Siitä on nyt kaksi päivää kun tapasin Vaari Viisaan Tallinnan tarhalla. Kurkkuani kuristaa vieläkin kun muistelen arpinaamaista pappaa ja sydämeni itkee papan puolesta. Nämä kaksi päivää olen miettinyt Vaarille nimeä mutta tuntuu, etteivät mitkään nimet maailmassa kuvaa Vaaria tarpeeksi hyvin. Minkä nimen voisinkaan antaa koiralle, jonka silmistä välittyy elämänkokemuksien tuoma viisaus, jonka koko olemus säteilee silkkaa rakkautta ja ystävällisyyttä, jonka naama on täynnä arpia ja korvakin matkan varrella revennyt ja joka itkee tarhalla ikäväänsä ja kaipuutaan ihmisen lähelle...Ei, mikään nimi ei ole tarpeeksi kaunis tai tarpeeksi hyvä tälle Vaarille, joka on kultaakin kalliimpi. Niinpä kutsun häntä Vaari Viisaaksi.

Kulkiessani tarhalla häkkirivistön ohi, pysäyttää Vaarin ystävällinen katse minut heti. Vaarin erityisen arpiset kasvot myös sykähdyttävät ja saavat miettimään, mitä kaikkea tämän papan elämässä onkaan tapahtunut...Arpien perusteella voisi ajatella papan vihaavan muita koiria mutta lähtiessämme lenkille, ei Vaarilla ole mitään tarvetta vastata muiden koirien haukuntaan ja rähinöintiin. Viisaan arvokkaalla olemuksellaan pappa ohittaa muut koirat säteillen hetkellistä onnea saadessaan viettää aikaa ihmisen kanssa. Pappaa on erityisen mukava lenkittää koska hihna pysyy löysällä kokoajan mutta Vaarin askel on silti kepeä. Iästään huolimatta takajalat eivät ole jäykät ja pappa vaikuttaa varsin reippaalta.

Tavatessamme ihmisiä Vaari Viisas pyrkii tervehtimään heistä jokaista, heiluttaa häntäänsä ystävällisesti ja painaa päätä ihmistä vasten janoten rapsutuksia ja läheisyyttä. Ei ole epäilystäkään, etteikö Vaari rakastaisi kaikkia ihmisiä varauksetta. Mutta sitten tuli aika, jolloin minun piti viedä Vaari takaisin häkkiinsä palelemaan. Häkissään Vaari painautui minua vasten, laittoi päänsä syliini ja alkoi itkeä, koska se tiesi, että jää taas yksin, että jälleen minäkin vain vietin sen kanssa hetken ja sitten se olisi taas yksin. Kyyneleet valuivat poskiani pitkin koska en olisi halunnut jättää Vaaria, olisin halunnut sanoa Vaarille että minä en sinua jätä, älä pelkää...Mutta en voinut koska kotonani asustaa jo lauma koiria eikä minulla ole mahdollisuutta auttaa Vaaria vaikka sitä koko sydämestäni haluaisinkin.

Niinpä Vaari Viisas sitten jäi itkemään häkkiinsä ja itku muuttui lopulta käheäksi haukuksi, mikä hukkui kaikkien muiden koirien haukkuun. Mutta sydämessäni lupasin Vaarille, että sitä odottaa vielä koti jossakin ja että pian, toivottavasti hyvin pian, se pääsisi sisälle lämpimään ja sitä rakastettaisiin ja helliteltäisiin sen elämän loppuun asti. Tallinnan tarhalla on jatkuva tilanpuute ja valitettavasti vanhoilla koirilla ei ole kauaa aikaa etsiä kotia. Niinpä Vaarin kodinsaannilla olisi kiire sillä olisi todella sääli, suorastaan vääryys, ettei Vaari saisi mahdollisuutta antaa rakkautta enää kenelläkään eikä saada vastarakkautta takaisin.

Vaari Viisas muistuttaa paljon Collieta ja sen säkäkorkeus on n.60cm. Vaaria voidaan ajatella myös lapsiperheeseen luonteensa puolesta mutta lapsien tulisi olla vähintään kouluikäisiä ja tulevan kodin tulee ymmärtää vanhemman koiran tarpeita. Vaari sopinee myös kerrostaloon.

Vaari Viisas sai kodin helmikuussa 2010.