniurokseen,
joka oli juuri tuotu tarhalle. Se oli ilmeisessä sokissa, eikä päästänyt tyttöjä lähelleen tai uskaltanut ottaa heiltä makupaloja vastaan.
Sovimme, että minä yritän saada kontaktin koiraan ja se tulikin heti luokseni, työntäen kuononsa kainalooni.
Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Kävimme yhdessä lenkillä ja koira käyttäytyi kuin unelma, ei vetänyt, ei käyttäytynyt hermostuneesti
tai aggressiivisesti muita koiria kohtaan. Kun lähdön aika tuli, oli sydäntä raastavaa viedä koira takaisin koppiin ja kytkeä se kiinni 2m:n ketjuun,
jossa se jäi itkemään perääni. Varasin koiran saman tien ja jäin odottamaan vapauttavaa tekstiviestiä, joka kertoi,
että omistaja ei ollut käyttänyt 2 viikon etsikkoaikaansa ja hakenut koiraansa tarhasta. Hakiessani Remusta tarhasta, tulikin eteen pienoinen ongelma.
Koira oli kipeä ja piti koppia turvapaikkanaan. Pienten suostuttelujen jälkeen Remus saatiin lopulta pois kopista ja hihnaan kiinni.
Se osoitti edelleen sangen selvästi olevansa eri mieltä lähdöstä ja haluavansa kulkea vain omia polkujaan, eli jouduin kuljettamaan sitä väkisin.
Yhteisen taipaleemme alku ei siis ollut paras mahdollinen. Ensimmäiset ulkoilut Remuksen, jonka nimi oli nyt lyhentynyt Remuksi,
kanssa osoittivat, että olin saanut melko omapäisen, pienen kaupunkilaiskoiran, jossa veikkaisin olevan ainakin shetlannin lammaskoiraa ja terrieriä.
Ollessamme metsässä, se oli selvästi ihmeissään ja piti tarkasti huolta siitä, että en katoa sen silmistä moisessa hirvittävässä paikassa.
Kun taas liikkuimme tiellä, se saattoi lähteä omille teilleen ruuanhakuun minusta tai Rambosta mitään piittaamatta.
Muutaman kerran jouduin hakemaan sen kantamalla takaisin sen vaeltaessa määrätietoisesti tietä pitkin kohti asutusta.
Kolmessa viikossa Remusta oli kadonnut täysin pyrkimys omaehtoiseen vaelteluun. Siitä on tullut hellyydenkipeä ja uskollinen koira, joka pitää huolta siitä,
että uusi isäntä ei pääse karkaamaan sen elämästä.

Takaisin tarhalle Lauantaina 8.6 oli sitten ohjelmassa uusi matka Varjupaikkiin. Tällä kertaa ohjelmassa oli ruuan viennin lisäksi vapaaehtoistyötä koirien hyväksi,
eli lasinsirujen ja kakkojen keräämistä tarhan alueelta sekä koirien kanssa seurustelua ja ulkoilutusta. Ukko oli siirretty tarhalla noin 8 neliön suuruiseen häkkiin.
Kävin Ukon kanssa lenkillä ja tein edelleen huomioita sen käytöksestä. Se käyttäytyi edelleenkin kuin unelma. Samalla sain kuulla Ukon kohtalosta sen verran lisää,
että se oli löydetty jonkun liikerakennuksen pihalta yhdessä toisen saku-uroksen kanssa, joka myös oli tarhalla ja tulossa suomeen.
Päätökseni vahvistui entisestään, Ukosta tulee Rambon ja Remun kaveri.

