VILLAKOIRAN PENNUT - NELLA


Kolme keskikokoisen villakoiran n. 3kk ikäistä pentua odottaa omaa kotiaan. Vauvoista 2 on narttua ja yksi uros. Pennut ovat kotihoidossa Virossa, ja niiden rokotuksetkin ovat jo tulleet voimaan. Pennut ovat kaikki erittäin reippaita ja sosiaalisia ja viettävät aikaa sekä kahden vanhahkon bernhardilaisuroksen kanssa että nuoremman terrierin kanssa. Toinen vanhoista uroksista on ottanut pennut omakseen ja pitää niistä huolta. Pennut ovat tulleet tarhalta, jonne ne joutuivat omistajaltaan. Niillä ei ole rekisteröintipapereita.

Kuulumisia uudesta kodista 13.11.2006

Nella on ollut kotona jo reilun viikon ja meillä menee loistavasti :-) Matka Tallinnasta Suomeen sujui turvaisasti korissa matkatessa ja tyylillä kaikissa liikennevälineissä. Kotiin kun päästiin vasta yöllä yhden maissa, tuli neidille hyvät nokoset uudessa pesässä (ilmeisesti kaikki jännä koettu vaati veronsa), mutta muutamana seuraavana yönä käytiinkin sitten tiukkaa taistoa sänkyyn pääsystä :-) Hinku mamman perään on ollut välillä niin suuri, että on haluttu samaan kerrokseen vaikka kuinka oli koiraportti rappusissa. Sen verran hoikka tyttö on turkin alla nimittäin, että kun oikein pudistautuu, niistä väleistä tosiaan mahtuu ;-) Nella on kova komentamaan leluja ja ajoittain murisee velipojalle jos meno äityy liian hurjaksi. Nero (melkein 4 v) on alkanut pikkuhiljaa toipua uuden perheenjäsenen aiheuttamasta järkytyksestä ja lenkiltä tullessa näillä kahdella on jo melkoiset kirmajaiset.

Eli täällä on tosi iloinen ja tyytyväinen perhe!

Terveisin, Marika

Kuulumisia uudesta kodista 30.3.2007

Nella on nyt yhdeksänkuinen neitokainen ja aivan huippu tyyppi :-)
Alkutaival on sujunut todella hyvin. Koirat tulevat hyvin toimeen keskenään
ja on ilo katsella vauhdikasta ees sun taas kirmailua. Neiti on myös oppinut
kätevästi vanhemman koiran rinnalla kaikenlaista (joskus myös vähemmän
hyödyllistä...). Pentukoulukin on jo melkein loppuun suoritettu.

Yöt nukutaan edelleen mahdollisimman lähellä mammaa ja muutenkin nautitaan
mielellään sylin lämmöstä. Ja autoilu on ihan ykköstä! Tai ylipäätään kaikki
kävelyä nopeampi liikkuminen :-)

Onneksi on Pelastetaan koirat ry!

Terveisin, Marika


Takaisin