Vanaherra on äärettömän sympaattinen olento. Yleiskunto on huonommalla puolella
ja siksi arvioitu ikä on lähempänä kymmentä vuotta. Hampaita kun katsoo niin on
taipuvainen ajattelemaan että ikää ei vielä ole ihan niin paljoa. Totuudenmukaisempi
arvio pyörii ehkä siinä kuuden vuoden paikkeilla.
Vanaherra liikkuu ja juoksee pirteästi, varsinkin tuttujen luo häntä iloisesti heiluen.
Kun Vanaherra tapaa mukavia ihmisiä se tykkää suukotella ja olla lähellä. Hiukan se on
kookas ihan sylikoiraksi, korkeus noin 60cm mutta lähellä on niin hyvä olla.
Vanaherra kulkee hihnassa hienosti eikä rähise tai haasta riitaa kenellekkään
toiselle koiralle. Vanaherra on myös tutustunut kissoihin, jotka sen mielestä ovat ihan
mukavia olentoja. Vanaherra vaikuttaisi olevan myös sisäsiisti.
Kuulumisia kodista 21.12.2006:
Viikko on mennyt tosi nopeasti.
Matka meni hyvin. Oli se tietysti väsyttävä mutta Vanaherra eli Vanttu ( kun
en muutakaan keksinyt, niin Vantuksi taisi jäädä) käyttäytyi koko ajan
hienosti. Vähän pelotti laivaan meno ja terminaalin hissi, mutta ihmettelin
kyllä miten se tuli vieraiden ihmiseten mukana ihan mielellään. Laivalla
joku nainen tunnisti sen, ja toivotti onnea yhteiselle elämällemme! Suurin
osa laivamatkasta levättiin hytissä.
Helsingistä mentiin hennkilöautolla (sinne se nukahti nopeasti) Pirkkalaan
yöksi. Sunnuntaina oltiin 9.05 junassa matkalla Kuopiota, junakin meni
hyvin, valitsin kyllä tarkoituksella aamujunan eikä siellä ollutkaan paljoa
porukkaa. Vantun ulkonäkö herätti sielläkin ihmetystä, jokainen haluaa
arvata mitä rotuja siinä on! Sitten taas auton kyytiin ja kotiin, että tuli
tosiaan matkustusta koko rahan edestä :-)
Ensi näkeminen meni helposti, Rina haukahti kerran ja tyytyi ihmettelemään
tulokasta vähän matkan päästä. R on kyllä ollut alkuviikon aika nyreänä.
Ulkoilu on sujunut ihan hyvin, Rina vaan ei ole ollut kiinnostunut Vantusta
ollenkaan mutta sisällä on näytellyt hampaita. Vanttu on kuitenkin antanut
sen olla rauhassa, niin pikkuhiljaa välit alkaa lämpenemään.
Vanttu on ollut nyt muutaman kerran irti pihalla ja tänään mentiin
läheiselle laitumelle kuljeksimaan, niin irti oli sielläkin. Onnistuu jo
ihan hyvin tällaisissa rauhallisissa paikoissa. Otin nyt kamerankin mukaan
kun oli valoisaa niin sain muutamia kuvia. Eilen illalla menivät jo
haistelemaan samoja puita ja tänään Rina jo haki kepin ja juoksenteli sen
kanssa Vantun lähellä, jonkinlaista leikkiä oli jo mielessä. Vasta 4 päivää
takana ja näin hyvin menee, olen hyvin helpottunut. Ainut mitä pitää nyt
miettiä on ruoka. Koirat syö hyvin kupeistaan, nurkan eripuolilla eivätkä
mene toistensa kupeille, mutta ulkona en voi antaa koirille herkkuja (
lähinnä tuon irtiolon opettelua yritin varmistaa lihapullilla taskussa, että
Vanttu ei varmasti karkaisi) koska Vanttu murisee siinä tilanteessa Rinalle.
Se ei ole iso ongelma, ulkoilu sujuu niin hyvin muuten, hihnassa kävelee
tosi nätisti ja taka pihalla voimme käydä myöhäisiltapissillä irrallaan
ilman niitä lihapulliakin.
Muutenkin ei kannata jättää roskiksia auki tai leipäpusseja pöytien
reunalle, V kyllä vie ne. Laihahan se onkin, että ei ihme että on syöminen
lähes pakkomielle. Tosin sana EI tuntuu toimivan, sitä pitää vaan vähän
valvoa koko ajan, eihän se voi tietää vielä miten täällä eletään. Samasta
asiasta saa kieltää useasti, mutta kyllä tuntuu kalloon menevän kun muistaa
kehua, kehuille se on tosi perso!
Hevosia on käyty katsomassa tallilla ja tiistaina oltiin parituntia
raveissakin. Siellä V löysi maasta puolikkaan grillimakkaran ja taisi
tuumata että ravirata on hyvä paikka :-)
Tässäpä näitä kuulumisia.
Terveisiä Vantulta, Rintulta ja Minnalta
30.12.2006
Hei taas!
Yhteistä elämäämme on takana kohta 2 viikkoa. Vai sujunut kuin tanssi?
No, olisin iloinen jos tanssisin näin hyvin! Yksi täällä kyllä on kuin
parkettien partaveitsi, se on Vanttu. Toinen on Rina. Minä kompastelen
sujuvasti.
Minusta tuntuu, että Vanttu olisi ollut täällä paljon kauemmin. Enää en
odota kaikkia mahdollisia "vaikeuksia ja ongelmia" koska niitä ei vaan
ala kuulua. Uskallan siis jo sanoa ääneen kaikille, että meille on
tullut ihana koira joka on kotiutunut pikavauhtia. Vanttu on herttainen,
kiltti ja nöyräkin, olematta yhtään arka tai pelokas. Odotin, että siitä
tulee ihana ja rakas koiraystävä, mutta se on jo nyt sitä!
