Yleistiedoite 11/2011

Vuosi 2011, Pelastetaan Koirat ry:n kymmenes toimintavuosi, alkaa olla lopuillaan. Nyt on aika summata hieman menneen vuoden tapahtumia ja tiedottaa missä mennään juuri tällä hetkellä eri projektien ja toiminnan suhteen.

___

Kuluneen vuoden ehdottomasti suurin uusi asia on ollut siirtymisemme auttamaan Romanian kodittomia koiria. Taustatutkimusta ja ennakkoselvitystä on tehty jo kauan, mutta vuoden vaihteessa yhteistyökuviot olivat niin hyvällä mallilla että toiminta pääsi toden teolla käyntiin. Romaniasta on tämän vuoden aikana tullut koteihin yhteensä noin 180 koiraa ja muutama kissa. Lisää aiheesta voi lukea täältä: http://www.pelastetaankoirat.com/romanian-koirat

Kahden ensisijaisen yhteistyötahomme kuulumisista Romaniassa sen verran, että Giurgiuun Magda Radun uudelle tarhalle on panostettu kuluneena vuonna paljon.  Syyskuussa saimme ostettua ja lähetettyä Giurgiuun työmaaparakin, joka toimii alkuun eläinten suojana ja johon myöhemmin on tarkoituksena varustaa tarhan klinikka. Klinikka olisi tarkoitettu tarhan ja lähiympäristön eläinten sterilisaatioita sekä sairaiden eläinten hoitoa varten.

Tarhalla elää tällä hetkellä noin 130 koiraa, joista suurin osa on pelastettu varmalta kuolemalta paikalliselta kunnallisessa omistuksessa olevalta tarhalta sekä kaduilta. Tarhan vetäjällä Magda
Radulla on lisäksi kotonaan yli parikymmentä kissaa ja koiraa.

Tarhan rakentaminen on kesken ja vielä yli 30 koiraa on täysin ilman suojaa talven raakuutta vastaan. Nämä 30 koiraa joutuvat elämään tällä hetkellä yhteisaitauksessa, jossa resurssipulasta johtuen syntyy myös nahinoita koirien kesken. Kaiken kaikkiaan on kuitenkin loistava saavutus, että parissa kuukaudessa suomalaisten avustuksella on saatu täysin tyhjästä rakennettua noin sadalle koiralle turvapaikka suojineen Giurgiuun.

Giurgiun tarha ristittiin viralliselta nimeltään Happy Angels House:ksi. Syksyn aikana myös Happy Angels Housen eläimet joutuivat elämään välillä pelkällä leivällä, mutta saatuamme työmaaparakin
mukana lähetettyä avustuskuorman, on juuri nyt tällä hetkellä tarhan eläinten ruoan saanti taattu. Rahat rakentamiseen ovat sen sijaan täysin loppu ja työt seisovat tästä syystä kokonaan. Toivomme
pystyvämme kuitenkin taas mahdollisimman pian auttamaan tarhan loppuunrakennuksessa. Täältä voi lukea tarhan alkutaipaleesta.

Anda Murgun luona elää taas talven lähestyessä melkein 120 koiraa, vaikka parhaimmillaan tilanne saatiin laskettua 80 koiraan. Kissoja Andan takapihalla/keittiössä asustaa noin 20. Andaa on kuluneen vuoden aikana avustettu muun muassa ostamalla hänen käyttöönsä auto, mistä onkin ollut suurta hyötyä, vaikkakin toki myös vaivaa pienten remonttien muodossa. Ruuan kuljetus huonomaineiselle alueelle missä Anda asuu, olisi kuitenkin mahdotonta ulkopuolisten toimesta, sillä sinne eivät suostu menemään muutekaan esim roskakuskit tai sähkömiehet.

Lisäksi PK on avustanut Andaa lähes kuukausittain koirien ruokamenoissa 250 eurolla, joinain kuukausina olemme voineet laittaa enemmänkin. Andalla kuluu kuukaudessa koirien ruokaan noin 500 e ja hän elää täysin lahjoitusvarojen varassa. Huonoina päivinä Andan koirat eivät syö ja säästääkseen ruokaa Anda ruokkii koiriaa välillä vain joka toinen päivä ja lisää ruuan sekaan saamiaan leipiä ym.

Juhannuksen tienoilla teimme matkan Romaniaan, osa meni paikalle lentäen, osa kuorma-autolla.

Matkasta voi lukea lisää täältä: http://www.pelastetaankoirat.com/matkakertomus-romaniasta-246-472011
Matkasta jäi paljon käteen meille kaikille, ajatuksia, kehityskohteita ja motivaation kasvua, mutta toki myös turhautumista ja epätoivoa Romanian tilannetta kohtaan.