Ukko tulee kotiin

Perjantaina 14.6 Ukon Rabies- rokotus tuli kuukauden ikäiseksi ja koira saatiin tuoda suomeen. Lähdimme aamulla Paulan ja Mariannen kanssa kohti
Varjupaikkia. Matka sujui rauhallisesti. Viron päässä meitä oli vastassa tuttu Kalle taxi, jonka kyydissä menimme Maximarketin kautta tarhalle. Ukko tunnisti minut heti ja
mikäli koirasta voi näin sanoa, oli tyrmistyneen näköinen, kun ulkoilutin muita koiria sen tarhan lähellä. Päivä kului tehdessäni yhdistykselle arvioita tarhalla
olevista isohkoista koirista. Joukossa oli mm. todella mahtavia sakemanneja, rottweilereita ja dopermanneja, joista useasta lisäksi huomasi hyvin nopeasti
niiden olevan nuoria, terveitä ja koulutettuja. Ei voi kuin hämmästellä, mikä saa ihmisen hylkäämään koiran, jonka on kasvattanut ja kouluttanut kadulle?
Lopulta oli aika hakea Ukko, sen veli? Väinö, eli koira, jonka kanssa se löydettiin sekä Verna, jättää aivan liian monet onnettomat koirat
tarhalle surkeisiin oloihin odottamaan kohtaloaan ja lähteä kohti kotisuomea. Kotimatka sujui rauhallisesti, joskin Ukko pyrki tarhalta lähtiessämme
hieman isottelemaan Väinölle, lauman arvojärjestys kun ei kuukauden erossa olo ajan jälkeen ollut aivan selvä. Häiriö oli hetkellinen ja matkustaminen
samassa hytissä onnistui veljeksiltä jo kivuttomasti. Saavuimme kotiin kahdelta yöllä. Rambo ja Remu olivat luonnollisesti vastassa, Rambon ilmaistessa selvästi,
ettei se pitänyt vieraasta, aikuisesta uroksesta reviirillään, isännän kielto oli kuitenkin vahvempi kuin puolustusvietti joten tappelua ei tullut.
Ukko otti tilanteen rauhallisesti, välittämättä Rambon uhittelusta, se teki pikaisen katselmuksen paikkoihin ja nukkui 10 min kuluttua sikeää koiran unta.

Ensimmäiset päivät

Ukon ensimmäiset päivät kuluivat luonnollisesti totutellessa uuteen ympäristöön ja perheeseen. Lenkitin poikia sekä kimpassa että yksin ja aloin totuttamaan
Ukkoa myös yksinoloon. Aluksi se osoitti yksin jäätyään pieniä eroahdistuksen merkkejä, mutta loppujen lopuksi sopeutuminen sujui ongelmitta.
Ukon luonne osoittautui nopeasti olevan kuin suoraan rotumääritelmästä kopioitu. Se on tasapainoinen, vahvahermoinen, itsevarma,
ennakkoluuloton, lempeä, tarkkaavainen ja ohjattavissa oleva veijari, joka on ehdottoman varma siitä, että mikään asia maailmassa ei onnistu
ilman saksanpaimenkoiran nenää ja jaksaa päivystää sekä touhuta uudessa uudessa perheessään määräämättömän kauan, mutta pystyy
myös rentoutumaan salaman nopeasti myös vieraassa paikassa toiminnan loputtua.

Kesä

Ukon käytöksestä näki selvästi, että koiraa oli Virossa koulutettu, joskin ilmeisesti koulutus oli toteutettu pakottamalla palkitseminen unohtaen,
sillä koiraa ei tottelevaisuuskuviot juurikaan kiinnostaneet, vaan se pyrki kääntämään asian täydellisesti leikiksi, vallankin kun sekä viron että
venäjänkielen taitoni ovat peräti puutteellisia, enkä siis pystynyt komentamaan koiraa sen kotikielellä. Ukon kesä sujui siis suomalaisia käskyjä
opetellen, lenkkeillen ja uiden. Tullessaan se ei osannut lainkaan leikkiä, katsoi vain hämmästyneenä isännän heittämää keppiä, nopeasti
Ukko kuitenkin keksi, mikä on homman nimi ja on nykyään helposti motivoitavissa pallolla tai kepillä mihin tahansa koiramaiseen toimintaan.
Ukon kesään kuului myös muutama perheen sisäinen koiratappelu, Rambon ja Ukon selvittäessä kumpi onkaan pomo. Suurempana ja vahvempana Ukosta lopulta tuli
lauman pomo, joskin kovaluonteisena ja itsepäisenä Rambo antoi hyvän vastuksen ja tämä arvojärjestyksen määrittelyn jälkihoito
vaati myös eläinlääkärikäynnin. Arvojärjestyksen tultua selvitetyksi koirien yhteiselo on ollut mutkatonta, Ukko on osoittautunut hyväksi johtajaksi,
joten koirat leikkivät ja puuhailevat paljon keskenään ilman isompia ärinöitä.

