| 27.6.2008 Valiettavasti Zafira joutuu etsimään uutta kotia vain 3 kk
Suomessa olon jälkeen itsestään riippumattomista syistä.
Nykyisen kodin kertomaa:
Zafira on hyvin kaunis vuoden ikäinen sekarotuinen narttu. Se muistuttaa
ehkä eniten mustaa saksanpaimenkoiraa ja karjalankarhukoiraa. Zafira on
noin 60 cm korkea ja aktiivinen ja innokas nuori koira. Zafira tulee hyvin
toimeen muiden koirien, varsinkin urosten kanssa. Kissojen tai lasten
kanssa ei ole kokemusta eli en tiedä, kuinka se suhtautuu niihin, uskon
kuitenkin että ainakin lasten kanssa mitään ongelmia ei olisi. Zafira on
avoin ja ystävällinen eikä tippaakaan aggressiivinen. Zafira on rohkea ja
rento tyttö. Säikähtäessään jotakin se uskaltautuu pienellä avustuksella
nopeasti tutkimaan asiaa ja pelko unohtuu samantien. Autossa ja junassa
tytön kanssa matkustaminen onnistuu. Zafira haukkuu hyvin harvoin eikä
vahdi juurikaan, eli se soveltuu kyllä kerrostaloon, mikäli saa tarpeeksi
liikuntaa. Zafira osaa olla yksin eikä kärsi eroahdistuksesta. Zafira on
vielä kouluttamaton mutta oppii nopeasti ja on helppo motivoitava.
Uskoisin siitä olevan harrastuskoiraksikin. Se on vielä hiukan sählä ja
hyppii innostuessaan. Zafira on ollut tultuaan täysin terve. Sitä ei ole
leikattu vielä. Ruoka-allergioita ei ole ilmennyt ja neiti tuntuisi syövän
hyvällä ruokahalulla mitä tahansa. Kyseessä on siis aivan ihana koira,
josta joudun valitettavasti luopumaan elämäntilanteeni takia. Toivon, että
Zafira löytää pian uuden kodin, jossa se saa paljon tekemistä ja
rakkautta.
Zafira sai kodin heinäkuussa 2008.
Tarhakuvaus
Zafira kuikuilee häkistään naama isossa virneessä
hypellen häkkinsä ovea vasten. Kauniisti se ottaa tulijan
vastaan ja heittäytyy pusutttelemaan ja halailtavaksi. Zafira hurmaa
välittömästi mutkattomalla ystävällisyydellään
ja täydellisen avoimella ja kiltillä luonteellaan.
Zafira on sirpakka paketti mustaa, kiiltävää turkkia
ja hyvinhoidetun oloista olemusta. Korkeutta siltä löytyy
n. 55 cm, mutta painoa tuskin paljoa 15-20 kiloa enempää, hyvinkin
sopusuhtainen tyttönen siis.
Zafiralla on selkeästi ollut koti, jossa siitä on pidetty
hyvää huolta. Tästä kielii paitsi osaava, vaikkain
vauhdikas, käyttäytyminen lenkillä, myös täydellinen
luottamus ihan vieraaseenkin ihmiseen. Zafiran voi vaikka nappasta syliin
eikä likka muuta kun riemastu entisestään.
Zafira tuli mainiosti toimeen uroskoiran kanssa, se tykkää
kovasti leikkiä ja juosta, käyden välillä suikkaamassa
suukon ihmisillekin.
Zafiraa voi luonteensa puolesta helposti ajatella myöskin lapsiperheeseen,
eikä se välttämättä myöskään
vaadi kovinkaan hurjasti aiempaa koirakokemusta omistajiltaan, tietenkään
tarkkaa harkintaa ja loppuun asti ajateltua perheenjäsenen ottamista
unohtamatta.
Zafira sai kodin maaliskuussa 2008.
|