Toiset kohteemme Romaniassa, Asociata A Doua Sansan hallinnoima Glinan tarha ja GIA:n yhdistys ovat edelleen mukana toiminnassa. Glinan tarhalta on vuoden aikana kotiutunut Suomeen noin 20 koiraa ja juuri tällä hetkellä keräämme takkeja Glinan tarhaa varten ja työn alla on myös aloittaa koppiprojekti Glinan tarhaa varten, alkuun kokeilemalla muutamalla kopilla ja jos ne osoittautusivat toimiviksi, voisi projetktia jatkaa. Glinan tarhalla kuolee joka talvi 7-8 koiraa kylmyyteen, joten tuleva talvi kauhistuttaa taas.
GIA:lta tulee taas lähitulevaisuudessa uusia koiria sivuille myös.

Yhteistä kaikille romanialaisille yhteistyötahoillemme on se, että olemme vuoden aikana oppineet paljon toistemme toimintatavoista ja löytäneet yhteisen sävelen. Monissa asioissa on vielä työsarkaa, etenkin kulttuurillisten erojen suhteen ja tie on pitkä, mutta jostain kaiken täytyy alkaa ja tärkeintä on se että luottamus toimii.

Juuri tänään, tiedoitteen julkaisupäivänä Romaniasta kantautui kauhistuttavia uutisia. Pitkään tapetilla ollut kiistelty lakiehdotus kulkukoirien eutanasia laista on saanut Romanian parlamentin hyväksynnän äänin 168-111. Se vaatii voimaan tullakseen vielä presidentti Traian Basescun allekirjoituksen, mutta kaiken kaikkiaan tilanne näyttää pahalta. Mikäli presidentti antaa siunauksensa laille, se tarkoittaa käytännössä sitä että paikallisviranomaiset saavat jatkossa päättää alueensa kulkukoirien hävitysmääristä ja –menetelmistä.  Valitettavasti eutanasia ei tässä tapauksessa suinkaan tarkoita länsimaista nukutusta, vaan keinot ovat toinen toistaan hirvittävämpiä ja verilöyly on varma. Yhteistyötahomme tarvitsevat tukeamme nyt enemmän kuin vielä koskaan.

____

Virossa auttaminen jatkuu yhä, tosin pienemmällä panoksella kuin ennen. Avun tarve Virossa on vähentynyt ja ennen kaikkea koemme että Romaniassa apuamme tarvitaan paljon enemmän. Virossa auttaminen jatkuu yhä, tosin pienemmällä panoksella kuin ennen.

kodittomien koirien ja kissojen auttamista emme kuitenkaan ole lopettamassa, vaan käymme yhä säännöllisesti Virumaan ja Võrun tarhoilla. Seuraamme tilanne aktiivisesti ja resursseista riippuen
autamme myös muita varjupaikkoja edellämainittujen kahden lisäksi. Iloksemme saamme todeta ettei katukuvassa enää näe toiminnan alkuvuosina hyvinkin tutuksi käyneitä katukoiria enää lainkaan. Tallinnan tarhan työntekijää haastatellessamme saimme kuulla, että esim. Tallinnassa pakolliseksi muuttuneen mikrosirutuksen ansiosta nykyisin jopa 80 % tarhalle tuotavista koirista on sirutettuja ja heidän omistajiensa tiedot löytyvät lemmikkieläinrekisteristä, jolloin koiran ja omistajan yhteensaattaminen on välillä enää yhden puhelinsoiton päässä.

Kaikkialla Virossa tilanne ei kuitenkaan ole lähestulkoonkaan yhtä hyvä ja pyrimmekin kohdistamaan tukemme juuri näihin paikkoihin. Viro on edityksellinen myös siinä mielessä, että
Tallinnassa on toiminut jo 2009 vuoden helmikuusta alkaen eläinpoliisi, joka perustettiin valvomaan nimenomaan eläinten oikeuksia.

Helpotukseksemme saamme myös todeta ettei Viron koiratarhoilla enää kuole eläimiä ruoanpuutteeseen tai jäädy kuoliaaksi, mikä Romaniassa on edelleen täysin ajankohtainen ongelma.
___

Kodittomien kissojen auttaminen myös jatkuu kuten ennenkin panostamalla sterilointeihin ja kotien etsimiseen.

Syksyn mittaan olemme auttaneet enimmäkseen Tallinnan Kasside Turvakodua, jonka kanssa yhteistyö on ollut helppoa ja luotettavaa jo pitkään, ja jaamme yhtenäiset arvot kissojen auttamisen suhteen.

Myös Romaniasta on tullut muutama kissa, vaikkakin sieltä tulevat kissat ovatkin selkeätä vähemmistöä myös jatkossa koska yksinkertaisesti kulut tulevat liian suuriksi.

Muutama  suomalainenkin kissa on kauttamme mennyt uusiin koteihin keväällä ja syksyllä.