Syksy ja talvi

Syksyllä Ukon elämän suurin mullistus oli perheen muuttaminen toiselle paikkakunnalle. Muutto kävi kivuttomasti ja ilman sopeutumisvaikeuksia,
olihan koira löytänyt oman paikkansa laumassa. Talvi tuli sananmukaisesti yllättäen. Vanha, huonokuntoinen Remu jouduttiin lopettamaan ennen joulua.
Tarkoitus oli, ettei perheeseen tule hetkeen kolmatta koiraa, vaan toisin kävi. Uudenvuoden aattona yhdistyksestä otettiin yhteyttä ja kerrottiin nuoresta,
sekarotuisesta nartusta Lupasta, joka oli Virossa tarhalla ollut kiltti ja ystävällinen ja josta nyt oli yllättäen pentujen myötä oli tullut ”hullu tappaja”.
Minulta pyydettiin koiralle muutaman päivän hoitopaikkaa ja arviota sen luonteesta, mikäli koira olisi tervepäinen, sille olisi uusi koti odottamassa,
ellei se lopetettaisiin. Kiire oli, sillä koira oli kahden perheen jälkeen siirretty koiratarhalle ja oli menossa piikille seuraavana päivänä.
Haimme Lupan tarhalta 2.1 koira oli erotettu pennuistaan, mutta pennut olivat samassa rakennuksessa siten, että koira kuuli ja haistoi ne,
muttei päässyt niiden luokse. Haimme tämän ”hullun tappajan”, joka ei koko aikana osoittanut meitä kohtaan vähäisintäkään aggressiivisuuden
merkkiä tarhasta ja koitimme suostutella sitä autoon. Suostuttelu ei tuottanut tulosta, vaan koira pyrki luonnollisesti koko ajan pentujensa luokse.
Lopulta nostin Lupan etupenkille Millan syliin, jossa se matkusti kohti suurta tuntematonta. Koirien sopeutuminen uuteen tulokkaaseen sujui tällä kertaa helposti,
olihan kyseessä narttu. Rambo rakastui Luppaan ensi nuuhkaisulla, mutta Ukko murjotti muutaman päivän moisen huomionviejän saapumisesta.
Lopulta ilmeisesti hämäläisiä sukujuuria omaava Ukkokin tajusi, että kyseessähän onkin kerrassaan ihana tyttökoira.
Luppa osoittautui nopeasti olevan kaikkea muuta kuin ”hullu tappaja”. Sillä on voimakkaat vartiointi- ja suojeluvietit, mutta meitä kohtaan se ei ole
kertaakaan osoittanut pienintäkään aggressiivisuutta. Vieraalla alueella liikuttaessa se ei välitä vieraista, mutta omalle reviirille ei vierailla ole asiaa,
ellei isäntäväkeä ole paikalla. Perhe, jonne Lupan oli pitänyt muuttaa, perui päätöksensä ja lupa oli taas koditon. Koska Luppa on täysin yhden
ihmisen koira ja ehtinyt leimautumaan minuun voimakkaasti, päätin että sitä ei enää siirretä uuteen paikkaan, vaan se voi jäädä lauman jatkoksi.
Lupan saapumisen jälkeen talvi meni rauhallisesti. Teimme pitkiä lenkkejä järvenjäälle, harjoittelimme tottelevaisuutta ja vietimme rauhallisia koti-iltoja.

Nykyhetki

Kevään tulo on aktivoinut Ukon elämää entisestään. Koko lauman osalta on koulutusten määrä lisääntynyt. Tottelevaisuuskoulutus on hyvällä mallilla
ja lisäksi on tullut rauniokoulutus, jossa Ukolla onkin näytön paikka, sillä sen edeltäjä Fax oli loppukokeen suorittanut pelastuskoira, sekä lumien
sulamisen myötä myös jälkikoulutus. Suojahihaakin on Ukolle näytetty koemielessä sen verran, että todettiin koiran joskus saaneen myös
suojelukoulutusta, jota tulemme melko varmaan jatkamaan myöhemmin. Ukon tulevaisuus Ukko on nuori, eläinlääkärin arvion mukaan noin 2- vuotias.
Menneisyyden kovat kokemukset eivät ole jättäneet jälkiä sen luonteeseen, vaan se omaa kaikki saksanpaimenkoiran hyvät ominaisuudet
ja sillä on turvallinen, rakastava koti. Ukon ominaisuudet antavat mahdollisuuden kouluttaa se mihin tahansa palveluskoira tehtävään,
aika näyttää, kuinka pitkälle oma motivaationi riittää, eli käymmekö esim. pelastuskoirakokeissa vai tyydynkö siihen,
että ukolla on harjoituksissa mielekästä tekemistä ja koira on ns. hanskassa.

Tero Järvelä

Takaisin