Olin varautunut, että uutta pitää paimentaa ja neuvoa viikko tai
kuukausi tolkulla, vaan ei. Vanttu oppii tosi nopeasti ja tuntuu
nauttivan heti siitä, kun tietää mitä pitää tehdä (= tietää mitä ei saa
tehdä). Siitä näkyy silloin kasvoista sellainen "mä osaan ja kuulun
joukkoon" -ilme. Kun perusjutut ("älä varasta ruokaa, äläkä merkkaa
sisällä") on jo hanskassa, niin voi olla vapaasti ja seurustella
ihmisten kanssa rennosti. ("älä aja kissaa" on vielä vähän auki :-)
Iltaisin tuvan lattialta, ulkoilun ja ruokailun jälkeen löytyykin
rentona makaileva Vanttu, välistä se pyörähtää selälleen ja heiluttaa
häntäänsä, kutsuen rapsuttamaan. Silloin minusta tuntuu että sitä
naurattaa, se on niin onnellisen näköinen. Maha täynnä, ihmis- ja
koiraystävien kanssa lämpimässä sisällä, omassa kotona. Se nuuskii
kaikki ruoanlaiton tuoksut, mutta ei enää hyöki tiskipöydille tai hellan
suuntaan kuten parina ekana päivänä, ehkä luottaa jo että ruokaa tulee
varmasti. Vanttu osaa jo viettää rentoa aikaa tuvassa. Alkuun
opiskeltiin tuota tupa käyttäytymistä joka ilta ihan omana oppiaineena,
koska se on (minulle) tärkeä paikka yhdessäolon kannalta (ruuanlaittohan
on tärkeää ja keittössä on kivempaa jos on seuraa!). Mutta kuten jo
sanoin, Vanttu oppii tosi nopeasti. Oppi meni perille niinkin helpolla
tavalla, että oltiin keittiössä (kaikkien tuoksujen keskellä) eikä tehty
mitään. Istuin lattialla tai tuolissa koirien seurassa (tunnin/ilta?) ja
oltiin vaan, jos V nousi pöytää vasten, se sai tylyn ei-kommentin ja
pois tultuaan mukavat kehut. Ja siitä Vanttu otti sitten mallia.
Kissat, nuo Vantun mielestä mukavat otukset..heh heh. Ovat vaan vähän
liiankin mukavia, eli kun ne menevät karkuun niin ne pitää yrittää ottaa
kiinni! Onneksi Vanttu ei pidä avoportaista, joten yläkerta on nyt ollut
kissoille Vanttu-vapaa vyöhyke ja kaikille on siten löytynyt omaa tilaa.
Koirien alakerrassa olo on sopinut myös Rinan vaivaantuneille nivelille
jotka eivät kaipaa portaissa ramppausta. Kissat eivät ole onneksi
uudesta tulokkaasta loukkaantuneet, vaan ovat olleet kotosalla ihan
normaalisti ja ulkona paenneet tarvittaessa kuistin alle tai liiterin
suojiin. Jatkamme neuvomista tässä asiassa :-)
Jouluksi olimme sopineet menevämme vanhempieni luokse. Olin vähän kahden
vaihella, ettäkö juuri viikon kotiutumisen jälkeen uuteen paikkaan,
tosin en halunnut perua sovittua vierailuamme. Vanttu oli kuitenkin
toivotettu tervetulleeksi Rinan ja meidän kanssa, niin että huomioimme
hänen "uutuutensa", ja varauduin "paimentamaan ja holhoamaan" häntä
uudessa paikassa. Minä hermoilin ennakkoon, mutta onneksi viisas äiti
tuumasi jo puhelimessa että "Ei anneta koirien varastaa kinkkua, niin
kyllä toimeen tullaan." Taas kerran äiti oli oikeassa ja minä hermoilin
turhaan. Aattoiltana saavuttuamme perille, Vanttu katsasti talon ja
asettui sen jälkeen aloilleen, kuin tuumaten " Hyvä paikka, ollaan vaan
täällä!" Niinpä ihmiset ja koirat viettivät rauhallista joulua syöden,
ulkoillen ja nukkuen, 2 vrk meni nopsaan.
Rina 10v on ottanut Vantun kaverikseen. Vanttu ja Rinttu ovat jo kuin
vanha pariskunta. Kaikki sujuu, Rina innostuu leikkimäänkin, mutta
parhaiten ystävyys näkyy siinä, että kävellessä toista pitää ohimennen
tökkästä ystävällisesti kuonolla ja samaa hajua voi ja pitää mennä
tutkimaan ihan yhtäaikaa.
Yksi erityinen asia palaa mieleen. Kun odotimme laivaan pääsyä Tallinnan
terminaalissa, yht'äkkiä ilman mitään meille näkyvää tai kuuluvaa syytä,
Vanttu ulvoi. Käheä ja matala ulvonta. Katselimme hämmentyneinä veljeni
kanssa toisiamme ja Vanttua. Ensimmäisenä iltana kotona se toistui,
Vanttu ulvoi taas. Mutta ei sen jälkeen. Siinä oli jotain haikeaa ja
surumielistä. Jos se oli surua, niin toivottavasti sitä ei enää kuulla.
Toivottavasti suru on sen kohdalta ohi.
Olen saanut uuden ystävän, olen rikas.
Olen voinut antaa kodin, olen vielä rikkaampi.
