WOODOK

Woodok on n. 10kk ikäinen pojanvesseli, joka joutuu vaihtamaan kotia omistajansa ajanpuutteen vuoksi. Woodok on hyvin ystävällinen, kiltti ja avoin kaikkia ihmisiä kohtaan. Se on leikkisä ja iloinen touhuaja, jonka voisi kuvitella vaikkapa agilityradalle tai muun vauhdikkaan harrastuksen pariin. Woodok on tasapainoisen oloinen koira, joka on elänyt koko nuoren ikänsä kerrostalossa eikä haukkuminen ole ongelma. Nuoriherra on säkäkorkeudeltaan n. 40cm eikä luultavasti kasva enää paljoa.


08.10.2005:

Hain Woodokin sisareni kanssa helatorstaina Varjupaikista, jossa se oli kotihoidossa. Ajattelin nyt kertoa vähän sen kuulumisia. Woody on todellakin valtavan energinen ja reipas. Riku-mäyris on saanut siitä kaipaamansa leikkikaverin. Joskus tosin leikit menevät jo niin hurjiksi, että minun on puututtava niihin. Woody on valtavan tarmokas, oppivainen ja älykäs koira. Pieni kaksiomme Haukiputaalla kävi liian pieneksi vauhdikkaalle Woodylle. Saimme siitä lisää pontta toteuttaa unelmamme ja hankkia omakotitalon hehtaarin tontilla maaseudun rauhasta Yli-Iistä.

Woody on tavattoman toimelias ja seurallinen. Se tuo kokoajan leluja leikittäväksi sen kanssa, syö kaikki rikki menevät lelut heti rikki ja kyllästyy niihin leluihin, jotka eivät mene rikki. Woodylla pitää olla jatkuvasti jotain toimintaa, muuten se raivostuttaa reippaudellaan muut. Sen pitää syödä luuta, leikkiä lelulla tai pallolla joko yksin tai sen kanssa pitää vetää sitä. Tai sitten sen pitää olla lenkillä tai sen lempipuuhassa, juoksemassa halon tai koirafrisbiin perässä pihalla. Tai leikkiä Rikun kanssa tai olla koulutettavana, missä puuhassa se on oppivainen, mutta lyhytpinnainen.

Se on aivan suloinen ja tuonut vipinää perheeseemme. Kun muut koirat välillä nukkuvat pitkäänkin, Woody vain hetken torkahtaa ja taas mennään. On voitu unohtaa pitkään nukkumiset aamulla kun Woody on niin aamunvirkku.

Satu


Takaisin