RINGO (ent. Vingo)

01.10.06
Nyt noin 3-vuotias Ringo poika etsii uutta kotia kiireellä. Syy: Selvittämättömät ja jatkuvat erimielisyydet perheen toisen koiran kanssa.

Nykyisen kodin kertomaa:
Ringo on ollut meillä yli kaksi vuotta. Saimme sen kesäkuussa 2004. Ringo on todella kiltti ja rauhallinen sisällä, mutta ulkona "metsästysvaistot" heräävät ja kaikki pienet vipeltäjät kiinnostavat. Ringo on vähän turhankin kiinnostunut oravista, kissoista ja muista pienistä eläimistä. Vahtikoirataustasta (?) johtuen Ringo on tarkka reviiristään ja haukkuu herkästi autossa ja pihalla muita koiria. Tästä syystä en suosittelisi Ringoa kerrostaloon. Ringo oli todella huonossa kunnossa meille tullessaan ja kesti aika kauan ennen kuin se pystyi luottamaan taas ihmisiin. Mm. tästä syystä tuntuu todella pahalta joutua luopumaan siitä, mutta nämä yhteenotot Maxin (Matrix) kanssa ovat liian kovia Maxi ja Ringo ovat yksinään aivan ihania, mutta keskinäistä johtajuutta koetellaan aika ajoin. Edes pari vuotta sitten tehty kastrointi ei poistanut ongelmaa - tosin harvensi tappeluita. Ringo ei ole tottunut lapsiin, mutta muutaman kerran kun lapsia on ollut samassa seurassa, mitään ongelmaa ei ole ollut. Voisin olettaa, että Ringo rauhallisen luonteensa takia voisi sopia myös lapsiperheeseen. Välillä tosin tuntuu, että Ringo ei tajua omaa kokoaan ja tästä syystä johtuen voisi vahingossa kaataa pienen lapsen kumoon. Kissojen ym. pienten eläinten kanssa Ringo ei sovi saman katon alle. Toisen koiran kaveriksi Ringo ei myöskään sovellu. Samankokoisen koiran kanssa se pärjää hyvin, mutta pienempien kanssa sen leikit ovat vähän liian rajuja ja vahinkoja voi sattua. Ringo tykkää kaikista ihmisistä, se ei tosin ole hirveän kiinnostunut ihmisistä.

Ringo tykkää kävellä metsässä. Vapaana sitä ei välttämättä uskalla pitää. Se tottelee hyvin, mutta jäniksen tai jonkun muun kiinnostavan nähdessään, se saattaa lähteä perään ja vauhtia riittää. Olemme pitäneet sitä "turvallisissa" metsissä vapaana, mutta silloinkin täytyy olla itse valppaana. Ringon pitää päästä ehdottomasti perheen ainoaksi koiraksi. Toivon, että Ringo löytää hyvän kodin mahdollisimman pian. Olemme todella kiintyneitä Ringoon enkä haluaisi joutua etsimään uutta kotia, mutta nyt valitettavasti ei ole vaihtoehtoa. Ei tämä tilanne ole koirillekaan kiva.

6.10.06 Vingo jää nykyiseen kotiinsa.


Vingo eli nykyinen Ringo keväällä 2004:

VINGO

"Vingo on n. 1-vuotias noutajasekoitus uros, jota on hoidettu todella huonosti. Vingon kaula ja niska on auki kuristuspannan jäljiltä ja poika on vain luuta ja nahkaa. Silti Vingo ei ole menettänyt luottamusta ihmisiin ja on täynnä elämäniloa. Vingo tarvitsee aktiivisen kodin. Vingo on n. 60cm ja pojalle tulee massaa lisää kunhan kuntoutuu. Kaulaa ja niskaa hoidetaan tarhalla ja se on paranemaan päin. Silti pojalle ei voi laittaa pantaa vielä pitkään aikaan. Todella ystävällinen häseltäjä, joka osaa eestiksi käskyjä."


Vingo matkalla uuteen kotiinsa 12.6.04

Kävin hakemassa Ringon (muutimme nimen Vingosta) pari kuukautta sitten Helsingistä ja vaikka olin varautunut nälkiintyneeseen, huonosti pidettyyn reppanaan, näky pääsi kuitenkin yllättämään. Kylkiluut loistivat ja kaula oli vielä pahannäköinen, vaikka olikin parantunut siitä, mitä oli ollut. Ringo nukkui koko matkan ja itse jännitin, miten kotona odottava Maxi (ex-Varju Matrix) ottaa uuden tulokkaan vastaan. Vein Maxin ensin takapihalle ja otin Ringon sisälle. Se haisteli hetken uutta kotiaan ja pissasi puhelinpöytää vasten. Olin pikkusen järkyttynyt, koska Maxi ei ollut koskaan tehnyt mitään sisälle. Toisaalta eihän siellä ollut mitään koirien hajua silloin, kun se tuli, joten ei tarvinnut mitään merkatakaan. Päästin Ringon tutustumaan Maxiin ja huoleni oli turha. Maxi nyt oli tietysti tosi utelias eikä meinannut jättää Ringoa yhtään rauhaan. Seuraavana päivänä kun Ringo oli saanut levättyä yön hyvin, kaverukset jo leikkivätkin yhdessä. Muutaman päivän päästä huomasin Ringon kaulassa epämääräisen patin ja vein sen lääkäriin. Siitä otettiin koepalat ja Ringo sai lääkekuurin mahdollisen tulehduksen varalta ja kyse oli onneksi vain tulehduksesta ja sitten alkoi ruokakin mennä paremmin alas. Ulkona Ringo oli kuin olisi ensimmäistä kertaa päässyt lenkille. Se todellakin nautti alkaneesta vapaudesta ja ikäänkuin halusi ottaa siitä kaikki irti niin kauan kuin sitä kestää. Ringon kaula on onneksi jo parantunut eikä siitä ole jäljellä kuin paha muisto. Ensimmäisen kuukauden Ringo ei edes nostanut katsettaan ylös meihin, vaan käveli enimmäkseen pää painuksissa. Painautui kuitenkin ihan lähelle silitettäväksi. Nyt on ollut ihana huomata, kuinka se on alkanu luottaa meihin ja kotiutunut todella hyvin. Vapaana sitä ei toistaiseksi uskalla pitää kuin mökillä johtuen tästä mielettömästä innostuksesta ja valikoivasta kuulosta. Ringo on aivan hulluna kaikkiin pikkueläimiin. Kissoista jo varoiteltiinkin satamassa. Oravat, kissat ja pikkukoirat ovat vähän liiankin kiinnostavia. Nyt kun Ringo on kotiutunut, on alkanut pieni valtataistelu koirien välillä. Molemmat ovat samankokoisia ja kumpikaan ei kovin hevillä anna periksi. Onneksi sain Miralta vinkkejä, joilla on jo saatu tuloksia ja ennenkaikkea itselle varmuutta, että osaa suhtautua oikealla tavalla koirien tappeluihin. Kiitokset vielä Miralle! Kaikenkaikkiaan olen tosi iloinen, että saimme Ringon luoksemme. Se on todella suloinen, hellyyttävä ja rauhallinen koira enkä yhtään ihmettele, että yksi koirantuojista olisi halunnut ottaa sen itselleen. Terveisiä vaan ja kiitokset avusta!

Hyvää syksyä ja voimia kaikille yhdistyksen tytöille!

Terv. Tuija, Thomas, Maxi ja Ringo


Takaisin