VEMMI

24.08.04

Keneltä löytyisi sydän Vemmille?

Vemmi ei tule toimeen uroksien eikä narttujen kanssa.
Kissoista ei myöskään pidä - ajaa niitä takaa.
Ei myöskään kotiin jossa on pieniä lapsia.
Vemmi tarvitsee kuitenkin aktiivisen kodin, joka jaksaa puuhailla koiran kanssa,
koska Vemmillä on paljon energiaa, jota se ei
muiden koirien kanssa pysty purkamaan, koska se ei muiden kanssa tule toimeen.
Vemmi osaa olla yksin kotona eli ei tuhoa paikkoja ja osaa käskyjä jonkin verran.


Syyskuu 2004

Vemmi pääsi ainoaksi koiraksi rauhalliseen maalaisympäristöön osaavaan kotiin.
Poika on saanut olla jo irtikin juoksemassa metsässä ja nauttii elämästään täysillä.
Vemmillä ei ole ongelmia kodissaan.



Vemmi tarhalla:

"Vemmi on nuorehko, 3-4-vuotias poika, jossa on luultavasti ainakin seefferiä. Vemmi on todella kiltin oloinen ja sen ilme on aina hyväntuulinen. Vemmi on ystävällinen ihmisille ja pojalle kelpaa yhtä hyvin herkut kuin rapsuttelutkin. Vemmi tykkää lenkeillä, mutta ainakin tarhalla ollessaan poika on niin innoissaan lenkille pääsystä että vetää jonkin verran, on kuitenkin hallittavissa.
Säkä n. 60 cm.
21.02.2004
Miten kukaan voi olla niin täynnä virtaa ja iloa ja rakkautta kaikkia ihmisiä kohtaan, kuin Vemmi on.
Se hyppää välillä tosi korkealle ilmaan riemuitessaan ja levittää ympärilleen ehtymätöntä iloaan."


Vemmi ensimmäisessä kodissaan:

Minut tultiin hakemaan virosta siis 20.3.2004 Laivassa osasin olla NIIN hienosti tai niin emäntäni ainakin sanoi! Autoonkin hyppäsin kuin vanha tekijä. Siitä uusi elämäni sitten alkoi!
Ensin oli aika pelottavaa istua autossa, mutta sitten ajattelin, että se mikä ei tapa, niin vahvistaa. Niimpä heitin rennosti maaten takapenkille. Uuteen kotiin tultuani emäntä näytti taloa ja kertoi että ne pienet ja nelijalkaiset (marsuiksi ja rotiksi kutsuvat?!) Kuuluvat laumaan. No kyllähän minä nuuhkaisun jokaiselle soin ja tarkistin otukset vaarattomiksi, mutta kai se oli uskottava..laumaani ne kuului, sen koomin en ole niihin huomiota kiinnittänyt. Ensimmäiseksi join ja join ja join..onneksi emäntäni ymmärsi käyttää minua tunnin välein ulkona! Samalla hoksasin ettei se kamala kiskominen kannata ollenkaan, koska pääsen haistelemaan ilman vetämistä paljon helpommin..ei kaula parkaan satu niin kovin! Emäntäni kehui minua fiksuksi, koska olen täysin sisäsiisti (tottakai,kun kuninkaallista-sukua olen!). Heti aluksi yritin kertoa, että minuahan ei mitkään riisit ja raejuustot kiinnosta. Onneksi emäntäni tajusi ja suostuin sitten hänen mielikseen juomaan sitä..piimää.. vaikka oli se sittenkin aika hyvää. Yläkerran koiriinkin olen jo tutustunut, mutta olemme kaikki hyviä kavereita,joten minulla on koko talo käytössä vaikka aluksi piti olla vain alakerta! Emäntäni kertoi että minulle tulee hyvät lihakset, kun tykkään niin kovin pomppia tolla umpihangessa! No mutta kaikenkaikkiaan minulla on täällä hyvä olla, koska tiedän että minua rakastetaan 24h/vrk:ssa. Emäntäni räpsäisi minusta muutaman kuvan teidän iloksi!

Kiitos PK:n tytöille ja etenkin Miralle!! Ilman teitä tämä ei olisi ollut mahdollista! Suuri hatun nosto teille tekemästänne työstä!!

Laura,Vemmi ja Iiro


Takaisin