Danya

Lisätty:elo 04, 2014
Enkeli
Narttu
Romaniassa

Danyan ikiomana kummina oli Eila. Lämpimät kiitokset!

Danya löytyi syksyllä 2013 kunnalliselta koiratarhalta. Sillä oli ensin kaksi pentua, mutta seuraavana päivänä vain yksi. Ehkä niitä oli ollut enemmänkin, mutta toiset olivat kuolleet jo aiemmin. Sekä Danya, että pentu olivat luurangon laihoja ja näyttivät siltä, että eivät selviä. Pentu Aissa on kuitenkin jo pitkään ollut omassa kodissaan Suomessa ja äiti Danya on kuntoutunut tarhalla huomattavasti. Se on nykyään hieman tukevahko rouvaskoira ja tulee jo iloisesti katselemaan ihmistä. Mutta mennyt elämä muistuttaa sitä vielä koko ajan, joten se pitää etäisyyttä ja tulee tarvitsemaan tukea toipumiseensa vielä pitkään.

30.9.2017

Danya nukkui ikiuneen 30.9.2017.  Lepää rauhassa Danya <3