VUNTS


Vunts on aikuinen kastroitu poika kissa. Vuntsin perinteisen värityksen suloisin kohta on hauska valkoinen raita ylähuulessa. Luonteeltaan Vunts on sosiaalinen ja kiltti. Se on tavannut koiria, eikö juurikaan pitänyt niistä. Se kiipesi korkeuksiin ja sähisi sieltä koiralle. Jos koira ei heti ymmärtänyt poistua Vuntsin näköpiiristä, poika oli kyllä valmis kynsillään hiukan vauhdittamaan koira raasun poistumista. Toisille kissoille Vunts on ihan ystävällinen mutta ei mietenkään erikoisesti varmasti kaipaisi toisen kissan seuraa, jos sellaista ei olisi tarjolla. Ihmisiä Vunts sen sijaan rakastaa. Erikoisesti lasten kanssa Vunts jopa leikki. 3 vuotias poika heitti kävyn ja Vunts haki sen lapselle takaisin muutaman kerran. Persoonallinen, valloittava ja hauska poitsu!

29.9.06 Vunts on seurallinen ja utelias poika. Se seurailee mielellään ihmisten puuhia ja haluaa myös osallistua niihin. Onpa poika jokusen kerran seurannut hoitajaa ihan saunaan asti. Pojasta tulee omalle ihmiselleen mitä ihananin ja hauskin seuralainen. Vunts on odotellut sitä oikeaa jo hyvän tovin, missä on se onnekas ihminen joka saa hurmaavasta viiksivallusta itselleen kisulin?

Kuulumisia kodista 30.11.06

Heissan!
Meillä on mennyt Vuntsin kanssa hienosti tähän mennessä. Se on rohkein tapaamani kissa. Jo heti ensimmäisenä iltana Vunts tutki reippaana kaikki paikat ja tuli syliin kehräämään. Seuraavana päivänä se käyttäytyi kuin olisi aina asunut meillä. Lisäksi Vunts on uteliain tapaamani kisu. Se tunkee nenänsä jokaiseen avonaiseen laatikkoon, seurailee koko ajan tekemisiäni ja onpa se myös käynyt tutkimassa, mitä pyykinpesukoneen ja tiskikoneen syvyyksistä löytyy. Ja Vunts on todellakin niin fiksu poika, että osaa avata oven kuin oven. Roskiksen oveen on täytynyt jo virittää lapsilukko, ettei jätkä levitä roskista pitkin keittiötä. Onneksi ei sentään ole vielä keksinyt miten lukkoa väännetään. Sitten olisi todellisia ongelmia! Vunts on välillä täynnä virtaa ja poukkoilee leluhiiren perässä ympäri kämppää sellaista kyytiä, että vierestä katsojaa hirvittää. Iltaisin poikaa saakin leikittää pari tuntia ennen nukkumaan menoa, että saa itse yöllä nukkua rauhassa. Yöllä se onkin sitten koisinut meidän välissämme. Vunts on todella ihmisrakas eikä arastele hypätä kenenkään ventovieraan syliin silitettäväksi. Tosin välillä tuntuu kuin se hakisi jotain muutakin seuraa kuin ihmisiä. Mutta eiköhän se totu. Valjaisiin olen ajatellut koittaa totuttaa. Vunts vaikuttaa sellaiselta kissalta, joka voisi hyvinkin tottua ja varmasti tykkäisi kun pääsisi vähän ulos tuulettumaan. Parvekkeellekin se välillä aina tunkee, kun sieltä on niin kiva katsella ulos ja seurata tapahtumia. Meillä on onneksi lasitettuparveke. En muuten uskaltaisikaan päästää. Vunts varmaan silppaisi ränniä pitkin alas. Sellaiselta rämäpäältä se vaikuttaa=)

Aivan ihana pakkaus täytyy sanoa!!

Terveisin Taru


Takaisin