WILL
|
Komea nuori mies on kopillaan joidenkin mielestä eleettömän näköisenä. Se ei hauku, hae huomiota tai tee mitään mikä saisi ihmisen menemään mielellään sen luokse. Minusta se on lähinnä ihmettelevän näköinen.
Sitäpä Will onkin. Kopilla se on hyvin rauhallinen, mutta hihnaan ottaminen saa jätkän innostumaan. Willillä on aika paljon voimaa, jota se käyttää halutessaan jokaisen koiran luo. Silloin kun ketään ei ole näkyvissä, se ehtii keskittymään haisteluunkin ja kulkemaan jopa ihan kauniisti hihnassa. Will tarvitsee jo aiempaa kokemusta vahvempitahtoisista koirista omaavan kodin. Kokonsa ja energiansa takia uusi koti on mielellään jossain muualla kuin kerrostalossa kaupungin hälinässä. Tuleva koti on innokas touhuamaan Willin kanssa ehkäpä jonkun harrastuksen merkeissä ja opettaa vielä lapsen mielinen poika kasvamaan hyvätapaiseksi aikuiseksi. Will ei ole mikään miellyttämisen haluinen jaloissa matelija vieraille, vaan sellainen yhden perheen koira. Willin säkäkorkeus on lähellä 70cm ja ikää on sen verran vähän, että massaa voi tulla vielä lisää. Toisen uroksen kaveriksi siitä ei ole.
|