Sepen uusi koti

Olin harkinnut koiran ottamista vakavasti jo liki vuoden päivät ja miettinyt rotuvaihtoehtoja tarkasti, kun sattumalta surffasin Pelastetaan Koirien verkkosivuille. Katselin suloisten koirien kuvia miettien, että vain yksi voi saada kodin luotani. Valinta ei ollut helppo, mutta Sepen kuvassa oli jotakin koskettavaa. Ryhdyin tuumasta toimeen: soitin Miialle, ja pyörät lähtivät pyörimään.

Seuraavat päivät menivät ensin jännittäessä, oliko Sepe vielä tarhalla. Varmistuksen saatuani aloin jännittämään, minkälainen hurtta siellä saapuukaan. Ja saapuihan se, keskiviikkona aamuyöstä kello 2: laiha, mutta ah niin energinen pikku vekkuli. Sen takajalat näyttivät surkeasti vääntyneiltä, ja vasenta jalkaa nostaessaan se lähes keikahti kumoon!

Ensimmäisen ruuan syöminen tuntui kestävän ikuisuuden, kun se tuntui miettivän onkohan tuo todella minulle. Vettä Sepe joi kuin olisi tullut suoraan Saharasta. Tapoja ei todellakaan ollut vedestä puolet loiskui lattialle. Tutustuimme toisiimme ja kävimme ulkona. Olin hieman pallo hukassa levottoman koiran kanssa, joten aloin opettamaan sille istumista. Hihhei, se oppi sen kymmenessä minuutissa, eli se aivojumpalla väsyttämisestä. No eikun namipaloja ympäri kämppää ja koira etsimään. Sillä se sitten väsähti, ja aamukuudelta sain minäkin kauan kaivattua unta, kunnes märkä kuono tuli kahdeksalta herättämään. Sepe osoittautui sisäsiistiksi, mikä oli todellinen yllätys. Olin siivonnut matotkin pois lattioilta kaiken varalta.

Uuteen asuinpaikkaan kotiutuminen sujui nopeasti. Koiruli rauhoittui silmin nähden jo kahdessa päivässä, ja nyt (noin 2,5 kk jälkeen) se on kuin toinen koira. Turkki kiiltää, painoa on tullut 4-5 kg, ja elämäniloa riittää. Tottelevaisuus sujuu opetuksen tähän astiseen määrään nähden erinomaisesti ja käytöstavat ovat muutenkin mainiot. Koirien ulkoilutarhassa Sepe leikkii tosi nätisti toisten koirien kanssa, eikä pahemmin kavahda ihmisiäkään. Muihin tiellä liikkujiin totuttaminen on alkanut tuottaa tulosta: koira jaksaa istua paikallaan nätisti kun joku pyöräilee tai hölkkää ohi.

Tuossa se nyt loikoilee jalkojeni juuressa. Hengitys on rauhallista, korvat välillä kääntyilevät. Kylkiluut eivät enää törrötä ja takajalatkin tuntuvat suoristuneen. Ruskeiden silmien katse, kielen pehmeä lipaisu ja hännän heilutus vakuuttavat minut siitä, että meidät on tarkoitettu toisillemme. :)

Jaana ja Sepe

Kun kaikki ei menekään kuten on suunniteltu...

Takaisin