Viivi on n. 5-6 -vuotias
steriloitu tyttönen, joka sai kodin 1.12.2002
Suomesta, mutta joutuu nyt etsimään itselleen uuden kodin. Nykyisessä
kodissa ei enää ole Viiville aikaa riittävästi, kun olosuhteet
ovat
muuttuneet ja tyttö kärsii itse tästä tilanteesta. Se tuntuu
omistajan
mukaan aika ajoin jopa masentuneelta, koska joutuu olemaan pitkiä aikoja
yksin.
Viivin alkuelämä Suomessa ei ollut helppoa aikaa omistajille, koska
sillä
oli paha eroahdistus, josta kuitenkin päästiin yli. Nykyään
Viivi ei kärsi
eriahdistuksesta eikä sen vuoksi tee mitään tuhoja. Pitkät
yksinolot tosin
turhauttaa sitä välillä hyvinkin paljon ja silloin se saattaa
mutustella
jotain sopimatonta.
Viivi pitää ulkoilusta ja lenkkeilystä ja sen kanssa onkin miellyttävä
kulkea, sillä Viivi ei vedä remmissä kunhan saa alkumatkasta
ensiksi
haistella paikkoja riittävästi. Viivi ei myöskään rähjää
vastaantuleville
koirille, vaan pikemminkin haluaisi moikata kaikki kaverit. Viivi tulee
toimeen sekä narttujen että urosten kanssa mutta joitakin hyvin isokokoisia
koiria se saattaa aluksi aristella.
Ihmisillekään Viivi ei rähjää, mutta saattaa tosin
valikoida seuraansa
hieman tarkemmin kuin lajitoverein kanssa. Poikkeuksena ovat lapset, joista
Viivi pitää. Ihan pienistä lapsista Viivillä ei kuitenkaan
ole kokemusta.
Ainoa pahe Viivillä on lähistön pikkueläimet; oravat, linnut,
siilit. Niistä
se on hyvin kiinnostunut ja lähtee kyllä niiden perään,
jos on irti.
Omistaja kuvaa Viiviä kiltiksi ja alistuvaiseksi, mutta havaitessaan jonkin
metsän eläimen, Viivin "villimpi" puoli pääsee
valloilleen eikä se tottele
kovinkaan helposti omistajaansa tällöin.
Viivi asuu tällä hetkellä rivitalossa Espoossa.
Viivi sai uuden kodin elokuussa 2007.
Terkkuja uudesta kodista 18.9.2007
Viivi, ent. (kettutyttö) on päässyt uuteen kotiinsa n. kk sitten
ja kotiutunut aivan mainiosti.
Se kaipaa paljon rakkautta ja hellyyttä ja tulee hyvin toimeen perheen
muiden jäsenten kanssa, jotka ovat (ihmisten lisäksi) liskoja ja käärmeksiä.
Viivi on oppinut uusia peruskäskyjä pelkän istumisen lisäksi,
nykyään se osaa tassun annon lisäksi mennä maate. Neiti
ei hauku yksinollessaan eikä ollut pienintäkään merkkiä
eroahdistuksesta - lienekö syynä ollut kiire puruluiden syönnin
keskellä. Viivin kanssa tehdään pitkiä lenkkejä läheisille
pelloille, välillä se innostuu ja pinkoo pupun perään sen
kummemmin miettimättä. Kerran Viivi on livistänyt karkuun oven
raosta, mutta kärsivällisyydellä saatiin neiti takaisin kotia.
Koko lähipiirimme on ihastunut Viiviin ja sen reippaaseen luonteeseen.
Se ei vierasta ja haukkuu ihmisille tervehdyksen heidän astuessaan oven
sisäpuolelle. Haukahduksia kuuluu myäs sillon, kun ovikelloa soitetaan...
Neitonen ei mutustele mitään sopimatonta, ja osottaa tyytyväisyytensä
"murnuttamisella" ja puskien kuonollaan kohti rapsuttajaansa. Koko
koira heiluu kun sen pörröinen kippurahäntä alkaa innostuksesta
vispata.
Viivi voi kaikkiaan mainiosti, on hyvässä kodissa rakastettuna perheenjäsenenä
:)
- Jouni ja Niina-
