VOLKAR

Volkar on 6-vuotias kodistaan Paiden Varjupaikiin hylätty hyvin ihmisrakas ja ystävällinen iso uros. Volkar tulee hyvin toimeen muiden koirien, niin uroksien kuin narttujenkin kanssa. Edes vieressä murissut ja irvistellyt nuori uros ei saanut Volkaria hermostumaan vaan se tyytyväisenä nautti saamastaan huomiosta ja rapsutuksista Paiden tarhalla silmät puoliksi kiinni. Volkar ei ikänsä puolesta olisi saanut enää Paidesta kotia joten veimme sen Tallinnaan kotihoitopaikkaamme johon on sopeutunut aivan loistavasti. Volkar on korkeudeltaan n.70cm ja siinä on ainakin tanskandoggia, voimaa tällä herralla on todella paljon eli ihan pienikokoisen ihmisen talutettavaksi siitä ei ole.Hihnassa kävely ensimmäisinä päivinä oli hyvin vauhdikasta mutta meno varmasti siitä rauhoittuu kun pääsee purkamaan nyt kertyneen energiamäärän pois, Volkar tarvitsee myöskin koulutusta, ilmeisesti sitä ei ole juurikaan koulutettu. Kissoja Volkar tykkää jahdata eli kissakoti ei tälle herralle ole se oikea paikka, varmuuden vuoksi ei myöskään kotiin jossa pieniä lapsia.

Volkar alkoi käyttäytymään kotihoitopaikassa todella arvaamattomasti niin kissoja, koiria kuin lapsiakin kohtaan, vaikka Volkar aluksi näytti tulevan kaikkien kanssa toimeen. Volkar olisi ollut liian iso riski sijoittaa osaavallekin ihmisille, joten uskoaksemme paras ratkaisu tämän koiran kohdalla oli päästää se ikiuneen.


Takaisin