PIKKU K
Toukokuussa 2003 syntynyt vähän pitempikarvainen poikakissa.
Pirteä ja sosiaalinen ihmisiä ja toisia kissoja kohtaan.
Rakastaa hellittelyä ja tykkää nukkua sylissä ja sängyssä.
Aristaa vähän koiria (hoitopaikan kaksi isoa koiraa eivät suuremmin hätkähdytä)
Se tulee aina ovelle vastaan kotiin tultaessa ja nukkuu mahdollisiman lähellä yöllä.
Poika ei millään malta odottaa, että aamulla herätään, vaan tulee vähän puremaan nenää tai silmäluomia...
Pikku K sai kodin marraskuussa 2003 Espoosta Korppu-kissan kaverina ja on nykyisin nimeltään Viiru:
Nyt Viiru on ollut meillä viikon ja kotona kaikki menee mukavasti.
Ensimmäisenä päivänä Korppu-Herra ei oikein sulattanut uutta tulokasta, murisi
ja sihisi joka käänteessä, mutta Viiru ei siitä juurikaan välittänyt.
Pikkunen taitaa olla oikea Pelle-Peloton. Nyt kaveruksilla menee jo oikein mukavasti,
leikkivät yhdessä ja nukkuvat jopa samassa sängyssä.
Kävimme eilen lääkärissä ja Viirulla on silmät hieman tulehtuneet ja ripuliin saatiin
myös lääkettä. Kaikki muuten ok.
Mukavaa Joulun odotusta,
Terveisin,
- Tarja & Viiru
Maaliskuussa 2007: Hei, Viirulle (ent. Pikku K) kuuluu pelkkää hyvää.
Viiru on viihdyttänyt meitä nyt reilut 3 vuotta ja monta mukavaa vuotta on vielä edessä päin. Viiru on aika vauhdikas persoona, aina kiipeämässä ja seikkailemassa jossakin. Korppu-kissamme (14-vuotta) on ennen ollut todella rauhallinen kaveri, mutta on nyt selvästikin saanut vaikutteita Viirusta, koska sen meno ja meininki on melkein yhtä hurjaa kuin Viirulla. Mökkeilystä molemmat kissamme nauttivat suunnattomasti, saa olla ulkona, kiipeillä puissa ja "kalastaa"!
Aurinkoista kevään odotusta! t. Tarja & Viiru