Väike-Marii on viimeisiä Laagrin vanhasta varjupaikasta pelastettuja
kissoja. Se on iältään noin 1-vuotias ja hyvin pienikokoinen kissaneito.
Raasu sokeutui steriloinnin yhteydessä, koska oli operaation tehneen
eläinlääkärin ensimmäisiä potilaita ja luultavasti nukutusaineen kanssa
lähti jotakin vikaan. Väike-Marii on hyvin lempeä, ystävällinen ja
leikkisä kissa, eikä vieras ihminen huomaa ollenkaan, että sillä on joku
vamma. Se tulee loistavasti toimeen tutussa ympäristössä ja on ihan
kaikkien ystävä. Väike-Marii rakastaa toisia kissoja ja käpertyy
mielellään nukkumaan toisen kissan turvalliseen kainaloon. Tuntuu että
Mariista suorastaan huokuu hyvyyttä ja rakkautta ja se on kaikkien, niin
ihmisten kuin eläintenkin lempilapsi. Väike-Marii on kaunis ja pieni kuin
linnunpoika ja sen kohdatessaan herää valtava halu viedä tyttö kotiin ja
peittää rakkauteen. Tyttö on etsinyt pitkään kotia Eestistä, mutta ei ole
kelvannut kenellekkään sokeutensa vuoksi.
Kuulumisia kodista 10.9.06
Meidän piti ottaa koira. Olin jo pitempään etsinyt yhdistyksen sivuilta "sitä oikeaa",
parista koirasta soittanutkin, mutta ne olivat jo ehtineet saada kodin. Olin päättänyt,
että en edes avaa Kissa-galleriaa koska arvasin miten siinä kävisi...Yhtenä maanantaina
(kun töissä oli oikein tylsää), avasin gallerian päättäen että en lue tekstejä. Yksi pieni
kissa kiinnitti huomioni, ja tiistaina oli pakko lukea Mariin tarina. Se oli sitten sillä selvä.
Mies pisti ensin vastaan, koska meillä on 3 omaa kissaa sekä pihassamme päivystävät
"naapurin mummun" 2 kollia, mutta luettuaan Mariin tarinan mieskin rakastui. Totesi, että
koska yksi kissoistamme on (syntymästään asti) kuuro, tasapainottavat sitten toisiaan.
Keskiviikkona soitin Essille, ja lauantai-yönä Marii sai kyydin ihan kotikulmillemme.
Siitä on nyt reilu kuukausi.
Oletimme, että Marii on varmasti matkasta ihan kauhuissaan ja haluaa olla rauhassa.
Mutta kun avasimme boksin, sieltä ilmestyi nimensä mukaisesti pienen pieni kissa,
puskien ja kehräten. Tutkittuaan meidät, neiti kiersi varovasti ja haparoiden huoneen,
nousi kahdelle jalalle ja "taputteli" etutassuillaan sohvat ja tuolit, seinät, oven… Kun
huone oli tutkittu, se alkoi liikkua kuin "normaali" kissa. Ja kehräsi. Ja söi. Ja kävi
tarpeillaan astiassa. Ja käpertyi kaulakuoppaani nukkumaan.
Tarkoitus oli pitää Marii eristettynä muista kissoista pari päivää, mutta ei sitä
huutoa kestänyt kuunnella… "Vanhat" kissat naukuivat ja raapivat huoneen ovea toiselta
puolelta ja Marii toiselta. (Mies sanoi, että seuraava meille tuleva kissa on sitten mykkä…)
Koska mitään nuhan oireita tms. ei ollut, päästettiin neiti jo sunnuntai-iltana ensin
tutustumaan koko taloon. Taas ihmeteltiin tuon pienen kissan rohkeutta, kun se haparoiden
ja "taputellen", keskittyneenä, tutki omakotitalomme joka nurkan ja huonekalun, saunaa myöten.
Ja vielä enemmän ihmeteltiin "vanhoja kissoja", jotka hyväksyivät Mariin ilman yhtäkään
sähähdystä tai pörhistettyjä karvoja. Jo samana iltana Marii leikki samanikäisen
tyttökissamme kanssa, söi samasta kupista kollipojan kanssa sekä kävi tarpeillaan saunalla
olevilla "kissaloorilla". Ihan kuin se olisi ollut meillä aina.
Mariin sokeuden huomaa sen silmistä, jotka ovat isot, turkoosinväriset ja "tapittavat",
sekä sen tavasta kulkea pää hiukan takakenossa. Muuten se juoksee ja pomppii tuoleille
ja pöydille kuin mikä tahansa kissa. Kertaakaan en ole huomannut sen törmäävän mihinkään.
Se on hyvin leikkisä, erityisesti se rakastaa palloja joita se kantaa suussaan kuin koira.
Ja vaaniminen ja painiminen on siitä kanssa tosi kivaa, välillä se kyllä kadottaa kohteensa…
Laukkaavat läpi talon, ja edellä menevä kääntyykin eri huoneeseen – Marii jatkaa suoraan.
Tällöin toinen kissa palaa "hakemaan" Mariin peräänsä, ja taas mennään…
Marii on tavattoman utelias ja seurankipeä. Jos se vain on hereillä, se on koko ajan
kintereillä ja osallistuu kaikkiin hommiin. Jos joku kaapin ovi on jäänyt auki, Marii
varmasti tutkii sen ja erityisen tarkasti se kuulee kun ruokakaapin ovi avataan – neiti on
salamana paikalla. Ja kyllä se syökin! Se on hyvin hellä, koko ajan nuolemassa ja puskemassa.
Tämä ei aina ole kovin mukavaa, koska kissan kieli ON karhea. Marii nukkuu mieluiten lähelläni,
ja aina muutaman kerran yössä se saa rakkauspuuskan ja alkaa kehräten nuolla kasvojani… Itsepäinen
ja sinnikäs se on, noin 5:nen jalkopäähän nostamisen jälkeen se suostuu sinne jäämään, tai sitten
se kaivautuu peiton alle ja nuolee jalkojani.
Käytimme Mariin silmätutkimuksissa, koska olimme vakuuttuneita että se näkee ainakin osittain.
Valitettavasti ei näe, vaan verkkokalvot ovat täysin tuhoutuneet eikä ole toivoa että näkö palautuisi.
Sokeutumisen on ilmeisesti aiheuttanut sterilisaation yhteydessä annettu antibiootti, sen
sivuvaikutuksena kun on verkkokalvon atrofia. Toki olisimme toivoneet, että näkö vielä palautuisi,
mutta toisaalta on hyvä nyt, kun tietää että ainakaan silmät eivät ole eivätkä voi kipeytyä.
Mariia itseään sokeus ei näytä haittaavan, ja me taas olemme huomanneet että elo sokean kissan
kanssa on helpompaa kuin kuuron. Marii tulee heti kun huutaa, kun taas tuota kuuroa saa hakea
joka paikasta, yleensä herra vetää sikeitä jossain kaapissa…
Pieni, rohkea, utelias, rakastava, luottavainen, itsepäinen, ihana, kaunis.
Sellainen on Pikku-Mariimme!
T: Elina, Sami ja kissat Simo, Kati, Wupsu ja ne naapurin kollit.
