Ural poika on juuri niin ihana, hurmaava ja veikeä kun miltä se kuvissa näyttää.
Ensisilmäyksellä sen turkin hienoa mustavalkoista kuviointia ei välttämättä tajua
niin persoonalliseksi kuin mitä se on. Luonne tällä arviolta noin neljä vuotiaalla
kastroidulla uroksella on aivan superhurmaava. Ihmiset on ihania, toiset kissat on
ihania, koirat on ihania jne. Liikuskellessaan hoitopaikassaan Ural kehrää ystävällisesti
missä sitten kulkeekin. Poika vaikuttaa siltä kuin iloisena ja onnellisena ottaisi vastaan kaiken
hyvän mitä elämällä on sille tarjolla. Erityisen vaikuttava Uralin käytös on kun ottaa
huomioon että se odotteli kotia tarhalla vuoden verran ja on nyt vasta saapunut hoitopaikkaansa
Pirkkalaan.
Ural sai kodin toukokuussa 2008.