Kissoille tarvitaan jatkuvasti kipeästi kotihoitopaikkoja. Jos olet kiinnostunut ryhtymään kotihoitajaksi kissoille (TAI koirille) otathan yhteyttä Katjaan,katja@pelastetaankoirat.com

____

Yksi isoista ja pitkään odotetuista muutoksista oli tietysti nettisivujemme täydellinen uudistus, josta kiitos kuuluu superpäivittäjällemme Ann-Marille, joka teki valtavan työn sivujen saattamisessa maailmaan.

Osa sivuista on yhäkin kesken ja esimerkiksi kaikki vuosien aikana kodin saaneet eläimet eivät ole vielä paikallaan, mutta pääasiallisesti muuten kaikki alkaa olla kohdallaan.

Sivuja on nyt paljon helpompi ja nopeampi päivittää, mikä edesauttaa huomattavasti sivujen ajantasalla olemisen.  Uutuutena sivuilla on nyt myös haku-toiminto, mikä auttaa esimerkiksi sen oman mustin tai mirrin etsimisessä kodin saaneiden puolelta.

____

Vanhat Koirat -projekti on ollut käynnissä taustalla koko ajan vaikkakaan ei kovin aktiivisena. Itse projektisivut ovat pahasti jäljessä myös ajanpuutten takia, mutta kesän aikana projektin avulla on silti saanut mahdollisuuden parempaan elämään muutama uusi vanhuskoira kuten Pagu, Väinö ja Laana.

Vanhusprojektisivut on tarkoitus saada ajantasalle jouluun mennessä ja toiminta tulee jatkumaan ihmisten kiinnostuksen ja lahjoitusten puitteissa.

http://pelastetaankoirat.captesting.net/vanhat-koirat-projekti

___

Lisäksi ”yksilökohtaisia” projekteja ovat olleet Torron toivomus ja Teken toinen mahdollisuus, ja molempien koiraherrojen tilanne alkaa näyttää todella hyvältä pitkän työn jälkeen.

Suuri kiitos onnistumisista kuuluu lahjoittajille, joita ilman emme koskaan olisi pystyneet hoitamaan Torron erittäin kallista ja vaativaa leikkausta. Lisää Torron toivomuksesta ja sympaattisen Herra Hopon kuulumisista voit lukea täältä: http://www.pelastetaankoirat.com/torron-toivomus-0

Torro on tulossa piakkoin myös kotia etsiviin, lopullinen jack pot vielä puuttuu Torron elämästä, se ikioma koti jossa paneudutaan Torron laadukkaaseen hoitamiseen ja rakastetaan sen ikionnellista olemusta ja täyden kympin luonnetta.

___

Nettikauppaan päivitetään pian uuden uutukainen kalenteri  vuodelle 2012 ja lisäksi sieltä löytyvät myös muut kannatustuotteemme; paidat ja kassit herkullisissa väreissä, suositut postikortit, avainnauhat ym ym. Kauppaa pääset katselemaan täältä: http://www.pelastetaankoirat.com/kauppa

___

Kaiken kaikkiaan vuosi 2011 on ollut suurten muutosten vuosi,  on tapahtunut paljon hyvää ja paljon pahaa, niin kuin aina isojen muutosten yhteydessä tapahtuu.

Haluamme kiittää lämpimästi kaikkia toimintaamme osallistuneita, aktiiveja, kotihoitajia, päivittäjiä, koirille ja kissoille kodin antaneita, lahjoittajia ja hengessä mukana olleita, ilman teitä emme pystyisi paljoonkaan.

Työ jatkuu ja jokaiselle osa-alueelle tarvitaan yhä apua. Nettisivuiltamme ja facebook sivuiltamme löydät lisää tietoa tavoista auttaa ja osallistua.

Lahjoitusvaroin pystymme auttamaan ja jokaiselle pienellekin lahjoitukselle on varmasti tarvetta.

Mikäli haluat lahjoittaa johonkin tiettyy kohteeseen, kirjoita viestiksi esim ”Romania/Anda” tai ”kissoille”, tai ”Torrolle”, jolloin kohdistamme lahjoituksen tähän tarkoitukseen.

Yleiset, viestittömät lahjoitukset käytämme siihen kohteeseen joka kipeiten juuri sillä hetkellä apua tarvitsee. Pelastetaan Koirat ry:n lahjoitustilin numero on FI72 1146 3500 3344 19.

Kannatusjäseneksi voit liittyä maksamalla 20 e tilillemme FI58 1159 3000 1110 48, kirjoita maksaessasi viestikenttään KANNATUSJÄSENYYS, nimi ja osoite.

Mikäli sinulla on kysyttävää tai haluat muuten vaihtaa ajatuksia, otathan yhteyttä aktiiveihimme, yhteystiedoista löydät sähköpostiosoitteemme ja numeromme:http://www.pelastetaankoirat.com/yhteydenotot

Terveisin, Pelastetaan Koirat ry:n väki