"Valev on todella herttainen vanhempi herra.
Se viihtyy sylissä ja rakastaa hellimistä, mutta pärjää silti myös nuorempien koirien joukossa.
"Vallun" hampaat ovat yllättävän hyvässä kunnossa, mutta harmaantumisesta päätellen se on ainakin 6-7-vuotias.
Tuntuu ettei tämä poika tekisi pahaa kärpäsellekkään.
Tuli toimeen kaikenkokoisten urosten ja narttujen kanssa.
Säkä alle 50 cm, hoikkarakenteinen."
Valev, nykyään Vallu, tuli meille 28.2.2004. Haimme sen itse Tallinnan koiratarhalta ja saimme kotiimme oikein herttaisen vanhan herran.
Vallun piti olla 6-7-vuotias, mutta lääkärintarkastus osoitti sen olevan jo yli 10 vuotta vanha. Mitähän sekin on elämässään kokenut? Tuntuu surulliselta kun tietää yhteisen ajan olevan vähissä, mutta mieltäni lohduttaa kuitenkin ajatus siitä, että voimme tarjota Vallulle onnellisen loppuelämän ja huolettomat eläkepäivät.
Iästään huolimatta Vallu tulee hyvin toimeen meidän Vikin kanssa (1,5-vuotias jackrusselinterrieri), joka ei kuitenkaan aina jaksa ymmärtää miksi Vallu ei ole innokas leikkimään =). Vallun iän unohtaa ulos lähtiessä. Se nuortuu monta vuotta ja hyppii silmittömästi tasajalkaa ylös ja alas. Parasta on kuitenkin Vallun ilme, kun mainitsee ulos menemisestä. Se piristyy ja alkaa ikään kuin hymyillä tietäessään pääsevänsä taas lenkille. Ulkona Vallu kulkee pää ja häntä pystyssä, ylväänä, haistellen mielenkiinnolla kaikkea. Vallu jopa innostuu juoksemaan ja peuhaamaan purren samalla hihnaansa innoissaan. Olisi mukavaa päästää Vallu irti, juoksemaan vapaasti, mutta vielä ei uskalla. Koirapuistossa se kuitenkin saa juoksennella vapaana ja nauttii siitä suunnattomasti.
Sisällä Vallu oli aluksi hermostunut ja vaati ulospääsyä tunnin välein. Nyt se on kuitenkin jo tottunut ja loikoilee kaiket päivät auringossa nauttien sen lämmöstä. Sänkyyn se hyppää aina kun silmä välttää ja nukkuu yönsä sängyn alla pitäen hassua pientä murinaa kylkeä kääntäessä. Vallu on myös kova poika kerjäämään. Sen kuulo on melko huono pahasta korvatulehduksesta ja vanhuudesta johtuen, mutta jääkaapin oven se kuulee aina. Kun menee keittiöön, seuraa Vallu perässä ja luo kaipaavia katseita ruokaan. Ja kun istuu syömään pöydän ääreen, laittaa Vallu päänsä syliin ja katsoo anovasti silmiin. Toivottavasti se pian ymmärtää, että ruokaa tulee aina, kerjäämättäkin.
Vallu on jo ensimmäisen viikon aikana tullut hyvin tuttavalliseksi. Alun perinkin se oli todella luottavainen ja hellyydenkipeä, mutta joka päivä se tuntuu tulevan entistä luottavaisemmaksi. Paras hetki on, kun illalla istuu sohvalle raskaan päivän jälkeen ja Vallu hyppää vierelle istumaan. Se nuolaisee poskea ja työntää pään kainaloon rapsutuksia varten ikään kuin kiittäen siitä, että pääsi lopulta kotiin.
Vallu on meidän oma rakas vanha herramme.
-Hanna-
2.1.2006:
Vallulle,
tulit meille vuosi ja 10 kuukautta sitten ja aika on kulunut todella nopeasti. Alussa olimme varmoja, että lääkärin arviot iästäsi ovat
väärät, kun olit niin energinen ja hypit kuin aropupu lenkille lähdettäessä. Pikku hiljaa kuitenkin vanhuuden oireet alkoivat näkyä.
