VEKARA

Vekara tuli Suomeen Varjupaikista syksyllä 2004 toisen koiran kaveriksi. Vekaran kanssa on mennyt kaikki hyvin ja nuori herra on sopeutunut hyvin kerrostaloelämään. Mutta pariskunnalle tuli ero ja he joutuvat muuttamaan niin pieneen asuntoon molemmat, ettei energistä nuorta koiraa voi ottaa kumpaankaan paikkaan pysyvästi. Vekara on kastroitu viime vuoden puolella Suomessa ja asuu Helsingissä.

Vekara sai uuden kodin helmikuussa 2005.


Tarhakuvaus:

Vekara on nimensä veroinen, aikuisuuden kynnyksellä oleva teinipoika. Vekarassa on mitä ilmeisemmin pyreneittenpaimenkoiraa ja luonne on kuin suoraan rotukuvauksesta eli valpas, aktiivinen, aina valmis toimintaan. Vekara on n. 45cm korkea tuulen tuivertaman näköinen persoonallinen poika, jonka turkki vaatii säännöllistä hoitoa. Vekara tarvitsee ehdottomasti aktiivisen kodin, jossa se saa purkaa energiaa ja saa myös aivotyötä. Sohvaperunaksi tästä pojasta tuskin on vanhemmallakaan iällä. Vekaran ruumiinrakenne, luonne ja ketteryys antaisi hyvät edellytykset esim. agilityharrastukseen.

Vekara tulee moitteetta toimeen urostenkin kanssa, mutta skismaa saattaa tulla esim. herkkujen varasteluyrityksistä ja huomion jakamisesta, sillä Vekara on todella ihmisrakas, ventovieraillekin. Vekaraa ei ole peruskoulutettu ja sen huomaa varsinkin lenkillä. Vekara on kuitenkin hallittavissa ja pojalla tuntuisi olevan kapasiteettia ties mihin. Vekara rakastaa ihmisiä, sylissä oloa, pusuttelua, halimista, silittämistä, Vekara tuntuu rakastavan itse asiassa kaikkia ja kaikkea.

Vekaralla on sen tyyppinen sylki, että se kerää hammaskiveä, joten hampaita tulisi harjata säännöllisesti, muuten hampaat ovat hyvässä kunnossa ja valkoiset. Vekara on kuin identtinen kaksoisveli Suomeen 1,5v sitten tulleen Muksun kanssa, niin käytökseltään eri tilanteissa kuin ulkonäöllisestikin. Muksusta voit lukea lisää päiväkirjaosiosta.

Vekara soveltuisi parhaiten toisen koiran kaveriksi, sillä se on erittäin sosiaalinen ja tarvitsee virikkeitä. Vanhemman, rauhallisen koiran saattaa olla vaikea jaksaa tälläistä energiapakkausta. Vekara haukkuu innostuessaan, joten kerrostalossa saattaa tulla ongelmia, mikäli naapureina on ihmisiä, jotka eivät ymmärrä koirien pitävän ääntä aina sillon tällön.


Takaisin