Olen siis joutunut odottelemaan pysyvää kotia jo pidemmän aikaa enkä ole täällä ainoa laatuaan, mutta jaksan silti olla avoin, hellyyttävä ja iloinen, ei kai sitä kotia muuten saisikaan koskaan? Kodin etsintää helpottaakseni tulen hyvin toimeen muiden koirien, niin uroksien kuin narttujenkin kanssa, myös kissojen kanssa. Eikä kehuni lopu vain luonteeseen. Olen sulavalinjainen n. 3-vuotias ja 60cm vinttikoiratyyppinen uros eli komea ja nuori! Tämän lisäksi olen yleensä todella rauhallinen ja aina ystävällinen. Olen fiksu poika, joten en riuhdo ketjussa, mutta joskus on ihan pakko hypätä oikein korkealle kun näen ihanan ihmisen tai vaikkapa nakkeja. En yhdy joka kerta toisten koirien haukuntakuoroon, mutta välillä toisilla koirilla on niin tärkeää asiaa, että on ihan pakko vastata, ihmiset eivät sitä kyllä tunnu juurikaan ymmärtävän...

Ymmärtäisikö joku Suomessa, että joskus on paikka vetäistä remmistä tai haukahtaa vastaus toisille koirille?

Vargas sai oman kodin Suomesta kesäkuussa 2004:

Vargas on kotiutunut Loimaalle kuin täällä olisi pennusta asti kasvanut. Matka tarhalta satamaan meni kohtuullisen hyvin, suurimmat vaarat aiheutti taksikuski ajollaan. Satamassa oli tapettavana jokunen tunti ja niitä vietimme istuskellen nurmikolla lasinsirujen joukossa ja välillä Vargasia kävelyttämällä (ja niitä siruja väistellen). Poika söi n. 6 lihapiirakkaa kaiken muun ruuan lisäksi mitä olimme mukaan varanneet. Laivaan emme päässeet ilman kuonokoppaa mistä poika ei pitänyt pätkääkään vaan alkoi vastustella eikä enää rauhallinen kävely onnistunut. Tilanne ratkaistiin sylkyttämällä kaveri ja kantamalla laivaan. Paatti oli täynnä alkoholilla marinoituja ihmisiä ja niinpä hakeuduimme aluksen takaosaan ja lysähdimme nurkkaan istumaan. Siinä Vargas kuonokopasta päästyään ihmetteli ohikulkevia ihmisiä ja nukkui vuorotellen. Ei muutama juoppo riittänyt kenen piti pysähtyä koiran viereen iskemään juttua. Väittipä eräs mieskin koiraa kolmeen kertaan "sotakoiraksi" millä on se tietty sana minkä avulla siitä saa tappajan...Onneksi koira ei näille törisijöille korvaansa lotkauttanut. Helsinkiin saavuttaessa kävelimme tullin läpi koska kukaan ei ollut kiinnostunut koiran papereista joita yritin tarjota siivoojasta tullimiehille. Ei sitten jos ei kelpaa. Kävelimme läpi Helsingin rautatieasemalle millä matkalla Vargas haisteli, pissasi ja oli hieman koohona. Lähijunaan päästyään hän lysähti lattialle nukkumaan. Espoossa missä auto seisoi kävimme vielä matkaseurana olleen kotona syömässä kissan ruuat kupista ja juomassa, juomassa ja juomassa. Hetken paikalla istuksittuamme (Vargas yritti tunkea molempien syliin) lähdimme autolla kohti Loimaata. Suunnitelma sijoittaa poika etupenkin jalkatilaan osoittautui heti naurettavaksi. Eihän "pieni" edes mahtunut sinne saati mukavasti matkustamaan. Siis takapenkille missä hetken pyörittyään löysin mukavan paikan ja nukkui ennenkuin ehdimme poistua Kehä3:lta Porin tielle. Unta riitti perille asti joten sain ajella rauhassa yössä ilman muunkaan liikenteen haittaa. Perillä pieni pissalenkki ja nukkumaan. Väsyneinä sekä tulokas että uusi isäntä.