Olit meillä heti kun kotonasi, aivan kuin olisit aina ollut koiramme. Ja niinhän sinä olitkin, me vain emme olleet aiemmin tienneet sitä. En ole koskaan tavannut sydämellisempää koiraa kuin sinä, Vallu, olit. Et ikinä suuttunut edes riehuville pennuille tai muille vieraille koirille, et edes vaikka sairaus vei voimasi ja olisit halunnut vain nukkua rauhassa. Olit aina niin iloinen ja heilutit häntääsi vaikka sinua vain katsoi. Uskon, että sinun oli hyvä olla.
Olin elänyt siinä toivossa, että iästäsi huolimatta olisit ollut kanssamme paljon pidempään. Sairautesi kuitenkin veivät voimasi ja sinun oli aika lähteä. Aluksi sinulla todettiin paha sydänvika ja maksavika. Syksyllä 2004 lääkäri totesi sinulla olevan Cushingin taudin, johon saamamme lääkkeet toimivat ja tulit pirteämmäksi ja touhukkaammaksi. Juuri kun uskoin, että kaikki oli hyvin, sain kuulla lääkäriltä julman tuomion. Sinulla oli aggressiivinen kasvain kuonon limakalvoilla eikä mitään ollut tehtävissä. Antibioottikuuri kuitenkin paransi kuonosi ja vietit kanssamme vielä vuoden. Olit pirteä ja päätimme antaa sinun tallustaa kanssamme kunnes kuntosi huonontuisi etkä jaksaisi enää iloita elämästä. Lopulta meidän oli pakko antaa periksi, jalkasi pettivät. Olit niin rauhallinen aivan kuin tietäen, mitä tapahtuu ja ollen helpottunut siitä. Anteeksi, ettemme voineet sinua enää auttaa.
Kiitos Vallu, että tulit elämäämme ja opetit meille mitä pyyteetön rakkaus on. En koskaan unohda kanssasi vietettyä aikaa ja kauneinta hetkeä, jolloin istuimme kalliolla aamuauringossa ja vain olimme hiljaa. Silitin turkkiasi ja sinä katsoit minua suoraan silmiin kuin tietäen yhteisen aikamme olevan vähissä. Katseesi oli kuitenkin lohduttava. Se kertoi minulle, että vaikka joudut lähtemään, elät sydämessämme ikuisesti etkä sinäkään unohda meitä. En koskaan unohda katsettasi, joka loisti ja piristi päivääni enkä heiluvaa häntääsi, joka toivotti tervetulleeksi kotiin. Enkä koskaan unohda haukkuasi, jolla kerjäsit lisää namia lenkillä. Yöt ovat nyt niin hiljaiset kun hengitystäsi ei enää kuulu etkä pidä enää suloista murinaasi kylkeä kääntäessäsi. Vaikka et olekaan enää täällä, olet sydämessämme ikuisesti. Tiedän, että sinun on nyt parempi olla ja tiedän, että toivoisit minun surun sijasta muistavan kaikkia hyviä yhteisiä hetkiä, mutta se on niin vaikeaa. Kaipaan
sinua niin paljon enkä voi enää koskaan painaa kasvojani turkkiisi enkä tuntea lämpöäsi.
Kun olit mennyt, valitsin taivaalta tähden, joka muistuttaa minua sinusta. Ja aina kun näen sateenkaaren, tiedän sinun olevan siellä, onnellisena ja terveenä odottamassa minua ja turvaamassa meitä suojelusenkelinä. Lepää rauhassa Vallu-kultamme.
Kaivaten Hanna, Ville, Viki ja Peppi
Ps. Viki ja Peppi haluavat kiittää Vallu-pappaa kärsivällisyydestä ja turvasta, jonka toit heille. Peppi etsii sinua vieläkin ikävöiden.
Tähän päättyy paljon hyvää, paljon kaunista.
Joka raajat kuolleet on, tän täytyy mennä näinä.
Vaikka tahtoisin kieltää, koittaa säilyttää,
mutta tiedän, että on turhaa armoa viivyttää."