Ensimmäisestä lenkistä (su aamuna kello 5:30, kotona oltiin siinä kahden maissa yöllä...) asti on lenkkeily mennyt hyvin eikä ole vierastettu paikkoja. Lenkeillä käydään n. 3-5 kertaa päivässä, parin näistä ollessa pitempiä. Sade ei poikaa haittaa pätkääkään. Se on tullut testattua tässä kesän sateiden aikana :)

Eläinlääkärillä käytiin hakemassa tehosterokotus ja saamassa selvitys kunnosta. Mitään ei löytynyt ja samalla lyhennettiin hieman kynsiä joskaan ne ei lääkärin mukaan edes liian pitkät olleet. Hiukan reissu poikaa jännitti ja lääkärin tutkiminen onnistuikin parhaiten siten että minä pidin koiraa sylissä/jalkojen välissä.

Mitä koiran luonteeseen tulee niin eipä voisi olla enää kiltimpi. Jokainen koirakohtaaminen on tähän asti ollut "menestys" eikä murinaa ole kuulunut puolin tai toisin. Koirapuistossa käymme melkein päivittäin joskin Loimaan tapauksessa siellä saadaan yleensä ihmetellä yksin mutta muutama tuttu koira saadaan aina välillä sinne mukaankin. Ehkä pieni kompleksi pojalla on itseään isommista koirista mutta ei mikään hirveän paha. Tätä ei ole oikein päässyt toteamaan kun ei noita samankokoisiakaan tule niin usein vastaan (70 cm säkä).

Asia mitä pitää vielä opetella on toisten koirien ohittaminen. Nyt on päästy eroon jo aika hyvin pyöräilijoiden, autojen jne haistelusta mutta toisen koiran tullessa näköpiiriin kaikki asiallisuus-säännökset unohtuvat....veto on kuin järjestelyveturilla. Tosin monesti harjoittelun jälkeen ohituskin onnistuu kerta toisensa jälkeen rauhallisemmin. Iltalenkin varrella olevat kaksi lammastakin pystytään nykyään ohittamaan melko sievästi. Tosin sekä koira että lampaat tuntuvat pitävän toisistaan eikä lampailla tuntunut olevan mitään sitä vastaan että koira heitä nuolasti aidan läpi.

Toisten koirien kohtaamisessa Vargasin voisi sanoa olevan rauhallisen asiallinen ja ehkä jopa hieman tungetteleva kun pitäisi päästä nuolemaan hieman liikaa osan koirien mielestä. Tosin moni vastaantulleen koiran omistaja on ihmetellyt miksei vanha narttu ole ärähtänyt kun on kuullut että kyseessä on poika joka heidän koiraansa haistelee parasta-aikaa. Jos toinen koira ärähtää niin poika väistää ja lopettaa mutta jos toinen on käymässä päälle (muutama tapaus on ollut, ei mitään tappeluun asti päättynyttä vaan tilanne hallittu omistajien puolelta) niin osaa puolustaa itseään rähäyttämällä takaisin. Tuntuu olevan melko hyvin hallussa koira-maailman säännöt pienen päässä.

Komennoista pojan päähän on parhaiten jäänyt "paikka" jota joutuukin usein käyttämään lenkillä autoja varoessa. Istu, anna tassua ja maahan on kyllä päässä muistissa mutta toteutus on vielä vähän sellaista "ää, onko nyt pakko kun ei sulla ole namiakaan" mutta kyllä nekin sieltä onnistuvat. Vapaana olen poikaa pitänyt tietty koirapuistossa (iso, metsäinen alue) ja paikallisen koirakerhon koulutuskentällä/ympäröivässä metsässä. Tottelee vapaanakin mutta voi vielä innostua liikaa muista koirista eikä aina niin kuuntele joten varovainen pitää sen kanssa olla. Hihnassa kulkeminen sitten taas on ihan oma asiansa. Lenkin alkuun on ihan pakko päästä vetämään sen ensimmäiset 50 m. Sen jälkeen meno rauhoittuu ja jopa sivulla kävely "ammattimaisesti" onnistuu kun hieman maanittelee. Ylipäätään voi sanoa että vetää muttei sen enempää (enää) kuin normaali peruskoirakaan.

Maha oli hieman sekaisin n. viikon kotiutumisesta mutta syötin asidofilus-piimää ja maitohappobakteereita sekä markettimurkina vaihtui Nutron kanariisiin millä on nyt menty siihen malliin että 25 kg on noussut n. 30 kiloon ja varmaan vieläkin nousee. Yleisolemus on muuttunut selvästi laihasta ruipelosta tukevammaksi koirapojaksi. (juuri eilen naapuri tätä kertoi miten on huomannut muutoksen). Turkki on vaihdettu siinä määrin että asunnosta ei juuri enää karvatonta kohtaa löydä. Mutta nyt sekin on tuuheampi ja ennenkaikkea aikaisempaa tummempi ja kiiltävämpi.

Hiukan ruuan kanssa krisataan siten että aamusta sitä ei juuri syödä mutta päivän aikana kuppi yleensä tyhjenee. Sian korvat jne herkut maistuvat tosin nekin jäävät joskus lojumaan lattialle kun ei juuri silloin maistu. Mitään suurta ongelmaa syömisen kanssa ei kuitenkaan ole.

Mitäs vielä.....sisäsiisti hän on ollut kaikinpuolin. Ilmeisesti iso rakko kun ei juuri edes pyydä ulos vaan odottaa lenkille pääsyä mitä tietty on kohtuu usein päivän mittaan ja säännöllisesti. Joku voisi tosin opettaa pojalle, että kakatessa kuuluu kyykkiä eikä nostaa tassua. Se näyttää välillä vähän humoristiselta.

Naapurin Venla narttu (tiibetinspanieli) joka muutti n. 2 viikkoa sitten tuohon ja 3 v. bitti, dalmispoika on tämänhetkisiä tuttuja koirakavereita. Lenkillä nähdään usein Mona narttu, 8 kk joka on sellainen "valkoinen 50 cm karvapallo", täysin ihastunut vargakseen. Vanhemmilla vaikuttava King Charlesin spanieli poika Otto on varovaisen varautunut Vargakseen ja jos ei komenneta paikalleen niin Otto kirmaa edessä ja Vargas perässä. Tätä pitää vähän rajoittaa ettei pikkusiskon vauva jää jalkoihin. Vauva tosin innostui _tavattomasti_ kun näki Vargaksen. Eikä Vargaskaan pahakseen pannut vauvan ihmettelyä. Poika ylipäätään pitää pikkulapsista melkoisen paljon ja on välillä niitä haistelemassa yhtä innokkaasti kuin muita koiria jos mahdollisuuden saa.

Yleisesti ottaen Vargas on mitä parhain koira. Aina valmiina lenkille, käyttäytyy kiltisti ja ei varasta edes ruokaa vaikka siihen kokonsa puolesta kykenisi. Osaa käyttäytyä hyvin asiallisesti pientä vetämistä ja innostusta lukuunottamatta. Hyppii helposti neljällä tassulla 1½ m korkeuteen eteisessä kun odottaa lenkille lähtöä. Koirien ja ihmisten kanssa tullaan toimeen eikä kellekkään ole rähähdetty vaikka muutama tuntematon onkin tunkenut itsensä liian lähelle ilman sen suurempia esittelyitä. Suurin "kriisi" taisi olla pari päivää sitten kun löysin punkin pojasta. Apteekki tietenkin sunnuntaina jo kiinni eikä punkkipihtejä tai naapuria paikalla millä kokemusta poistamisesta. Lueskelin sitten miten se tehdään ja vääntelin ja vitkutin punkkia irti ja tietty se irtosi siten että pää jäi sisään. Tai ainakin siltä se näytti. Mitään paukamaa tai tulehduksen oiretta ei vielä rinnassa näy mutta pitää tarkkailla miten käy.

Mikko ja Vargas